Levi painaa päälle

Eilen keskiviikkona 7.7.2021

Hippasta vailla seitsemän aamulla kurvasin Pirkkalan Vehon pihaan ja mietin, että mihin ihmeeseen olen taas menossa. No Leville perjantaina, mutta aika paljon pitää puuhastella ennen lähtöä.

Kaikki toimi Vehon CharterWay Rentin kautta sujuvasti. Mersu odotti pestynä ja tankattuna noutajaansa.

Alku oli muutenkin auton suhteen lupauksia herättävä, sillä emäntämme Anne oli kysellyt sähköstä. Hytistä löytyi pistorasia! Saadaan siis kermavaahtoa jonkin jälkkärin kera! Asiat tärkeysjärjestykseen!

Kävin kahvilla Hakasella Pirkkalan torilla – ihan vaan vakuuttaakseni itseni siitä, että saan Actrossin liikkeelle. 2546 ovessa kertoo, että veturin (nupin) kokonaispaino on 25 tonnia ja polleja löytyy 460. Riittänee.

Logistiikka-alan ope AP eli Ari-Pekka Lassila oli tuomassa perävaunua oppilaansa kanssa Hämeenlinnan HAMK:sta. Kärry on kylmäkoneella varustettu, joten porukan ruoat ovat kuin isossa jääkaapissa. Peräpää kärrystä on erotettu muun tarpeiston kuljetukseen, siellä kelpaa reppujen ja piknik-tarpeiston seassa emäntämme Annen silputa salaattia ja autonkuljettaja Aallon sitten tiskata aikanaan.

AP oli jo poikennut Lempäälässä ottamassa kyytiin muutaman rullakon sponsoreilta saatua evästä – ainakin Arlan tavaraa näytti olevan.

Pirkkalan Citymarketista lastattiin lisää syötävää ja juotavaa. Jostakin ilmaantui taas porukkamme rouvia apuun tähänkin hommaan. Veholla vaihdettiin kärry minun Mersuni perään ja onneksi AP oli mukana. Sähköjohtojen kanssa oli hieman säätämistä, mutta AP löysi oikeanlaiset auton kätköistä. AP itse polkee mieluummin kuin ajaa.

Nappelien, nuppelien ja nippelien tutkimista vielä tovi ja sitten auto parkkiin. AP ja oppilas lähtivät Hämeenlinnaan ja minä saamaan toista piikkiä Ratinaan. Vähän mietitytti, miten kroppa reagoi. (Ei mitenkään tähän päivään mennessä.)

Kotiin Pispalaan sitten vaan ja yksi hallituksen etäkokous vielä illalla. Sihteerihommia, nääs.

Tänään torstaina 8.7.2021

Auton kylmäkone rouskutti loukkaantuneena yksinään, kun seitsemän jälkeen menin aamulla tutkailemaan kärryn lämpötiloja. Neljä astetta, loistavaa!

Vettä sateli, mutta se tuntui mukavalta. Potkiskelin renkaat ja kiersin auton. Kunnon rekkamiehet potkiskelevat, toiset kumauttavat vasaralla ja laiskimmat eivät tee kumpaakaan. Tämä siis siksi, että äänestä kuulee, onko rengas vajaa. Kaikki näytti olevan kunnossa, pastilli poskeen ja baanalle. Johtotähti kohti Sahalahtea ja Saarioista.

Anne tuli sovitusti päästämään minua portista sisään. Annen putiikista (henkilöstöruokala) kannettiin päivittäiset ruokatarpeet valmiiksi eroteltuina autolle. Nostelin tarvikkeet kyytiin ja asettelin niitä pitkin kärryn seinustoja. Koska toisissa koreissa ei ollut paljon mitään ja toiset olivat kukkuraisia, tasailin hieman tarvikkeita.

VIRHE!

Jossain vaiheessa huomasin, että jokaisessa lootassa oli merkitty päivä, jolloin ko. tarvikkeista tehdään sen päivän pöperöt. Just. Ja nyt oli kaikki sitten sekaisin.

Meinasin saada heti lopputilin. Onneksi kaikki oli paperilla ja Anne sai tavarat järjestykseen.

Seuraavaksi Vianorille Sarankulmaan. Sinne rahdattiin Karin autotallista nähdäkseni KAIKKI kamat, pari kolme pakua täynnä tavaraa. Ja lisää pullaa, leipää, kahvia, sipsejä, ym ilmestyi jostakin. Ja sitä ja tota ja tätä. Liesi, iso paistolevy, siis sellainen paellapannu, pyöräteline kotimatkaa varten, penkit, pöydät, telttakatos, kattiloita, vetopyyhkeitä, juomavesitynnyri, vesiastioita, kertakäyttöastioita. Makkaroita, leikkeleitä. Plus kolmisenkymmentä porukan kassia, aika isoja sponssattuja sellaisia. Ja mehua, ihan hirveästi mehua.

Muut teippasivat kärryä ja minä järjestelin tavaroita. Gitte pomotti, joten en tohtinut töpätä. Onneksi käsiä riitti ja homma saatiin kolmessa tunnissa pakettiin!

Ajelin Veholle kuvitellen saavani sieltä kolmesataa litraa vettä. Väärin, ei onnistunut. Soittelin huoltoasemille. paras tarjous oli: ”Keittiöstä voi kannulla hakea.” Olin juuri soittamassa palokunnalle (siellä nyt luulisi olevan vettä), kun muistin vanhana kaverini Härmälästä. Juspalla on yhden miehen putiikki, jolla on kuvaava nimi: Telmii-Aiduu Oy. Meillä on ollut vuosien ajan pientä yhteistä toimintaa, Juspa hoiteli lähinnä catering-hommia firmalleni.

Juspan kanssa on tunnettu kansakoulun ekasta luokasta lähtien eli vuodesta 1965. Soitto Härmälään: ”Saisinko 300 litraa vettä?” Totta kai, tänne vaan. Ei edes ihmetellyt, tuntee minut niin hyvin.

Oksia ropistellen ahtaalle Heikinkadulle ja takaovet auki. Puutarhaletku kärryn perään ja se on siinä!

Auto takaisin Veholle, mies syömään ja pakkaamaan. Ja blogia kirjoittamaan.

Huomenna startti!

Kampi liikkuu!

Eilen perjantaina 9.7.2021

Yö oli sekavaa pyörimistä, ei voi kutsua nukkumiseksi. Jännitti? Oikeastaan ei, enemmänkin kävin kierroksilla. 0600 hyppäsin hybridiin ja ajelin Mersua hakemaan. Hörsk-hörsk-hörsk, morjesti kylmäkone. Cool guy, neljä astetta. Varmuuden vuoksi kävin tankkaamassa hörskijälle lisää löpöä, se sentään vastaa koko orkesterin kylmähuollosta.

Sitten Postille lähtöä varmistelemaan. Jaaha, väärä Posti, piti olla PostNord. Onneksi olivat naapureita ja sain lullatkin käännettyä eikä tarvinnut heti peruutella.

Taisin olla ensimmäisenä paikalla, ainakin raskassarjalaisista.

Tuula Amberla lauloi aikanaan Lulusta ja lähdön tunnelmasta, ”muuten hän oli niin kuin yksi meistä vain, hän rokkia rakastaa ja lähdön tunnelmaa”. Ihan samat fiilikset tuntuivat olevan koko tiimillä. Muillakin kuin minulla näytti riittävän kierroksia.

Varsinainen startti tapahtui Laukontorilta, Nokian suuri mies Marko Asell spiikkasi tapahtuman. Rekan jätin suosiolla kauemmaksi Nalkalaan – parkkipirkkoja ei ollut ikävä. Porukkaa oli ihan kivasti ja tuttuja tietenkin. Pirkanmaan Yrittäjien entinen toimari Jari Jokilampi oli paikalla, hänkin on ollut Rynkebyn kanssa tekemisissä – huoltoautossa Pariisin keikalla Helsingin tiimin kanssa. Juttua riitti, koetin ottaa opiksi.

Yksi suosikkipaikoistani Cafe & Salad Bar Sanna’s tarjosi Laukontorilla meille erinomaisen maistuvaa aamiaista ja samalla minulle paljastui, että Sannakin on ajanut tiimissä. Maailma on pieni.

Me hipsimme Annen kanssa matkaan hieman ennen starttia, koska lounaspöperöt piti valmistaa ja pöytä kattaa ajoissa Kangasalan Vehkajärvellä. Olihan se ensimmäinen lounasprojekti sellainen häsellys, kun tavaroita haettiin ja tuliakin sytyteltiin ilman tulitikkuja. Paniikki ei ollut kaukana, mutta hyvin loppujen lopuksi kerkisimme muuttamaan parkkipaikan piknik-alueeksi.

Työnjako alkoi selkiintyä, Anne on tietenkin pomo ja emäntä, minä olen Autonkuljettaja-Aalto, a.k.a Astianpesukone-Aalto. Rekkakuskille kuuluu tietty myös kuorman purkaus ja lastaus, joten hyötyliikuntaa riittää. Vähän tarvii joskus ajaakin. Se, mikä ei kuulu minulle, on ruoanlaitto. Uskokaa pois, kaikkien onni!

Neljän tunnin touhuilun jälkeen Mersu oli taas valmiina vetohommiin. Matkalla napattiin kyytiin lisää sponsoriruokaa, hamppariaineet saatiin Sepon pojalta Vierumäen Matkakeitaan parkkipaikalla. Kiitoksia!

Majoituspaikassa Vierumäellä oli hässäkkää, tietöitä, kapeita risteyksiä ja muuta kivaa iltapuhdetta isolle rekalle. Lopulta ja monen mutkan kautta yhdistelmä oli parkissa ja kassitkin saatiin joutuisasti ulos pyöräilijöitä odottamaan.

Illallisella oli hieman lörpähtänyt tunnelma, kun sinänsä maittavaa ruokaa odoteltiin turhan kauan. Koko projekti kesti parisen tuntia, annokset tarjoiltiin. Minunkin piti kirjoittaa tätä blogia vielä illalla, mutta luovutin. Katsotaan sitten, jos vaikka huomenna riittäisi virtaa.

Tänään lauantaina 10.7.2021

Hikisennihkeän yön jälkeen lompsin rekalle puoli seitsemän aikoihin. Mustia laukkuja alkoi rullata tasaisena virtana autolle keltaisten veturien perässä, aamujumppaa tiedossa. Kiitoksia auttaville käsille, yksin kyytiin nosteleminen olisi ollut työlästä. Noteerattu: kassien painoissa on hirmuisia eroja. Joissakin on varmaan pelkkiä sipsejä, toisissa taitaa olla kiuaskiviä. Mitähän kaikkea niissä oikeasti on sisällä?

Kun pyöräilijät saatiin matkaan ja Annen navigaattori käyntiin, kurvasimme pyöräilijöiden perään baanalle. Aika pitkälle olivat kerenneet, saatiin heidät kiinni vasta vähän ennen biotaukoa. Paineltiin roheesti ohi ja löydettiin aikanaan ennalta määrätty lounaspaikka vaikeuksitta, Hillosensalmi. Anne piteli koko matkan käsinojista kiinni ja huokaili. Oli nääs aika kapoisa ja mutkainen tie, komeat maisemat joka tapauksessa.

Tutkittiin taukopaikka ja päätettiin pystyttää lounas rantaan. Hyötyaskeleita ropisi älykellon muistiin mukavasti, kun kanniskelin rekalta kaikki vermeet alas laiturin tykö. Yksi pikkuinen huoli tuli, kun paikalle pelmahti parikymmentä melojakurssilaista opettajineen. Ja kolmetoista kanoottia. Sovittiin paikallisen melojakapun kanssa, että sopu sijaa antaa. Ja kuin sattumalta he kerkisivät itse pois alta juuri ennen kun pyöräilijät saapuivat.

Anne oli sanonut, että varmaan osa meidän porukasta menee suoraan järveen, kun näkevät rannan ja laiturin. Niinhän siinä kävi, aika hianoo hommaa löytää tällainen paikka. Kiitos naviryhmälle!

Makaronit, lindströminpihvit, maksapihvit, paistetut munat ja jälkkäriksi mustikkarahka, sinne meni että humpsahti. Kiitos taas Annelle!

Astianpesukone-Aalto ihmetteli tyhjien astioiden määrää. Ei siinä mitään, tiskiharjan ja Fairyn kanssa hommiin. Onneksi Merjalta ja Penalta etuhuollosta saimme reilusti kahvivettä, juomatta jäänyt muuttui arvokkaaksi tiskivedeksi.

Lisää hyviä tiskiuutisia tuli välittömästi, alkoi sataa kaatamalla. Ei tartte huuhrella, nääs… Eikä tiskarin tarvii mennä uimaan, nääs… Parin tunnin aherruksen jälkeen kaikki tiskit oli työstetty, penkit ja pöydät pakattu autoon, jätteet kerätty ja ranta siivottu. Kiitos aterioitsijoille, roskia ei paljon löytynyt maastosta.

Mikkeliä kohti ajellessa löytyi bonuksena jäteasema, sinne kipattiin kaikki jätteet. Samaan syssyyn sattui vain sellainen trooppinen sadekuuro, joten Autonkuljettaja-Aalto oli liioittelematta sataprosenttisen vetisessä kunnossa. Vaatteet vaihtoon, toisia housuja ei tosin hytissä ollut. No hätä, mennään kalsareilla. Mikkelissähän voi sitten pukeutua. Viimeistään illalliselle.

Rekka hotellin eteen taskuparkkiin. Ei muuten ihan helppo nakki, kun henkilöautot eivät halua väistää hiukkaakaan. Sitten housuja etsimään repusta. Vielä kassit kadulle, siis ne matkakassit. Kariakin tarvittiin, vesitynnyrin kraana vuosi. Ei vuoda enää, kiitos Kari!

Vesitankkaus parkkihallista ja Mersu yöksi RengasCenterin pihaan yöpymään. Sähköinen kyytikin järjestyi takaisin hotellille, kiitoksia Juha!

Erinomaisen hyvin järjestetyllä ja herkullisella illallisella oli (kuulemma) normaalit kuviot: Seremonii Protokoläär käydään läpi. Siihen liittyy palkitsemisia, ansiosta ja syystä tai sitten muuten vaan – näköjään. Kuuntelin puolella korvalla (ruokailun pyhää toimitusta ei niin vain keskeytetä), kun Mikko jakeli täsmäpalkintoja. Jossain vaiheessa tarttui korvaani Jonnet ei muista -sarja. Täh, okei, mielenkiintoista. Ja niinhän siinä kävi, että Rekkapekka sai palkintonsa, Hankkijan lippiksen.

Tähän on pakko kommentoida. Ensimmäinen työpaikkani 1981 oli Autonovo, silloinen Fiatin maahantuoja. Autonovo oli taas nimenomaan Hankkija-konsernin perustama autojen maahantuoja. Ympyrä on sulkeutunut.

Pouvan tähteillä eletään, veen tähteillä ei eletä

(Sanonta Mikkelistä)

Sunnuntaina 11.7.2021

Juha Luume, sähköinen autokuskimme (MB EQV), kippasi minut takaisin työkaluni luo klo 0615. Varmaan Suomen ainoa Mersu-kuski, jonka keskinopeus Mansesta Mikkeliin on jopa kahdenkympin luokkaa. Juha kulkee pyöräilijöiden mukana ja auttaa tarvittaessa tien päällä – mitä nyt sitten tarvitaankin. Kiesit takaisin hotellille, ovet auki ja kasseja odottamaan.

Ennen kahdeksaa 37 reppua kyydissä, vedet riittävät, Autonkuljettaja-Aalto aamiaiselle. Lämpöä luvattu yli 30, etätukea pyöräilijöille, Mersun ilmastointi päälle. Anne kyytiin ja tien päälle. Anne Laakso on siis maanmainio emäntämme Sahalahdelta ja pomoni. Pitää minutkin kurissa ja nuhteessa.

Lounastauko Pieksämäellä, jäähallin läheisyydessä. Tutkimme mestat ja päädyimme puistopiknik-ratkaisuun jäähallin takana. Uimarantakin oli ihan näkösällä ja kanniskelin ruokailijoille penkit puiden varjoon. Annen kanssa tehtiin tulet (kaasuliesi, iso paellapannu). Kanaa ja riisiä, jess.

Ja jälkkäriä, tietenkin!

”Olet sitten varovainen, se on tosi kuuma ja painava!” sanoi Anne ja minä olin kuuntelevinani. Riisin keitinvesi piti kaataa pois. Patalaput käteen, riuska tempaisu, iso kattila kyytiin. Ja pari desiä kannen raosta jaloille. Osaan minäkin kiroilla!

Kärvistelin ja kaatelin riisikattilan vedet pois ja kipitin sitten järveen jalkoja jäähdyttelemään. Onneksi pyöräilijöitä ei vielä näkynyt. Paitsi että puiden takaa näin saman tien kun kurvasivat lounaalle. ”PEKKAAAAAA!” Kuullosti Annelta. Lilluin kuitenkin sitkeästi järvessä, josko pienet palovammat eivät sitten vaivaisi jatkossa.

Monipuolinen sunnuntailounas tarkoitti monipuolista tiskiä. Pieksämäen kaupunki oli kuitenkin erinomaisen yhteistyökykyinen ja oli avannut vessat jäähallilla käyttöömme. Mikä tietysti tarkoitti kuumaa juoksevaa vettä. Siispä pöytä kainaloon ja naisten tilavaan vessaan tiskipöydäksi. Kilin kolin astiat kantoon ja tiskaamaan. Anne pääsi valmistelemaan jotakin seuraavan päivän herkkua.

Sitten vaan Sokos Puijonsarveen keskelle Kuopion vilinää. Normit taskuparkit pääoven eteen ja ovet auki ja kassit ulos. Rutiinia pukkaa.

Illallinen seisovasta pöydästä – kiitos Puijonsarvi – oli erinomainen. Persoonallisia huomionosoituksia (K18) jaettiin ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

EM-loppuottelu Englanti – Italia, sänkyyn ja telkkari auki. Myöhästyin sen verran, että missasin Englannin ensi minuuttien maalin. Seuraavaksi havahduin siihen, että ohjelma oli vaihtunut, kello oli ehkä yksi ja peli oli taputeltu. Jaaha, se siitä loppuottelusta. Käänsin kylkeä ja jatkoin unien katselemista.

Valoa kohti – eikös aurinko nouse idästä!

Maanantaina 12.7.2021

Rumbaa Sähkö-Juhalle! Lähtö jo 0600 hotellilta Actrossia hakemaan. Kiitos taas, Juha!

Rekkapekan Raamattu. Sisältää reitit, taukopaikat ja rekan parkkipaikat kaupunkimajoituksissa.

#aamulukemista

Arkiaamu, hieman liikennettä heti aamusta Kuopion keskustassa. Ei haittaa pyörähuoltoa!

Ravintola Sampon muikut jäi nyt tällä kertaa syömättä, mutta suosittelen lämpimästi legendaarisen ravintolan legendaarisia paistettuja muikkuja.

”Onneks olokoon jos Kuopijon katuja veppaellessa alako näläkä eli jano juileksimmaan ossaat tehä oekeen piätöksen.” (Sampon kotisivuilta https://www.muikkuravintolasampo.fi/)

Neljäs matkapäivä. Kassit jo rutiinilla kyytiin, 37 kipaletta, joskus jopa 38. Johtotähti kohti Kolia, lounaspaikka Kaavilla, P-alue. Paitsi ettei ollut P-alue, mikä tuli aika pian ilmi. Puikkasin kiesit parkkiin ja tihrustin pientä kylttiä: ”Hyvä autoilija, huomioinet olevasi yksityisalueella.” Jaaha, mitäs tämä tarkoittaa.

No se selvisi hyvinkin pian. Paikalle kiiruhti rouva kertomaan, että paikka ei ole julkinen pysähdyspaikka vaan heidän toimintansa lopettaneen lomakylän aluetta. Palaverin paikka. Aloitettiin Annen ja rouvan kanssa kolmikantaneuvottelut, mitkä päätyivät kannaltamme suotuisasti. Ennen lounaan valmistelua olin vielä selkeäsanaisessa käskynjaossa: Nurmikolle ei saa mennä eikä mitään roskia tai muitakaan jälkiä saa käynnistämme jäädä. No tietysti siinä mielessä ei ylivoimaista, koska näinhän pyrimme aina toimimaan.

Siispä apina opastamaan pyöräilijöitä peremmälle ja Annen kanssa lounasta järjestämään.

Ja kyllä muuten oltiin tosi siististi asfaltilla. Ei varmasti jäänyt mitään merkkiä käynnistämme.

Illaksi karavaani Kolille, pyöräilijät Kari Airun hellään hoivaan https://www.kolinaamuranta.fi/

Kassit vaativat tavallista enemmän toimenpiteitä. Rekalla pääsi juuri ja juuri tieltä sivuun, mutta aamulla en kyllä enää veivaisi vankkureita sille tontille.

Pyöräilijätkin vaativat tavallista enemmän toimenpiteitä. Kolin huipulle kampeaminen palkittiin skumpalla.

Huolto komennettiin Campingin ilmastoituun mökkimajoitukseen. Hieno juttu. Sänkypaikat jakoon ja unten maille, saunaan ei kukaan jaksanut mennä.

Eilen tiistaina 13.7.2021

Etuhuollon aamutoimia: Pena keittelee kahvivesiä termareihin 0500. Minun hommat alkavat vasta rekalla, joten suihkuun.

Aamu antoi ymmärtää, että tänäänkin tarkenee…

Kassit Kolin satamasta kyytiin, mihin takahuolto ne ystävällisesti toi. Kiitos, Seppo!

Sitten tien päälle ja aikanaan lounasta valmistelemaan Valtimoon. Taas löydettiin perille, parkkipaikka tyhjä, nyt varattu. Täynnä, fullsatt!

Keittiö kuntoon, Chef de cuisine kyökkiin ja meikäläinen ulkotöihin.

Menu: ananasmunahampurilaisia. Hyvin kelpasi taas pöperöt, ei muuten tarvitse huollonkaan nähdä nälkää!

Oli kyllä mukava päivä, ainakin huollon rekan kannalta. Ei ollut kiire ja kaikki meni niin sanotusti putkeen.

Majapaikka löytyi helposti Vuokatista, uudehko Break Sokos Hotel Vuokatti. Hyvät parkkipaikat ja isot huoneet.

Normi kassirumba ja muut iltakuviot hyvissä ajoin. Kerkiän vielä kirjoittelemaankin. Tai niin luulin. Päätin nimittäin lähteä vielä tankkaamaan auton ja kylmäkärryn tankit.

VIRHE!

Aivot oli jo kytketty skarppi-moodilta lepotilaan päivän touhujen jälkeen ja ajatukset kulkivat illallisesta viileään hotellihuoneeseen. En viitsi edes kertoa, mitä kaikkea sain aikaiseksi lähtiessäni liikkeelle. Vinkkinä voin kertoa, että en noteerannut viereeni ilmestyneitä huoltoautoja…

Akuutein ongelma oli, että sain mysöttyä perävaunusta yhden renkaan.

Siis soittelemaan rengasapua. Paikallisilta riitti myötätuntoa ja ymmärrystä, mutta ei enää apuja siihen aikaan. Yhtäkin mukavaa heppua oli kissa purrut käteen, eikä siksi voinut tulla. Toisella oli rengas, muttei tunkkia. Kolmas oli muuten vaan kiireinen. Mielessä pyöri jostain lause pitäkää tunkkinne

Sain kuitenkin hyvän vinkin ja Kajaanin Vianorista päivystäjän kiinni. Alle kahdessa tunnissa oli kärryssä jo ehjä rengas alla. Kaveri, joka kävi vaihtamassa yli satakiloisen renkaan, oli ollut alalla 42 vuotta. Sen kyllä huomasi, suurkiitokset!

Koko homma kävi kyllä lujaa luonnon päälle, mutta ainakin matka jatkuu aamulla! Siirryin vihdoin huoneeseen (murjottamaan), illallinen oli jo loppunut, siis lohtupullaa evääksi.

#pullapekka

Tänään keskiviikkona 14.7.2021

Vaihteeksi taas lämmin päivä!

Huh-huh, reissun pisin ajopäivä tiedossa (202 km Hossaan), profiilikin jo aika nousupitoinen. Poronhoitoalue ja muuta mukavaa. Siinä pyöräilijöiden haasteet, Mersulla normipäivä. Meillä edelleen lounashaasteet, tai siis minähän olen se tiskikone.

Lounas rakennettiin 112 kilometrin päähän Vuokatista. Paikka Suomussalmella, Värjänsalmen sillan P-alue. Sain väliaikaisen ylennyksen tiskikoneesta kermavaahtoilijaksi. Annen kanssa käytiin jo aamulla ostamassa laatikollinen mansikoita ja niitähän syödään jälkiruuaksi kermavaahdon kanssa. Itse asiassa kermavaahtoon sekoitettiin muitakin aineksia, mutta kokin apurina en voi paljastaa mitä.

Laiskana miehenä olin varautunut kermaiseen tilanteeseen. Pispalasta lähti föliin akkuporakone. Siihen vispilä kiinni ja kierroksia koneeseen! Näppärää ja nopeaa, vaikka itse sen sanonkin.

Pyöräilijät tulivat puolimatkankrouviin ajallaan ja ihan hyvässä kunnossakin.

Annen kanapadan jälkeen mansikat ja vaahdot hävisivät jonnekin, pidin kyllä puoleni minäkin. Tiskikone käyntiin eli harja käteen.

Hossaan tultiin hyvissä ajoin poroja väistellen. Viimeisen kahdensadan metrin matkalla onnistuin valitsemaan väärän kujan ja päädyimme kohteemme naapuriin. Mäntyjen välissä peruuttelin nokan takaisin tulosuuntaan. Paikan omistaja, sakemanni, hurjistui täysin ja komensi minut heti pois tiluksiltaan – olisi varmaan halunnut meistä asiakkaat. Tai sitten ei tykännyt rekoista?

Naapuri toivotteli meidät iloisesti tervetulleiksi ja rivitalohuoneemmekin olivat jo valmiina. Ei muuta kuin pyöräilijöitä odottelemaan.

Olemme noin seitsemän kilometrin päässä itäisestä naapuristamme Venäjästä. Rajavartiolaitoksen kameroita tuntuu olevan teiden varsilla, tällä kertaa ei kuitenkaan niitä nopeuteen reagoivia kiilusilmiä. Kameravalvonnan liikennemerkki on kuitenkin sama.

Illallinen 2000, sen jälkeen osa saunaan ja uimaan, osa nukkumaan, etuhuolto vesiä keittelemään ja joku hullu blogisti läppärin ääreen.

Huomenna Posio!

Missä hyttyset?

Eilen torstaina 15.7.2021

Onkohan joku kyllästynyt polkemiseen? Vai ajatellut ruveta tienaamaan vuokraustoiminnalla?

0900 tien päälle, ensimmäistä kertaa kurvasimme ennen pyöräilijöitä matkaan. Ruokatauko oli määrä pitää Kuusamossa, joten sinne sitten. Matkalla väisteltiin tietty poroja.

Rengas Kuusamo tarjosi piahanurmikon lounaspaikaksi, vessat, kuumavesikeittimen ja jäteastian käytön. Kiitos ihan mahottoman paljon leppoisasta meiningistä ja avusta!

Kebabista tuli sen verran rasvaista tiskiä, että rengasmiesten kuumavesikeitin oli tarpeen. On tietysti hieman hidasta hommaa keitellä tiskivesiä pienellä teevesilämmittimellä, kun astioilla on ruokittu 40 henkeä.

Isoin yllätys oli kuitenkin, kun saimme vielä rengasliikkeestä lähtöä tehdessämme ison purkin juuri poimittuja lakkoja matkaeväiksi. Annen jälkiruokaorientoitunut aivolohko alkoi heti raksuttaa – Lapin leipäjuustoa ja lakkoja! Ai että, järjestetään kiva taukoylläri pyöräilijöille seuraavana päivänä.

Yöllä, aamulla, tauoilla, ei siis missään hyttysiä! Joskus kauan aikaa sitten Sodankylässä heinäkuussa ei väistelty poroja vaan paettin pakokauhuisina hyttysiä. Sääskiä. Tai mitä niitä nyt on. Ei vaan löytynyt piilopaikkaa. Joten hyvä näin, oikein hyvä.

Juusto-ostoksilla piti käydä, muttei käyty. Kun piti keritä vastaanottamaan janoiset polkijat – juomathan olivat kylmässä kyydissämme. Saimme porukat viimeisissä nousuissa kiinni juuri ennen majapaikkaa. Ohi vaan, rekka äkkiä parkkiin, takaovet auki ja juomakattaus esiin. Sitten vaan rock´n roll!

Majapaikkamme Posiolla oli erinomaisen rauhallinen Erämaahotelli Kirikeskus. Tykkäsin kovasti. Varsinkin kun oli rekallle iso parkkipaikka… Sauna, uimaranta ja pesukone – siinä kai ne porukan toiveet kunnon pöperöiden lisäksi. Kaikki natsasi. Eikä ollut hyttysiä.

Nukuin harvinaisen pitkän yön, ehkä kuutisen tuntia.

Tänään perjantaina 16.7.2021

Normiaamu: juomavedet (kiitos Mika), kuumat vedet (kiitos Pena), etuhuollon tarjoilukeräily, kassit kyytiin, ovet kiinni, navigaattorin aktivointi (Annen aktivointi siis), aikatauluarviointi, jne. Sitten kauppaa etsimään. Tosin jossain välissä kuivasin eilisen sukkapyykkini.

S-Market löytyi heti neljän kilometrin päästä Posio Citystä. Työnjako: Anne kaupan sisään ja minä rekan sisään. Kaikki yksitoista maitohäkkiä tyhjäksi lopuista tavaroista ja sitten tiedusteluretkelle kaupan takaovelle. Aikani lastauslaiturin ovikelloa kilkuteltuani saapui ystävällinen rouva nro 1.

Esitin asiani, eli voisinko jättää heille muutaman häkin. Nehän kulkevat jakoautojen mukana varastoille. Täyttä tuntui olevan, mutta rouva nro 1 lupasi mennä kysymään kauppiaalta. Lupa heltisi.

Häkit yksitellen alas Annen avustuksella, joka oli saanut juustot, mustikkakeitot, suolapähkinät, ym ostettua.

Sitten ovikelloa kilkuttamaan. Rouva nro 2 avasi ja esitin asiani. Koska muutama oli hänen mielestään vähemmän kuin yksitoista, tuli ropleemi tilanpuutteesta. Neuvottelu ja pieni kysely joltakin pomolta. Jätetään ulos ovien viereen – jess ja kiitos!

Sitten tönimään häkkejä oville. Rouva nro 3 saapui: ” Mitäs täällä tapahtuu?” Selitin, selvitin, kehuin ja kiitin. Rouva nro 3 oli oikein ihastuksissaan arvokkaasta työstämme. Huh, hetken jo pelkäsin takapakkia.

Häkkishow ohi, case closed, kiitos S-Market Posio!

Sitten alkoivat Rekkapekan ja hänen pomonsa Annen vapaatunnit: Ruokailu oli järjestetty Auttin Kyläkartanossa. Ei penkki- ja pöytäsulkeisia, ei kattauksia, ei normikomentoja haesitä-tuotätä ja parasta kaikesta – ei tiskejä ja vesilotrailuja! Saatiin syödä ihan niin kuin ihmisetkin syövät.

Parkkipaikalla pääsin jututtamaan Heinon Jussia, jonka vaimo Terhi ajelee porukassa. Olivat asuntoautolla matkassa suppailuvehkeet kyydissä. Jussin olen nähnyt pelaavan livenä Pyynikillä Isku-Volleyssä jo 1990-luvun alkuvuosina. Nykyäänhän Jussi valmentaa Suomessa uusi soppari takataskussa. Euroopasta tarttui mukaan pelaajana Saksan, Belgian ja Itävallan mestaruudet sekä 2006 Tampereen Isku-Volleyssa lentopallon Suomen mestaruus viiden hopeamitalin jälkeen. Tilillä on myös 152 A-maaottelua. Kova kundi!

Jälkkäriksi saatiin vielä jätskit. Pomon pomo Marko tuntui ihmettelevän huollon huuhailua normaalien ihmisten joukossa.

Välihuollossa lakkaylläri. Kyllä kelpasi tarjota ja maistella. Lopuista piti tehdä jälkkäriä huomenna perjantaina, mutta mitään loppuja ei ole. Tyhjä purkki. Slut.

Sitten taas baanalle ja kohti Rovaniemeä. Kurvailtiin keskustaan ja Original Sokos Hotel Vaakuna löytyi helposti. Parkkeeraus vaati peruuttelua yksisuuntaisella kadulla, jotta sain kiesit käännettyä oikeeseen suuntaan. Ovet auki ja juomat esiin!

Päivällä inventoitiin Annen kanssa kylmäpuolen tarvikkeitamme. Lopputulemana oli, että ainakin pillimehut ja muutamat muutkin nesteet ovat pääsääntöisesti ylimääräistä. Ja niitä riitti! Siispä lahjoitetaan osa vähävaraisille. Anne oli yhteydessä Rovaniemen seurakunnan diakoniatyöhön, josta tuli kaksi diakonissaa kanniskelemaan tarvikkeita autoonsa. Kovasti kiittelivät, lahjoituksen kohteet löytyvät kuulemma todella helposti. Win-Win.

Suihkuun, puhdasta päälle ja syömään!

Ja lopuksi auto nukkumaan Vianorille, sähköllä takaisin hotellille (kiitos Juha ja Kari) ja läppäri esiin. Tässä sitä sitten naputellaan, herätys ihan kohta… Lähtö on nimittäin huomenna 0400 ja rekka pitää hakea kasseja varten hotellille. Rumbaa tiedossa Juhalle klo 0300 alkaen, sorry.

Öitä!

Loppukiri alkaa – kampi liikkuu 0400!

Lauantaina 17.7.2021

Herätys klo 0130. Tiesitkö, että aivosi saattavat nukahtaa, vaikka olet hereillä? Silloin tervekin ihminen voi nähdä kummia, puhumattakaan tällaisista vanhoista romuista.

Olin illalla (yöllä) pessyt sukat, ripustanut ne henkariin ja henkarin öisen auringonpaisteisen (!) ja lämpöisen ikkunan eteen. Tummien valoverhojen läpi henkarisukkahärpätin näytti herätessä isosilmäpussiselta, leuattomalta pipopäältä. Ihan normi vierailija siis. Alle kahden tunnin yöunien jälkeen aivoni ilmoittivat tylysti: Pelästy! Selvä, pelästytään nyt sitten. Ainakin heräsin!

Aamutoimien jälkeen pullaa koneeseen (”Taas se syö kuormasta vanhentunutta pullaa.”), kimpsut ja kampsut kasaan, kahvia etsimään respaan ja Juhaa odottelemaan. Juha tuli etuajassa viittä vailla kolme, mutisi jotain pommista, otti kupillisen kahvia ja syöksyi takaisin hissiin. Täh?

Uusi Juha – vai oliko se sama – tuli hissistä ulos ilman kahvikuppia. Sama selkokielellä: Heli pelkäsi nukkuvansa pommiin ja Juha lupasi herättää, herrasmiehenä teki sen kera kahvin. Jaaha.

Taas sähköllä rekkaa hakemaan, jne. Paitsi että kello oli vasta 0300.

Oli kyllä helppo parkkeerata rekka oven eteen, kun katu oli autio. Pari hilpeätä veikkoa suunnisti jostakin jonnekin jonkinlaisessa kunnossa, ei meikäläisiä. Keltamusta kolonna kurvaili kaksipyöräisillä kasseilla rekalle pikkupyörät asfalttia vasten ratisten. Mustuaiset kyytiin ja keltuaiset pyöriä hakemaan. Takaovet kiinni ja hyttiin.

#kesäyö #Rovaniemi

Tasan kello neljä ryhmä Bumba liikkeelle ja aika pian Timo Kustaan poppoo kurvasi perään. Sitten Mersu, Pulla-Pekka ja Anne. Lämpöä hyttiin, kiitos.

Tiedättekö, missä on Kittiläntie 8485?

Sinne lounas pystyyn, hopi-hopi. Makkaroita grillaamaan, mitäs muuta sitä voisi aamu kuudelta tehdä. Ennen kahdeksaa makkarat raksahtelivat ja napsahtelivat parempiin suihin, riitti niitä kyllä huollollekin. Söin joka laatua, yhteensä ehkä kilon tai kaksi, liikaa joka tapauksessa. Parempaa kuin vanha pulla, parhaita olivat ne chilimakkarat, tulisuus 3/5.

Ennen yhtätoista kurvattiin Nesteen pihaan, pari projektia odotti.

Ihanat sekajäte-molokit aukoivat jo innokkaasti suupieliään! Kuusi jätesäkkiä humautettiin jonnekin maan uumeniin, humpsista vaan. Ensimmäinen projekti ok.

Sitten etukäteen inventoidut vanhentuneet jälkkärit roskiin. Tuoreemmat ylimääräiset kylmätavarat olivat haasteellisempi case. Anne paljasti piilevät myyntitykkikykynsä. Parille iäkkäämmälle jätteentuojalle kaupattiin (lue: annettiin) muutama laatikko rahkaa, tuoremehua, yms. Case closed. Win-Win.

Sitten: Levi!

Pientä säätämistä ja kääntämistä, auto saatiin kuitenkin vihdoin parkkiin maalialueen laidalle. Merja ja Pena olivat pystyttäneet tarjoilupöydän pyöräilijöille. Anne toi lisää tarjottavaa. Sitten odotettiin. Ja odotettiin lisää. Kunnes joku kertoi, että pyöräilijät ovat jo kylässä. Heidät otettiin kasaan, jotta kaikki voisivat saapua maaliin ohjatusti ryhminä. Ja taas odotettiin.

Upeaa! Porukka toisensa perään kurvaili maaliin, huudettiin, hurrattiin! Itkettiin ja naurettiin. Rock´n Roll! Keltaiset bileet pystyyn, Tampere oli kovin porukka bailaamaan!

Oli kyllä komea näky, kun keltaisia pyöriä oli vihdoin joka paikka täynnä.

Lohisoppaa pippaloiden päälle läheisessä kippolassa ja sitten loppuveto – kukin kapusi ylös Hotel Levi Panoramaan parhaan kykynsä mukaan. Minä pistin Mersun töihin, toiset kinttunsa.

Majoittumisessa oli pientä hässäkkää ja säätöä. Ja vähän isompaakin, kun kaikilla oli sellainen Ohi on -fiilis. Asiaa ja pulinaa riitti, paineet purkautuivat ja fiilis oli korkealla. Illallispöytään kerkisimme kuitenkin kaikki ajoissa. Jess!

Eilen sunnuntaina 18.7.2021

Kömmin peräkärryyn siirtelemään tavaroita kuuden maissa. Takapää piti raivata tyhjäksi, jotta pyörät saadaan sidottua kunnolla telineeseen kuljetuksen ajaksi. Nyt ne olivat kärryssä villinä ja vapaina.

Juha ja Mika lähtivät Sprintterillä Helsinkiä kohti ja ottivat osan pyöristä kyytiin.

VIRHE!

En ollut kuunnellut AP:tä ja Gitteä: molempien pyörät olivat perässä, niitä tarvitaan. Justiinsa, ne nyt ainakin (tietenkin) lähtivät ajoissa kohti stadia. Aaaargh!

AP:n piti jäädä pyöräilemään ”kotikulmille” ja Gitte taas halusi pyöränsä saman tien kotin, hänhän tulisi kyydissäni Tampereelle ja suoraan loman viettoon. Kolmas virhe, ei jatkoon!

Kymmenen jälkeen kärry oli kuitenkin lastattu uudestaan ja pyörät sidottu. Kohta matkaan, mutta kyllä harmitti AP:n puolesta. Gitte tavoitti Juhan ja Mikan puhelimella, pyörä jätettiin Kärsämäen Juustoportin hotelliin meitä odottamaan.

Nähtävästi aurinkoinen pyrähdys pyörillä Mansesta Leville ei riittänyt, lisää liikuntaa piti hakea vaikka kosken kuohuista. Jaaha, kuullostaa vaihteeksi vetiseltä.

Olen ankanpoikanen, polskuttelen veessä. KVAK, KUAK , KUAK.

Ankkakellunnan jälkeen käännettiin iltapäivällä johtotähti tiukasti kohti etelää. Tsekkasin tauolla kuormansidonnan, kaikki ok, pyörät ruodussa.

Ei ollut kiire, oli leppoisaa ajella kohti etelää. Gitten kanssa käytiin viikkoa läpi ja mietittiin, mitä olisi voinut tehdä paremmin. Omalta osaltani olisin halunnut itse järjestellä rekan tavarat ja käydä ne läpi. Samoin jonkinlainen tehtävämäärittely olisi ollut hienoa tällaiselle kontrollifriikille. Tykkäsin kyllä kovasti tällaisesta jatkuvasta säpinästä ja kontrolloidusta (?) hässäkästä sekä vastuusta. Ainakin useimmiten. Tai ainakin joskus. Oikeastaan en sittenkään. Pääasia oli, että sai syödä kuormasta vanhentunutta pullaa!

Kärsämäen Juustoportissa lullat parkkiin, paistetut muikut nassuun ja unta kaaliin. Gittellä oli tuttuakin tutumpaa ja rakasta seuraa huoneessa, minulla oli pullaa, ei uponnut.

Illalla pamahti Whatsappiin kippari Markon viesti:

”Rakas TRGM 2021 Tampere. Nyt on kulunut reilu vuorokausi siitä kun pääsimme yhdessä maaliin Leville. Olen mielessäni mutustellut kulunutta reissua, koko kautta ja sen tapahtumia. En ole voinut välttyä vuodattamasta kyyneliä kun mietin miten hieno joukkue meillä on ollut ja se miten olemme kasvaneet yhteen tämän kauden aikana. Muistona meillä on kaikki ne upeat valokuvat ja videot, mutta mikä tärkeintä, se lämmin tunne sydämessä ja ystävyys jonka olemme saaneet kokea kauden myötä. Näyrästi ja ylpeänä Teitä jokaista kiittäen. Hyvää kesää ja turvallisia kilometrejä toivottaen.” Marko

Tähän on hyvä lopettaa tältä päivältä.

Tänään maanantaina 19.7.2021

Ei nukuta, voi rähmä. Liikaa kierroksia vielä?

Neljän jälkeen ylös, hidastetut aamutoimet, ulos kävelemään – kaunis aamu. Ja nälkä. Tuulimyllyn tarina kiehtoi Juustoportin pihassa. Kuudelta aamiaiselle.

Johtotähti taas töihin ja baanalle. Meno maistui sen verran hyvin, että tauko pidettiin vasta Patalahden Liikenneasemalla Jämsässä. Minä kutsun sitä edelleen Patalahden Essoksi, vaikka paikka on nykyään Teboilin väreissä. Siellä muistan syöneeni legendaarisia Patiksen lettuja jo 1970-luvulla (jonnet ei muista).

Puolen päivän jälkeen pistin Mersun hyvin ansaitulle vuorokausilevolle Vehon takapihalle, Gitte sai mieheltään kyydin kotiin, minä keräsin omat roippeeni ja ajelin sähköllä kotiin Pispalaan. Huomenna on vielä paljon tehtävää, nyt ei oikein kiinnosta.

Mietin mennyttä reissua ja totesin olevani onnellinen harmeista huolimatta. Tunnen tehneeni jotain. Umpipuhki on toisaalta kuvaava sana…

Kotona odotti vaimon lisäksi tytär Marika, joka vihdoin vuoden odotuksen jälkeen pääsi Ruotsista käymään kylässä. Hianoo!

Tänään tiistaina 20.7.2021

Kuudelta Veholle Mersua herättelemään. Ei hörskinyt kylmäkone enää. Lopun alkua.

Suunnittelin päivän toimet ja jopa aikataulutin noin suunnilleen. He-he, ei todellakaan mennyt niin kuin elokuvissa. Tai korkeintaan ehkä kuin Mr. Bean -elokuvissa. Liikaa muuttuvia tekijöitä minun aivoilleni.

Timo ja sitten Kari ilmestyivät ensimmäisinä paikalle ja alettiin hommiin. Luulisi olevan yksinkertaista, mutta ei ollutkaan. Aina oli joku tavara, pyörä, päivälaatikko, mies, auto tai ihan mikä hyvänsä väärässä paikassa väärään aikaan.

Siirryimme suunnitelman vastaisesti (minun moka) Vianorille tuntia liian aikaisin. Heti joku soitti, että ”missä ootte, mää oon Veholla hakemassa pyörää”. Tavaraa ja pyöriä oli tulossa Helsingistä, lisää härpäkkeitä tuli etuhuollon Vitossa Penan kurvatessa pihaan ja Sprinterissä oli päivälaatikosto ja muuta mukavaa. Karin autotallista tuli pari kuutiota lisää mystisiä boxeja ja laatikoita. APUA! Kärryyn teipatut valtavat tarrat saivat kyytiä Mikko & K:nit toimesta, kiitos siitä.

Kuorttin Jussilta saatiin etävuokrattua varastotilaa Ratinassa menetelmällä ”osta sika säkissä”. Sinne sitten eri keinoin kipattiin päivän mittaan koko tarpeisto. Tai minä en kipannut mitään, minä lymyilin rekassa.

Lopulta suurinpiirtein kaikki oli siellä missä pitikin. Cittarille vielä muutama häkki ja roskat pois. Sitten lopetin yhden suhteen: välitön ero Mersun ja kärryn kanssa astui voimaan. Kärry unohdettiin tylysti Vehon takapihalle, vaikka olikin palvellut niin hyvin. Sorry, kärry!

Minä kävin vielä tankkaamassa Actrossin molemmat säiliöt täyteen. Sprinter ja Vito kyyristelivät jo naarmuineen Veholla seinän vieressä, nolotti ja syyllisyys painoi.

Seuraavat jäähyväiset: Mersu parkkiin, viimeinen haikea katse sen lasittuneisiin silmiin ja bye-bye. Ehkä joskus tavataan.

Avaimet työnjohdolle ja vuokrakaluston jälkiselvittelyyn annettiin Juhan tiedot. Sorry, Juha. (Suurkiitos!)

Lohtupullakin on loppu…

Ihan lopuksi – vai uuden aluksi?

Pari viikkoa hulinaa, hässäkkää, iloa ja murhetta, draamaakin – totaaalista irtiottoa normielämästä. Rekalla Lappiin nyt jo niin tuttujen pyöräilijöiden kanssa! Harvalle osuu tällainen mahdollisuus, olen onnellinen että katsoin tämän kortin!

Rankkaa oli, pakko myöntää. Pyöräilijöillä oli tietty vielä rankempaa. Minulla ja muulla huollolla oli ehkä pidemmät päivät, vaikka noteerasin kyllä pyörien ja vaatteiden iltahuollot. Itse asiassa minulle rankinta oli juuri univaje ja väsymys. Lievää ärtyneisyyttä väreili välillä ilmassa, sorry.

(Valkoiset tolpan päät = autonkuljettaja-aalto vaakasuorassa)

Meillä kaikilla on tarve kuulua johonkin, olkoon se tällä kertaa Team Rynkeby Tampere. Joukkue toimii, jos sen jokainen jäsen tuntee olonsa turvalliseksi. Turvallisuus taas on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä. Ja vaikka mokatakin. (Okay, huono puolustuspuhe, kun on rytännyt yhden auton.) Tämä ryhmä toimii, tykkään kovasti!

Jatko? Olen luvannut laittaa varaston järjestykseen siltä varalta, että minusta on hyötyä ja että minulla on mahdollisuus osallistua uudestaan. Varaston ja kuorman järjestys on minulle tärkeää, niiden on synkattava. Se on joukkuueenkin etu. Tutorikseni on lupautunut Gitte ja toinenkin ihanainen on tiimissä eli Paula.

Toivottavasti joukkue ei hajoa kokonaan, siinä on niin mahtavia tyyppejä.

Pispala kiittää ja vaikenee.

(Kiitos kaikista lempinimistä…)

Ajatus “Levi painaa päälle”:sta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.