CC Callisto: Hampuri – Kuala Lumpur 2015

Tämä päivittäinen matkapäiväkirja kertoo 48 vuorokaudesta. Suurimman osan ajasta vietin lähes 400 metriä pitkällä konttialuksella CC CALLISTO, sen ainoana matkustajana miehistön ja päällystön lisäksi. Lukekoon ken jaksaa.

Day 1:

12.3. Torstai

Äidin 84-v synttärit päivää etuajassa Keravalla. Mutakakkua systereiden kanssa ja kaikki neljä käytiin faijan haudalla. Tapani mukaan karkasin ensimmäisenä.

50 kg matkatavaroita… Krapissa yötä ja johtajan luvalla auto jää tänne kuudeksi viikoksi. Ei tunnu vielä missään. Ehkä huomenna sitten, kun pääsee Hampuriin katselemaan saapuvia laivoja, hotelli hyvällä paikalla. Boordari tulostettu ja SAS Plus oikeuttaa 2×23 kg matkatavaroihin! Bueno! Maksoin 2×35 euroa upgreidauksesta, tärkein syy juuri painot.

Vaikea oli miettiä, mitä pitäisi ottaa laivalle mukaan.

Odotukset kovat – liian kovat?

Tänne luvattu noin kymmenen päivää aurinkoa, Hampuriin tuhnukelejä. Ei harmita, ei tarvitse leikkiä turistia.

Viikonloppu aikaa selvitellä tulevia satamakaupunkeja ja miten niissä toimitaan. Beirut, pikkasen arveluttaa?

Jostain luin, että näihin isoihin laivoihin voi olla sadan rappusen silta. Jaaha. Minä ja neljä pakaasia yhteensä sitten varmaan lähemmäs pari sataa kiloa. Kuolen jo ennen laivaan pääsyä.

Day 2:

13.3. Perjantai

Huippuaamiainen 06:30 Krapissa. Kaikki takuuvarmaa kotitilatuotetta. JESS! Taksiin kamoja kantaessani selvisi karmea totuus. Enhän mä saa millään näitä kulkemaan ilman apua. Onneksi tuli INVATILATAKSI ja tosi avulias kuski. Kuskasi kamatkin kyytiin. Ja ulos. Ja odotti kiltisti kentällä, kun hain kärryt terminaalista. Tosin pieni kahvirahaston kartuttaminen taisi auttaa.

SAS PLUS toimi hienosti. Kaikki kamat sisään vaan, painoi mitä painoi. Kehottivat vielä menemään Fast trackia ohi jonojen turvatarkastuksessa. Hyvin toimi sekin, paitsi että tällä kertaa niitä jonoja ei tietty ollut lainkaan. No so what, story of my life. SAS PLUSsaan kuului vielä pääsy SAS Loungeen eikä matkaa lähtöportin ja loungen väliä ollut kuin noin minuutti. JESS. Oli hienoa istuskella ainakin kahden muun matkustajan kanssa isossa ja siistissä loungessa. Kolme naista vaihteli mun pöydältä päärynätarjottimen omenatarjottimeksi ja naapurin pöydältä banaanitarjottimen myös omenatarjottimeksi. Ei ymmärrä ja kysyinkin: ”Vaihtelu virkistää.” Jaaha.

No, oli hienoa istuskella aamuvarhaisella tunti niiden korkeintaan ja keskimäärin kahden muun matkustajan kanssa todella rauhallisessa loungessa ja tuijotella ikkunoista aamuhässäkkää terminaalissa. Lähtiessä kiittelin kovin neitejä (?) mukavasta aamuisesta rauhoittavasta hetkosesta. Ylläri: nuori blondi hymyili yllättyneesti ja sanoi, että olipas kiva kuulla. Muut kiireiset eivät kuulemma paljon kiittele. Pisteet kotiin.

SAS Plus toimi taas: ekana koneeseen ja metrin jalkatila. JESS! Ja ilmaiset drinksut ja snäksit. Eturivissä. Ja lentoihanainen pisti karttakääröni talteen omaan kaappikopperoonsa suojaan muilta terrosristimatkustajilta. Vessa oli tosin aika pieni…

Köpis on iso kenttä, mutta löytyihän se SAS:n lounge. Tietty talvitakin kanssa tuli vähän hiki, matkaa oli alle kilometri. Samassa pöydässä istui venäläinen ja tanskalainen matkusteleva. Vuorotellen vahdittiin toistemme läppäreitä ja tabletteja toisten hakiessa pöperöitä ja nesteitä.

No, eka takapakki. Hampurin koneeseen päästyämme kapteeni selosti tanskaksi (ei mitään selvää) ja sitten englanniksi (ihan vähän selvää), että rahtiluukun kanssa on teknisiä ongelmia – ei pysy kiinni. Koetetaan selvittää, voi kestää. Näin jollain kenttähenkilökuntatyypillä ison teippirullan ja ajattelin, että ei hemmetti, ei kai… Vartti myöhässä lähdettiin ja ajattelin koko ajan sitä teippirullaa…

Nyt onnellisesti hotellilla Hampurissa. Taksikuskina oli saksaa ja englantia puhuva afgaani (en tiedä, kumpi meistä oli enemmän äänessä), ihan vekkuli tyyppi. Haukkui ensi töikseen kaikki ranskalaiset asiakkaat. Muiden kanssa tulee kuulemma toimeen, mutta ne nenäpystyssäeimitäänkieltäpuhuvat ranskalaiset ovat hulluja ja tyhmiä jne. Olin ystävällisesti samaa mieltä.

Hotellin hinta/laatusuhde kohdallaan. Olkkari, keittiö, makkari. JESS. Yhteydet vähän tökkii. Selvitetään huomenna. Kävin kaupassa kadun toisella puolella, joku minisuperhalpamarket. ”No credit cards, mister!” Selvä, no problems. Oli kyllä halpa, oikeastaan todella halpa. Esimerkiksi jogurttipurkki 19 senttiä ja pari banaania 22 senttiä. Ja 1,5 litraa valkoviiniä hippasen yli euron. Mitä ihmettä!

Varustamon agentin kanssa selviteltiin (lähes) varma ”on board plan”. Sopparikuljettaja hakee minut hotellilta tiistaina 1100 ja miehistö nostaa vaikka jollain isommallakin härvelillä kaikki kamani laivaan. Katsotaan nyt sitten, eivät ne nyt kai niin paljon paina? Kovin oli yhteistyöhaluinen agentti, ihan meikäläistä näkemättäkin.

Pieni hyvä tuuri: Agentti Jan Looft asuu samassa kaupunginosassa ja vinkkasi parit ravintelit, missä on hyvä ruoka. Ja missä voi samalla Elben rannalla aikataulutetusti seurata CC CALLISTON saapumista Hampuriin! No niin!

Day 3:

14.3. Lauantai

Nämä saksalaiset aamiaiset ovat mahtavia! Brötchen on kyllä ihan jotain muuta kuin nihkeä muovipussisämpylä. Tykkään todella siitä, että aamiaiseen satsataan. Eikös se aamiainen ole päivän tärkein?

Hotellini on Blankenesessa. Vähän niin kuin Pispala Tampereella, tai itse asiassa aika paljonkin. Tällainen kyläyhteisötyyppinen kaupunginosa.  Asumukset vaihtelevat vanhoista omakotitaloista mahtaviin uusiin kartanotyyppisiin asumuksiin. Ja portaita löytyy eli rinteessä ollaan (huoh). Taksisuhari (se afgaani) sanoi, että hyvin olet paikkasi valinnut. Siis afgaani sanoi saksaksi ”Sie haben eine sehr gut Gemeinde gewahlt.” tai ainakin jotain sinne päin. Jälkeenpäin luin, että alueella asuu yli sata miljardööriä! Voiko olla totta? Toisaalta Hampuri on yksi Euroopan vauraimmista kaupungeista.

Äsken poikkesin taas siinä minisuperhalpamarketissa. Kassa jo tunsi eikä enää kertoillut naapurien kuulumisia. Huoneessani on muuten jopa kauppakassi, oranssinen. Saksalaiset ovat perusteellisia.

Tänään opettelin kameran käyttöä, turhaan. Ihan täys tumpelo.

Nyt kuuntelen netistä Radio Cityä eli Hifki – Ipa. 0 – 0 ekan erän jälkeen. Kaitsukin lähetti tilannetiedotuksen, kun pyysin – siis se Heinonen, joka aina kuuluttaa peleissä.

Lieneekö tekemisen puutetta, mutta sitten tiskasin. Eikö täällä käytetä lainkaan kuivauskaappeja? Onneksi ei ollut kauheesti tiskiä eikä asialla muutenkaan ollut mitään väliä.

CC Callisto näytti olevan juuri lähtenyt Dunkerquesta. Kulkua voi seurata www.marinetraffic.com. Ihan joka paikasta ilmaisversio ei laivaa löydä, mutta Euroopassa näkyy hyvin.

Day 4:

15.3. Sunnuntai

Unta riitti puoli kuuteen asti. Sänky on kyllä ihan jees, mutta tyynyt lähes läpinäkyviä. Neljä tuollaista höttöntöttöntöötä saa puristettua jalkapallon kokoiseksi nyytiksi. Nuku nyt siinä sitten tällaisen isopään kanssa.

No, aina jotain positiivista. Olin tärppinä ensimmäisenä aamiaisella 07:00. Ei sunnuntaiaamuna kuulunut siihen aikaan muuta kuin kokin ja kyyhkyjen kujerrusta.

Päivällä tutkiskelin tulevia satamakaupunkejani. Ja seurasin CC CALLISTON lähenemistä. On nyt (17:00) Leeuwardenin paikkeilla. On muuten tuttu pikkukaupunki, olen joskus yöpynyt.

On tämä Blankenese tosiaan ihan kuin paikallinen Pispala. Rappusia on jopa enemmän. Ei hyvä näille kiloille – tai ehkä sittenkin. Alas rantaan oli kiva lonksutella, helppoo ku heinänteko. Ja sitten kalalautanen potuilla ja isolla salaatilla sekä pari pientä tummaa olutta. Ja sitten ihan karmea kapuaminen takasin ylös. Nyt vihdoin nettiradion ääressä Ipan peliä kuuntelemassa.

Olisin muuten menny tuohon ponttoonin päällä olevaan ravinteliin, mutta oli ihan täysi! Joten naapuriin rannan pualelle. Se oli taas ihan tyhjä, olin ainoa asiakas. Outoa sinänsä, koska ruoka oli hyvää ja lasku oluiden kanssa 20,10 euroa.

Huomenna ostoksille, ainakin joku pieni rantareppu pitää ostaa. Ja sähköhammasharjaan uusi harja. Ja paristoja. Ja aurinkorasvaa. Ja?

Ai niin. Rappusia alas klonkatessa törmäsiin eläimeen. Hiireen. Oli aika kesyn oloinen. Joku paikallinen tuli ulos asunnostaan ja kysyin kohteliaasti (saksaksi), että mikäs tuo on. Hän toljotti vastaan ja vastasi englanniksi olkiaan kohauttaen ”It`s a mouse!” Selvä, normikamaa?

Täällä on muuten ihan normaalia, että koirat otetaan mukaan ravinteliin. Enkä ole kertaakaan kuullut yhtään haukkua. Ehkä ne äänekkäämmät jätetään kotiin. Mutta siellä ne köllöttelevät pöytien alla. Ihan ok mulle, mutta entäs allergikot?

Day 5:

16.3. Maanantai

Jokohan jännittää, kun heräsin jo neljän jälkeen. Minä en tunnusta mitään.

Seurasin heti aamusta netistä CC CALISTON tuloa Elbelle. Oli aika helppo arvioida laivan tuloaika tuohon puiston alapuolelle. Eli hotellin Baurs Park vieressä on puisto Baurs Park. Yllätys? Ja puiston vieressä on joki – Elbe. Ja Elbeä pitkin tullaan Hampuriin toista sataa kilometriä. Asiassa on vain yksi probleema – vuorovesi.

Laskuveden (low tide) aikaan isot alukset eivät voi kulkea Elbeä. Vuoroveden vaihtelu on kolmesta neljään metriin. Syväväylä ei riitä suurimmille laivoille muuten kuin nousuveden (high tide) aikaan.

Huomenna tulee noutaja! Eli laivavarustamon agentti (007?) on järjestäny mulle privaatin kyydin suoraan laivalle (ei varmaan luota meikäläiseen).

Otetaan hieman pakkia. Kävin siis puistossa ja odottelin yhden vanhan ukkelin kanssa Calliston tuloa. Oli vanha merimies, eikä paljo puhunut. Eipä sillä, en paljon ymmärtäny eli tasapeli. Siinä vaan kuitenkin istuttiin toista tuntia vierekkäisillä penkeillä aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä. Naatiskeltiin.

Ensin tuli ALULA (368 metriä, hirmuinen).

Ja perässä lipui pari pienoismallia, varmaan jotain satametrisiä, onnettomat rääpäleet.

Sitten tuli hän: CC CALLISTO. Kotini seuraavat viisi viikkoa. Oli sekin ISO, 363 metriä, hävisi Alulalle viisi metriä. Ok, hyväksyttävissä.

Ai niin: Täällä aina tervehditään toisia. Guten Morgen aamuisin ja jotain muuta päivisin. Ylläri: Puistossa muutama tervehti minua MOI. Tai siis luulin niin. Mistä muka tiesivät mun olevan Suomesta. Tätä joutui hieman miettimään. Ei kun Googleen. Ja selvisihän se.

”Moin ist ein vor allem in Norddeutschland, in Luxemburg (meist als Moien) und dem Süden Dänemarks (Südjütland) – dort üblicherweise Mojn geschrieben – verbreiteter Gruß, der zu jeder Tages- und Nachtzeit verwendet werden kann. In einzelnen Regionen wird moin auch als Abschiedsgruß verwendet – in anderen Regionen nur als Morgengruß.”

Eli ei olutkaan moi vaan moin. Kääntäköön kuka jaksaa.

Kävin äsken pitämässä hurjat läksiäispippalot itseni kanssa italialaisessa ravintelissa. Hauskaa oli, kukaan ei ollut eri mieltä. Ainakaan tarjoiijat ja muitahan ei ollut. Tai naapuripöytään tuli pari puppeukkoo, mutta niiden jutut olivat aika jees. Mitä nyt salaa muka kuuntelin.

Sitten soittelin Maijalle ja se heti kuuli, että viiniä on juotu. Mutta ne olivat läksiäispartyt. Ei mennyt läpi. Hyviä uutisia Tampereelta: joku oikeasti haluaa ostaa meidän kämpän. Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Maija joutuu hoitamaan yksin näitä asuntokauppoja, kiitos siitä.

Day 6:

17.3. Tiistai

Tänään olisi sitten se päivä. Nyt jo vähän vipeltää mahassakin. Kamat oli helppo pakata, kun rääpi vaan kaikki kasseihin ja koetti saada vetoketjut kiinni.

Netistä uutisia aamusella lueskellessa känny pirahti – ihan outo numero enkä tunnistanut maan suuntanumeroa. Ajattelin, että ehkä voi liittyä jotenkin matkaani ja vastasin. Sitten meinasi mennä maha vikkelälle. CC Calliston kapteeni kyseli, että aikooko Mr. Aalto tulla ollenkaan mukaan. Of course, sir. Yes, sir. Kun pitäisi olla täällä, lähtö onkin jo 1400 nousuveden aikaan eikä vasta yöllä alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Muutaman hikisen minuutin aikana selvisi, että se varustamon agentti ei ollut informoinut kapteenia siitä, että heidän yhteyskumppaninsa hakee minut privaatisti hotellilta 11:00. Agentin vika, sovittiin yhdessä. Ja rauhoituttiin.

Pikkubussi saapui hyvissä ajoin ja kippasi meikäpalluran ja kamakasan jonnekin Hampurin sataman alueelle. Kuski tuntui olevan hyvin perillä matkastani ja kaikki pelasi hienosti. Turvatarkastuksessa tsekattiin passi ja komennettiin portin sisäpuolelle odottamaan shuttle-bussia. Ja sehän tuli viidessä minuutissa ja taas privaattikyyti, nyt hirmuisen sinisen seinän viereen! CC CALLISTO.

Gangway oli hirmuinen. Pitkä, jyrkkä, kapea ja todella korkeat askelmat. Se huojui ja kitisi jo ilman minuakin. Eikä ketään näkyvissä. Känny käteen ja soitto sille agentille, että miten nyt toimitaan. Komensi odottamaan ja pyytämään apua. Unohti vain sanoa, että kuinka kauan pitää odottaa ja keltä sitä apua pyydetään. Vai pitääkö ruveta huhuilemaan sinne jonnekin ylös.

Aika äkkiä minut kuitenkin huomattiin ja kansivahti kipitti alas. Lyhyen radiopuheluliikenteen jälkeen pienikokoinen filippiiniläinen tempaisi isoimman kassin (28kg) olkapäälleen ja lähti ylös. Minulle jäi lentomatkalaukku, putkikassi, pikkukassi ja karttakäärö. Viiden metrin jälkeen olin viis vailla vainaa. Portaat olivat niin kapeat, että hyvä kun mahduin ilman tavaroitakin kulkemaan. Ja kymmenesosa jo selvitetty…

Muutaman minuutin kuluttua se filippiini kipitti takaisin alas ja tempasi pari kassia kyytiin, ja taas mentiin. Minulle jäi enää se karttakäärö ja pikkukassi. Siltikin meinasin kuolla ja saavuin kunniakkaasti toisena perille paljon myöhemmin – yläkannelle. Onneksi edes talvitakki oli jo kassissa.

Sitten hiestä läpimärkänä kamojen kanssa Ship`s officeen ja aika sutjakkaat allekirjoittelut ja passitarkastus. Sitten jonkun Officerin saattamana kohti hyttiä. Ja siinä se oli käytävän päässä: Hissi! JESS! Kuusi kerrosta ylöspäin ja kulmahytti D, silvuplee. Ihan tosi tilava, siistit paikat ja paljon kaappitilaa. Oma jääkaappi ja kylppäri. Ikkunat sivulle ja taakse styyrpuurin puolella (starboard). Käytävän toisella puolella suoraan vastapäätä Passenger recreation room: TV, DVD, kirjoja, kahvinkeitin, jääkaappi, ym. Pesutupa seuraava ovi.

Kaikki tämä (ainakin toistaiseksi) ihan yksin mulle: Sorry Sir, no other passengers. Sen jälkeen olenkin ollut kaikille The Passenger, en Pekka tai Aalto. Sopii minulle.

Hytissä on ravannut porukkaa tsekkailemassa sitä sun tätä, esimerkiksi arvotavarat listattiin ja papereita allekirjoiteltiin. Passi ja kaikki dokumentit säilöttiin jonnekin toimistoon Safety Officerin toimesta.

Lähtö oli sitten lopulta 1500. Sommoro!

Day 7:

18.3. Keskiviikko

Vähän pyörimiseksi meni yö, vaikka mikään ei oikeastaan häirinnyt. Itse asiassa päinvastoin. Pieni liike ja koneiden humina sekä muut oudot äänet olivat miellyttäviä. Tilatkin rupeavat hahmottumaan. Tämä osa laivasta, missä kaikki majoittuvat ja mistä laivaa hallitaan (superstructure), on loppujen lopuksi pituussuunnassa aika lyhyt, mutta korkea ja tietysti osittain jopa laivaa leveämpi (bridge ainakin). Hierarkia on tiukka ja se näkyy asumisessakin. Kapu heti komentosillan alapuolella ja siitä sitten pikkuhiljaa alaspäin kohti miehistön tiloja. Oma kerrokseni on kolmanneksi ylin, heti kapteenin alapuolella, itse asiassa suoraan kapun päivähytin alapuolella. Siellä käsittääkseni kapteeni pitää käskynjaot ym palaverit, työhuone siis. Päällystöstä sen verran, että suurin osa kapteenista lähtien on kroatialaisia, Rijekasta. Sekin on tuttu paikka.

Sain aamiaisella ostoslistan (slopchest issue) täytettäväkseni. Eipä ollut paljon valikoimissa hurraamista, muttei kyllä ollut juuri tarpeitakaan. Vähän tilasin pähkinöitä ja olutta. Aamiaisen jälkeen joku tuli tuomaan ostokseni – hyvin pelaa room service!

Kaikki ovat erittäin korrekteja ja stuertti (steward, messman – nimi vielä hakusessa) erittäinkin ystävällinen. Kapteeni kävi sanomassa käsipäivää. Oli yllättävän nuori, 34 vuotta! Päällystö alkaa tulla naamatutuksi, kun kerran syön yhdessä heidän kanssaan. Tosin yksin omassa nurkkauksessani eristettynä pienellä kaiteella.

Tämän päivän kolme merkittävintä tapahtumaa:

  1. Näpertelin vaivalla raahamani maailman kartan seinälle kahteen kertaan, tuli ensin kokonaisena krapisten alas huokoisesta seinästä. Muokkasin maailmankartan tyrannimaisesti siten, että tiputin Amerikat ja napamantereet pois. Sitten mahtuikin jo lasipintaisen valokuvataulun kehysten sisään, missä pysyy nyt erinomaisesti.
  2. Toimintakunnostin kiikarit (kantohihna ja paristo kuvanvakautinta varten).
  3. Opettelin uudestaan lukemaan (ja laiskottelemaan). Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijonasta puolet luettu. Hianoo hommaa!

Koko päivä on lilluteltu sumussa lähes paikallaan. En tiedä syytä eikä se oikeastaan haittaa. Myöhemmin kuulin, että ei mahduta satamaan jonkun hollantilaisen (Lentävän?) laivan viivästymisen takia. Siis ei mahduta Rotterdamin satamaan? Ehkä se sitten on niin, ettei tällaista purtiloa ihan mihin tahansa panna parkkiin.

Yhteyksiä ei ole vaikka ollaan lähellä mannerta. Ehkä sitten huomenna Rotterdamissa, missä siis piti kai olla jo tänään. Ihan sama! Ja mihin se Bremerhaven unohtui?

Day 8

19.3. Torstai

Pikku flunssa, no hätä. Haittaa unimaskin käyttöä, tai siis estää sen käytön. Käytännössä tarkoittaa sitä, että yöunista tulee katkonaista ja kuorsaus kuuluu asiaan. Paino sanalla kuuluu.

Rotterdamiin 0900. Sumua ja kannella käynti vaati fleecen ja talvitakin!

Kyllä on hirmuinen satama, tosin olen ollut täälläkin ja jopa satamaan tutustumassa. Olisikohan jollakin muuttujalla maailman suurin? Pinta-ala, tonnit, tms? Mahtavaa tarkastella tätä valtavaa aluetta ison laivan komentosillalta, todella korkealta.

En viitsinyt lähteä maihin, kun en keksinyt hyvää syytä. Olen katsellut koko päivän kannelta, matkustajien oleskelutilasta, hytistäni jne laivan toimintaa satamassa. Samaan aikaan kun laivaa puretaan ja kohta kai lastataan, tankataan meren puolelta polttoöljyä ja pienemmästä paatista kai voiteluöljyä ja hydrauliöljyä.

Jos nyt oikein laskin niin ainakin kuusi tai seitsemän konttinosturia heiluttelee kontit rantaan ja laskee ne suoraan vihivaunujen tai vihiautojen tai vihikuorma-autojen (en tiedä oikeata nimeä) kyytiin. Keula (bow) on niin kaukana, etten ole varma siitä seitsemännestä kraanasta: touhuaako meidän vai edessä olevan pienemmän laivan kimpussa (mitä ei edes näy). Hullun ja hienon näköistä touhua. Samaan aikaan on yksistään minun näköpiirissä kymmeniä miehittämättömiä kontillisia tai tyhjiä vaunuja, jotka kulkevat sentilleen oikeisiin paikkoihin, pysähtyvät kohteliaasti odottamaan toisia reitin poikki kääntyviä vaunuja, piipittelevät tarvittaessa ja muistavat aina käyttää vilkkua!

Kyllä joku on ollut viisas, kun on nämäkin kehittänyt! Mutta mitäs sitte, jos kompuutteri sekoaa?

En tiedä – eikä kauheasti kiinnostakaan – koska on tarkoitus lähteä kohti Belgiaa. Asennoituminen kohdillaan? Pakko sanoa ääneen itsellekin: Tällä matkalla ei ole tärkeätä määränpää vaan itse matka! Lentäen Hampurista Kuala Lumpuriin ehkä 12 tuntia, laivalla yli viisi viikkoa! Siinäpä se.

Kahdeksan tuntia ovat nyt touhunneet ja ainakin peräpäähän lastataankin jo kontteja. Osa menee kannen alle ja osa jää kannelle. Se kansi muuten nostetaan pala kerrallaan laiturille ja ruuman lastauksen jälkeen kasataan takaisin. Vierekkäin kontteja mahtuu seitsemäntoista. Kannen alle menee yksitoista päällekkäin ja kannen päälle korkeimmillaan kahdeksan päällekkäin siten, että keulaa kohden lastataan vähemmän (näkyvyyden takia). Peräkkäin menee yli neljäkymmentä TEU-yksikköä (20 jalan konttia). Kaikki tietysti riippuu konttien koosta ja muusta mahdollisesta rahdista. Tällä kertaa mukaan lastattiin ainakin yksi purjevene mastoineen ja isoja koneen osia irtorahtina.

 Tämän päivän kolme merkittävintä tapahtumaa:

  1. Pesin pyykkiä. Ja käytin kuivausrumpua.
  2. Käytin mokkulaa ja puhelinta. Muutaman päivän toimivat vielä satamissa. Tuleekohan ikävä?
  3. Pyysin hyttiini keittiöstä (galley) lautasen ja veitsen (hedelmiä varten) sekä omin matkustajien oleskelutilasta itselleni nimikkomukin. Muki on kunnon muki eikä mikään mummujen pikkurillikuppi – kolme sormea mahtuu heittämällä kahvan sisään! Ai niin, stuertti toi matkustajien oleskelutilaan varta vasten minua varten ison keksilajitelman.

Day 9

20.3. Perjantai

Saamarin flunssa. Kotona pyörittelin FINREXIN-pakettia kädessä ja mietin, että pitääkö ottaa vielä tämäkin mukaan. Otin ja nyt ei kaduta.

Aamiaisella oli vähän porukkaa. Olivat varmaan osa nukkumassa, koska koko yö oli lastattu kontteja laivaan. Laivan faktoista sen verran, että vajaa 12.000 TEU:ta on kauhean iso läjä kontteja yhteen alukseen! Havainnollistetaan vähän: 12.000 TEU = 6.000 neljänkymmenen jalan konttia. Siis sellaista pitkää konttia, mitä kuskataan puoliperävaunulla eli rekalla. Jos ajatellaan, että kaikki rojautetaan kerralla kyytiin ja tuodaan satamaan yhdellä kertaa maanteitse, vaaditaan siihen siis 6.000 rekkaa. Vetoautoineen jono olisi aika tarkkaan sata (100) kilometriä, Hämeenlinnasta Helsinkiin, ilman turvavälejä. Jos ajatellaan, että rekat kulkisivat 50 metrin välein, niin jono olisi aika tarkkaan neljäsataa (400) kilometriä. Voitte itse miettiä mieleisenne paikan Helsingistä 400 kilometrin päähän.

Lounaalla ihmettelin, kun minun pöytääni oli katettu kaksi lisäpaikkaa. Kohta seuraani liittyikin kaksi virka-asuista belgialaista luotsia. Ovat kuulemma ohjastamassa laivan ”oikotietä” Zeebrüggeen. Aha. Ymmärsinköhän nyt oikein?

No, oli kiva lounastaa ensimmäistä kertaa yhdessä jonkun juttukaverin kanssa. Toivottavasti en pulputtanut heitä puuduksiin. He kyselivät kovasti ruuan laadusta ja kertoivat, että yleensä ranskalaisen varustamon laivoilla on hyvät ruuat ja viinit. Iltaisin juustoja yms. Meidän filippiiniläinen kokki on järjestänyt vettä ja muovikelmun alla on myös reikäjuustosiivuja. Lounaaksi sattui olemaan parsakeittoa ja lasagnea tykötarpeineen. Kulinaristipilotit nyökyttelivät varovaisen hyväksyvästi.

1300 köydet irti ja menoksi. Näkymät vaihtuivat monella tapaa. Matkustajien oleskelutilan (passenger recreation room) yhden ikkunan eteen oli ilmestynyt kontti. Minulla taas oli näkymä laivan takaosaan (stern) avartunut. Ai niin, ikkuna on porthole.

Valtava Rotterdamin satama jäi taakse ja sumuinen sekä aika ankean tasainen Hollanti ei paljon ahaa- tai ihanaa-elämyksiä tarjonnut. Kalsa ilma piti minutkin flunssaa potemassa sisätiloissa.

Stuertin nimi selvisi puolittain. ”Sir, I´m like Mussolini! My name is Benito.” Sukunimen osalta reputin kuullun ymmärtämisen. Kaikkea jutusteltiin ja kansainvälisten suhteiden parantamiseksi luovutin Benitolle yhden mukanani tuomista Kuusamo-uistimista. Hän kuulemma kalastelee kannelta, jos ollaan ankkurissa jossain lämpöisessä paikassa. Pisteet kotiin!

Benitolta sain kuulla itseäni koskevan aika tärkeän asian. Olen koko matkan ainoa matkustaja – eli siis The passenger. Tuli vähän outo olo. Minulla on siis täällä ylhäällä oma oleskelutila, minne Benito tuo pyydettäessä kaikenlaista pientä keittiöstä. Alhaalla päällystön ruokatiloissa minulla on oma pöytä, mihin Benito tarjoilee ruuat. Aurinkotuoleistakaan ei taida tulla kinaa kenenkään kanssa.

Toisaalta olisihan se ollut mukava halutessa lärpätellä jonkun toisen matkustajan kanssa ja vaihtaa tunnelmia sekä kokemuksia. Viisi viikkoa on pitkä aika. Tosin nyt jo pari päällystön jäsentä on jäänyt silloin tällöin juttelemaan. Eiköhän tässä vielä tutustuta.

On vain ymmärrettävä, että tämä on rahtilaiva eikä matkustajalaiva. Päällystö ja miehistö ovat töissä ja olen tavallaan alinta kastia laivalla. Vaikka elinolosuhteet vastaavat lähes kapteenin (näillä isoilla laivoilla kapu on Master) vastaavia majoituksen ja palvelujen suhteen, olen kuitenkin karrikoidusti vain ”välttämätön paha”. Kukaan ei ole huolehtimassa tarpeistani – paitsi tietysti Benito! Ja aina jonkin tekosyyn nojalla voi pyytää Benitoa poikkeamaan täällä ylhäällä. Ja uistimiakin on lisää.

2000 Zeebrügge, Belgia. Olen ollut täälläkin aikaisemmin, Kristiina Reginalla poikettiin päiväksi Brüggeen Gibraltarista tullessa. Siis ei maihin flunssassa.

Day 10

21.3. Lauantai

Herätys ennen viittä ja niistämään. Oleskelutilassa lämmitin kuumaa vettä ja lisäsin Finrexiniä. ”Voiko ihanammin aamu enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää. Silmäs kun sä aukaiset, sitten…”

Kolme huomiota aamiaisella:

  1. Paahtoleipäpussin kyljessä lukee ”Freshly baked in Singapore”.
  2. Pippurisirottimen reiät saa näppärästi auki pyöreällä hammastikulla (Niksi-Pirkkaan?).
  3. Muna/pekoni koostumusta voi vaihdella määrättömästi: Kaksi sunny side up –munaa ja kaksi siivua bekonia tai yksi sunny side up –muna ja kolme siivua bekonia tai kolme sunny side up –munaa ja yksi siivu bekonia tai ihan miten vaan. Kun lisätään yhtälöihin nolla kappaletta jotain muuttujaa ja vaihdellaan munan valmistustapaa, niin johan löytyy vaihtoehtomahdollisuuksia! Puhumattakaan sitten makkaroista pekonin sijaan. Tai lisäksi. Ja tänään keksin vielä jugurtin. Ja sitäkin on montaa eri laatua!

Rappuset eli portaat. Joka ikinen ateria vaatii 64 askelmaa alas ja sitten täydellä mahalla ylös. Olisi edes toisin päin! Onhan täällä hissikin, mutta olen päättänyt olla käyttämättä, ellei ole kantamuksia mukana. Yksi omena aamiaispöydästä ei ole kantamus. Banaani ja omena ovat jo siinä rajoilla. Hytissä puuskutetaan sitten jokunen minuutti, toivottavasti kuukauden päästä enää jokunen sekunti?

Taas dokumentoitiin aamulla. Seuraava satama on Southampton ja jokaisen laivalla olijan on allekirjoitettava ilmoitus elektronisista tms. laitteistaan (tullille?). Jokaisen, kaikista laitteista. Apua, unohdin sähköhammasharjan! Kapteenin ilmoitukseen näyttää riittävän ”personal belongings”.

Sitten dokumentoitiin myöhemmin uudestaan. En kyllä tiedä miksi. Asialla Richard Lim, kolmas upseeri (3/O). Päivystysvuorot komentosillalla 1600 – 2000 ja 0400 – 0800. Saa kuulemma tavoitella koska tahansa komentosillalta (bridge) joko puhelimella tai kipuamalla kaksi kerrosta ylöspäin. Tosi iloinen nuori mies. Uistimen paikka.

Nyt tekisi mieli syödä tuliaislakritsit. Kuka niistä nyt muka tykkäisi?

Takapakki. Mun videokamera on ostettu Miamista ja siinä on ladattava virtalähde. Ja pistoke on tietty mallia jenkki. Adapterit on Malesiaa varten mukana, mutta ei tietysti jenkkiläistä adapteria Eurooppa-pistoketta varten! Laivallahan on ihan ”suomalaiset” pistorasiat ja jännitteet. Hälläväliä, kuvataan kännyllä tarvittaessa videot.

Messiin lounaalle saapastellessani tyypillisen helou-mutinan sijaan täräytin päällystölle aika äänekkäästi: ”Dobar dan!” Ensimmäisen kerran sain kaikkien jakamattoman huomion ja vastauksen! On siis kroatiaa ja tarkoittaa Hyvää päivää!

Lounaspöydässä oli taas vieras, pariisilainen sähköasentaja (electrician). On laivalla Le Havreen saakka ja mittaa sekä tutkii koneen värinöitä ja tärinöitä. Monsieur puhui hyvää ranskaa ja huonoa englantia, eikä ymmärtänyt suomea eikä juuri englantiakaan.

Takapakki. Toisessa pesukoneellisessa pyörii parasta aikaa verkkarit, parit T-paidat, kalsarit ja sukat sekä paidan rintataskussa parit muistiinpanot. Mahtaa tulla puhtaita papruja!

Ai niin. Lounaspöytään ilmestyi ensimmäistä kertaa Beniton toimesta valkkariputeli, espanjalaista Chardonnayta. Uistin teki tehtävänsä?

Ja taas piti allekirjoittaa joku declaration engelsmanneja varten.

Day 11

22.3. Sunnuntai

Southamptonissa, tultu siis joskus yöllä.

Aamunavaus klo 0330, Finrexiniä.

Kylmä aamu, jokunen aste plussaa. Kävin ulkokansilla kävelemässä ja orientoitumassa heti aamun valjettua. Ison näköinen satama tämäkin, ainakin verrattuna Zeebrüggeen. Tietenkään ei mitään verrattuna Rotterdamiin. Konttilukit sukkuloivat konttimeren väylillä vihivaunujen sijaan, mutta muuten toiminnot rupeavat tuntumaan tutuilta ja samat asiat toistuvat eri satamissa.

Aamiaisen ja toisen Finrexinin jälkeen mietin maihin lähtöä. Kaupunki näytti olevan ihan näköpiirissä eli taksimatka olisi varmaan ihan kohtuullinen hinnaltaan ja kestoltaan.

Lounaan jälkeen aurinko oli pakottanut aamusumun jonnekin ja lämpötila nousi jo lähemmäs kymmentä. Tuulensuojassa pärjäsi jo ihan mukavasti fleecellä ilman talvitakkia, mutta keuhkoja kärvisteli ja köhinä ärsytti. Listasin tarpeet kaupungista: nolla. Ellei nyt sitten sitä jenkkiadapteria löytyisi. Haasteena punnat, ottaisikohan taksikuski euroja, dollareita tai Malesian jotakin. Tai ainahan voi pyytää ajamaan automaatille ensin.

Päätin kuitenkin jäädä laivalle parantelemaan flunssaa ja katselemaan laivan ja sataman tohinoita. Kun Benito tuli tsekkaamaan hyttini tapansa mukaan 1500 jälkeen (yhdessä sovittu aika, sopii hänen muihin töihinsä parhaiten), kyselin varovasti josko voisin saada illalliselta matkustajien oleskelutilaan mukaan hunajaa ja teetä. Of course, Sir. Right away, Sir. Benito paineli siltä paikalta kipin kapin alakertaan, vaikka yritin huudella asian hoituvan illalla. Kohta Benito kippasi oleskelutilaan neljää erilaista teetä, ison purkin hunajaa ja lautasellisen sitruunasiivuja. Thanks, Benito.

Eilisestä muuten sen verran, että taas tuli koettua jotain uutta aikavyöhykkeisiin liittyvää. Iltapäivällä tuli laivan kovaäänisistä joku tiedotus, mikä meni minulta vähän ohi. Kuulin kuitenkin, että jotain aikaan liittyvää tapahtuu? Satuin olemaan hytissä ja nyt ymmärsin uuden kuulutuksen: laivan kelloja siirretään tunnilla taaksepäin. Ja sitten se tapahtui: seinäkello hurautti menemään takaperin yhden tunnin, tosta noin vaan! Illallinen siirtyi siis tunnilla eteenpäin, missä mun pähkinät on?

Sama toistui tänään iltapäivällä, kelloja ilmoitettiin siirrettävän tulevana yönä 0300 tunnilla eteenpäin. En taida viitsiä herätä katselemaan kellon merkillistä touhuilua. Pitääkin muuten huomioida aamulla, ettei myöhästy aamiaiselta.

Koko päivän kolisteltiin kontteja laivaan. Uskokaa pois vaan, kolistelu on oikea sana, joskus jopa paukuttelu ja rymistely. Lastaus jatkui vielä illalla kymmenen jälkeenkin, kun päätin koettaa nukkumista.

Day 12

23.3. Maanantai

Heräsin suht virkeänä 0530 LT. Kaikissa laivan aikaan liittyvissä virallisissa tiedotteissa on aina LT. Jopa minullekin oli heti selvää, että se tarkoittaa Local Time. Asia on tietysti aika tärkeä ajatellen työvuoroja ym. Siksi kellotkin synkronoidaan laivan joka paikkaan sähköisesti ja samanaikaisesti.

Finrexinit käyvät vähiin.

Kohta siis Le Havre. Viimeinen satama ennen Beirutia. Taidankin mennä kyselemään maihinmenosysteemeistä Richard Limiltä. Hän on siis kolmas upseeri, joka vastaa myös laivan hallinnollisista asioista (administrative officer). Siis se iloinen tyyppi, joka on muuten syntynyt Iloilossa Filippiineillä.

Komentosillalta itse tavoitettuna Richard kertoi, että laivayhtiön agentti voi hoitaa kaikki järjestelyt, jos haluan mennä maihin. Asia selvä, odottelen puhelinsoittoa iltapäivällä. Richard hoitaa kulkuluvat ja agentti minut. Mikään ei voi mennä pieleen?

Huomisesta eteenpäin seuraava pullea viikko menee merellä, silloin on aikaa kirjoitella itse laivasta enemmän. Jos nyt sattuu huvittamaan.

Päivästä näyttäisi tulevan upea joka suhteessa. Yksi tärkeä projekti pitää kuitenkin hoitaa: kansituoli. Sitä voi sitten siirrellä tarpeen mukaan aurinkoon, varjoon, tuulensuojaan (me merimiehet käytämme englanninkielistä termiä lee), sateensuojaan (ilmeisesti minun tuurillani) tai ihan mihin vaan.

Kauhea meteli suoraan yläpuolella 1100. Mitämitämitä? Komentosillalle tsekkaamaan: aha, pilotti tuli helikopterilla suoraan komentosillalle, mies-köysi-vinssi -periaatteella. Tietysti?

1130 pistettiin CC Callisto taskuparkkiin Le Havressa. Pääsin kipparin luvalla seuraamaan komentosillalle laituriin tuloa ja kiinnittymistä. Olo on kuin liikkuvan hotelli Ilveksen katolla! Sellaisilla parilla joystickillä ja lällärillä homma hoitui aika napakasti! Komentosillan sisätiloissa oli pari upseeria, jotka lähinnä pyörittelivät peukaloitaan. Kapteeni näköjään hoitaa nämä parkkeeraukset! Aamulla kun kävin sillalla, siellä oli vain third officer ruorissa ja joku kaveri kiikaroimassa muita aluksia. Tai jotain.

1230 lounaalle ja 1237 soitettiin, että taksi odottaa! Mitä ihmettä? Justiinsa sovittiin kapun kanssa, että puolen tunnin päästä 1300 pääsee maihin. Ai nii, agentin vika taas. Liian tehokas tällä kertaa. Käytin oppimiani etelän taitoja ja ilmoitin, että ten minutes. Ja söin lounaan loppuun, kipusin ylös, vaihdoin vaatteet, sain passini ja ramppasin alas. Autonkuljettaja Romanov (nimi selvisi paluumatkalla) odotteli jo, muttei ollut yhtään ten minutes -ärtynyt. Kampesin itseni takapenkille ja hinnaksi sovittiin 15 euroa. Romanov on selvästi paikallinen rallikuskihullu. Hullu ainakin. Keskustan kauppakeskuksella annoin Romanoville 20 euroa, kun toivoin pientä sitoutumista kotimatkalle. Tapaamisajaksi sovittiin 1500 minimum? Nonnih, olisi pitänyt sopia maximum!

Ei löytynyt adapteria, mutta laivan lounaan jälkiruuaksi löytyi skottilaista lohta ja lasillinen chardonnayta. Ravintolasta ulos tullessa huomasin, että naapuriravintolassa on Free WIFI. Eiku sisään ja toinen lasi chardonnayta ja äkkiä kaikki liitteelliset sähköpostit auki. Ja Iltasanomien, Aamulehden, Hesarin, Kauppalehden, ym uutissivut.

Romanov taisi kostaa ja tuli ten minutes tuplana myöhässä. Reggaeta kuunneltiin ja taas mentiin hullun lailla. Olin ostanut suklaata ostarilta tuliaisiksi laivan toimistoon (central chip´s office) ja gangmanille (vahtii gangwayta). Pisteet selvästi kotiin! Niin, siis se Gangway koostuu 72 askelmasta, eivätkä ole mitään pikkusieviä askelmia vaan hirmuisia loikkanousuja. Just ja just selvisin, kun ei ollut kuin yksi pikku pussukka mukana.

Laskeskelin tuossa, että komentosilta on laiturista noin 13 kerrosta ylöspäin. Aikas torni!

Laskeskelin myös reissun kokonaisaskelmääriä laivan portaissa, mutta sekosin laskuissani.

Day 13

24.3. Tiistai

Finrexinit takaisin lääkekaappiin! Yskä vaivaa, mutta ei haittaa.

Keulan puolella häärää vielä kaksi nosturia lastauspuuhissa, mutta peräpään kraanat on jo nostettu pystyyn. Haiskahtaa lähdöltä. Kello on nyt 0800 ja normiaamiainen pullottaa pötsissä.

Tänään vaihtui myös kapteeni. Se nuori rento kippari lähti kotiin ja tilalle tuli minua vuotta vanhempi merikarhu. Kaikki tuntuivat olevan hieman varuillaan ja ruokaillessakin tunnelma oli erilainen kuin ennen.

Ennen aamiaista soittelin viimeisen puhelun ties kuinka pitkään aikaan kotiin Maijalle. Asuntokaupat ovat allekirjoitusta vaille valmiit. Meidän muutto ajoittuu toukokuulle ja kaikki tuntuisi olevan kunnossa. Ainakin Maija kuulosti helpottuneelta. Johtuuko sitten asuntokaupoista vai siitä, että ei tarvitse kuunnella minua jokuseen viikkoon?

Olen miettinyt ja makustellut tätä matkaa nyt viikon verran laivassa. Yksi asia on hahmottunut, suoraan sanoen kirkastunut. Satamasta lähteminen ei ole mitenkään tärkeää aikataulullisesti. Ei sitä kannata odottaa – sitten lähdetään, kun laiva on valmis. Hytissä on sama hurina, ollaan sitten satamassa tai merellä. Merellä ollessa koneen ääni tietysti muuttuu ja laiva keinahtelee tai heilahtelee, viiraa ja tömähtelee.

Satamaan tulo on sitten jo toinen asia. Sitä kannattaa odottaa. Uusi kokemus, jopa elämys on tulossa. Eikä sitä voi millään tietää, millainen se on. Toisaalta rahtilaivalla aikatauluja voidaan rukata helposti päivällä tai parilla. Siinä tulee itsellekin sellainen rennon vapauttava fiilis: No mitä sitten, päivä sinne tai tänne!

Kaikkein tärkein ja ainoa säännöllinen asia laivalla on ruokailu. Se on ainoa kiintopiste, mihin asetan aina seuraavan ajallisen tavoitteen. Eikä se johdu ainoastaan nälän tunteesta, vaan nimenomaan säännöllisyydestä. Sama aikataulu toistuu vuorenvarmasti päivästä toiseen. Eikä se tällaisessa kiireettömässä ympäristössä ole mitenkään pakottava ja orjuuttava aikataulu. Ennemminkin se tuo sitä kaipaamaani säännöllisyyttä päivärutiineihin. Ihmeen äkkiä se onkin muokannut sisäistä kelloani. Alla aika tarkka päiväohjelmani, kuitenkin noin-aikoineen, sitoumuksetta:

Herääminen (ei herätys)         0600

Aamutoimet                                0700

Bridge                                             0730

Aamiainen                                    0800

Bridge                                             1130

Lounas                                            1200

Bridge                                             1730

Illallinen                                         1800

Nukkumaan                                 2400

Ruokailujen välissä voi tehdä ihan mitä vaan nyt laivalla keksii. Aamupäivällä keittelen kahvit, samoin iltapäivällä ja illalla – jos nyt sattuu huvittamaan. Lueskelen, kirjoittelen, katselen videoita, kiertelen kansilla, juttelen vahtivuorolaisten kanssa. Yhdet päikkäritkin lipsahtivat joukkoon! Pyykinpesukin on mukava askare! Muutaman päivän päästä Välimerellä voi varmaan jo istuskella ulkosalla auringossa. Kuntosaliin menen heti, kun yskä on ohi.

Yksi hyvä tapa on muodostunut päivän päätteeksi. Illallisen jälkeen en syö juurikaan muuta kuin hedelmiä. Ei täällä silti laihtumaan pääse, sen verran tuhtia ruokaa on tarjolla.

1300 viimeiset kontit nostettiin laivaan. Itse asiassa viimeiseksi nostetaan laivaan muutama lavallinen konttilukkoja, joilla kontit kiinnitetään alla oleviin kontteihin. Lukot ovat sellaisia nyrkkiä isompia rautamöykkyjä.

Hinaajat (tug) tulivat asemiin laivan molempiin päihin, eli lähtöä pukkaa 1330. Ulkona sataa, taidan kurkkia täältä sisältä ja fiilistellä Lulun mukaan ”lähdön tunnelmaa”.

Beirut seuraavaksi.

Day 14

25.3. Keskiviikko

Nopeus noin 10 solmua, näkyvyys hyvä, sijainti noin 40 merimailia (nautic miles) Brestistä länteen. Siinä aamun tiedot komentosillalla käydessäni, toimitti vahtivuorossa oleva 3/0 Richard Lim. Eli Biskajan lahdelle saavutaan juurikin nyt.

En tiedä, onko pahamaineinen liian voimakas sana kuvaamaan Biskajan lahden olosuhteita ja historiaa merenkulun kannalta. Näin olen kuitenkin jostain lukenut. Sen tiedän varmasti, että viimeksi Biskajan lahdella olen ollut todella merisairas. Alus oli Kristiina Regina, hytti ylimmässä kerroksessa, ei sivuvakaimia ja seitsemän boforin tuulenvoimakkuus eli kaiketi pikkuinen myrsky. En mene yksityiskohtiin, kiinnostuneet kysykööt pojaltani Jussilta hänen näkemyksensä siitä vuorokaudesta.

Nyt on sellainen Soutuvenheellä Kiinaan -olo. Pientä keinuntaa ja huojuntaa, aurinko paistaa ja aallokko on täältä ylhäältä katsoen rauhallinen – jokunen vaahtopää aiheuttaisi kuitenkin soutuveneelle jo ongelmia. CC Callisto menee kuin juna, yhtä varmasti ja tasaisesti. No, nyt tuli kyllä pari ontuvaa vertausta: soutuvene ja juna.

Eilen illansuussa Benito tuli matkustajan oleskelutilaan sellaisen metrin pituisen ja tukin paksuisen rullan kanssa. Liukuestettä. Leikeltiin siitä sitten yhdessä sopivia paloja pöydille, hyllyille ja tasoille. Ja pakko oli kysyä: Onko tulossa myrsky? Kuulemma ei tällä tietoa, mutta normaaliin keinuntaan varaudutaan.

Sen verran maakrapuna reagoin, että pistin hytissäni kaikki irtotavarat kaappeihin ja leikkelin myös hyttiini niitä muovialusia. Pelastusliiviä en vielä pukenut. Kaikki mahdollinen on täällä pultattu kiinni: puhelin, jääkaappi, TV, DVD, jne. Kirjoituspöydän alla on mustekala, millä saa tuolin kiinni pöytään. Samoin sängynpäätyyn saa jakkaran kiinni ja vaatekaapissa roikkuu vielä pari ylimääräistä mustekalaa. Tuskin turhaan?

Englannin kanaalissa laiva ei vielä juurikaan edes keinunut, mutta nyt aluksen liikkeet tuntee ja näkee selvästi. Tästä seurauksena on taas uusi ilmiö, mitä en osannut ajatella etukäteen. Nitinä, natina ja jopa kirskunta. Tämän huomaa varsinkin alhaalla, esimerkiksi upseerimessissä. Ääni tulee konteista, jotka natisevat toistensa painon alla huojuessaan laivan liikkeiden mukaan. Voisi kuvitella, että ne varmaan välillä hankaavatkin toisiaan vasten. Yläkerroksiin ääntä ei juuri kuule.

Tänä aamuna meinasin hairahtua ajatuksissani: Sitku päästään Välimerelle, menen ulos lueskelemaan ja ottamaan aurinkoa. Ainoa sääntö on: Sitku kello on 0730, menen aamiaiselle. Sitku kello on 1200, menen lounaalle. Sitku kello on 1800 menen illalliselle. Muuten teen justiinsa mitä huvittaa, justiinsa silloin kun huvittaa enkä aseta itselleni mitään ajallisia enkä toiminnallisia tavoitteita pois lukien nukkuminen ja ateriat. Sehän oli yksi perimmäisistä syistä lähteä tänne merelle. M.O.T.

Benito tuli taas kolmen jälkeen, tällä kertaa vaihdettiin lakanat ja pyyhkeet. Ja tuliaisina pari sitruunaa teetä varten. Thanks, Benito! Olen tykästynyt yhteen maustettuun yrttiteehen. Rooibos, kai sekin on teetä? Yleensä esanssimaustetut teet tuovat mieleen kylppärin hajustetuoksut, mutta tämä on hyvä yhdistelmä. Nokkosta, karpaloa ja sitruunajuurta. Siihen sitruunasiivu ja hunajaa, maistuu hyvältä ja toimii lumelääkkeenä flunssaan.

Kohta vuorokausi ilman yhteyksiä, mitähän Tahmelaan ja Keravalle kuuluu? Uutisia ei ole ikävä.

Illallisella toinen third officer Mr. Marino Krmpotic (jostain syystä heitä on kaksi, toinen on Mr. Richard Lim) ilmoitti esittelevänsä minulle huomenna 1300 laivaa tarkemmin. Kaveri on olemukseltaan kuin kymmenottelun maailmanmestari. Toivottavasti pysyn rappusissa perässä ja mahdun kongeista lävitse. Mielenkiintoista.

Day 15

26.3. Torstai

Yö yskimättä, eiköhän flunssa ole taputeltu!

Sijainti 0700 aika tarkalleen keskellä Biskajan lahtea Ranskan Brestin ja Espanjan La Coruñan puolessa välissä. Huono näkyvyys, sataa, tylsän näköistä ja kylmää. Aallokko korkeampi kuin eilen, mutta vielä ei tunnu missään. Illalla saavumme Espanjan rannikolle, pystyyköhän lukemaan sähköpostit.

Sain Richardilta äsken miehistöluettelon (IMO CREW LIST), päivitetty Le Havressa 24.3.2015:

Meitä on laivalla yhteensä 26 miestä. Päällystöä on 11 + 1 (kadetti), miehistöä 13, matkustajia 1. Kapteenin nimi on Mr. Damir Huber. Päällystöstä kymmenen on Kroatiasta ja heistä jopa seitsemän Rijekasta. Kaksi muuta ovat Filippiineiltä ja Montenegrosta. Miehistö on kokonaisuudessaan Filippiineiltä. Pisimmän aikaa Callistolla on palvellut stuertti (messman) Benito, hän on noussut laivaan ensimmäisen kerran Hampurissa 21.12.2011. Matkustaja (The passenger) on Suomesta.

Muutama tilastotieto: Miehistön keski-ikä on 40 vuotta, nuorin on 22-vuotias ja vanhin 56-vuotias. Päällystön keski-ikä on 35 vuotta, nuorin on 26-vuotias ja vanhin on 58-vuotias. Kokki on kapteenin jälkeen aluksen kolmanneksi vanhin. Matkustaja jäi ikävertailussa niukasti pronssille.

Päällystöön kuuluu kapteeni (master), 1. perämies (chief officer), 2.perämies (2nd officer), kaksi 3. perämiestä (3rd officer), kadetti (deck cadet), konemestari (chief engineer), 2. konemestari (2nd engineer), 3. konemestari (3rd engineer), 4. konemestari (4th engineer), sähköinsinööri (electrician) ja kunnossapitopäällikkö (reeferman).

Miehistön tehtäviä en lähde kaikkia arvailemaan, mutta tässä ne ovat englanniksi: Bosun (yksi mies), D/Fitter (yksi mies), A.B. (able seaman, kolme miestä), O.S. (ordinary seaman, kolme miestä), E/Fitter (yksi mies), Oiler (kaksi miestä), Chief cook (yksi mies), Messman (yksi mies).

Poimintoja:

– Päällystöä ja miehistöä on yhtä vaille yhtä paljon. Jos lisätään matkustaja päällystön vahvuuteen, se on sitten tasapeli.

– Yksi kokki hoitaa kaikkien ruokahuollon aamusta iltaan.

– Yksi stuertti hoitaa koko päällystön tarjoilut aamusta iltaan ja toimii sen lisäksi vielä kapteenin ja matkustajan hyttipalvelijana ja vielä matkustajan henkilökohtaisena neuvonantajana sekä seurustelukumppanina. Lisäksi hän vastaa päällystön hyttien siivouksesta ja liinavaatteista. Miehistö siivoaa hyttinsä itse.

Kuulin juuri kahdeltakin taholta, että ankkuroimme Välimerellä Algerian Algiersiin laivan pohjan puhdistamiseksi. Täytyy kysellä tarkemmin, mutta jostain eloperäisestä pohjaan kiinni kasvaneesta on kyse. Lisännee polttoaineen kulutusta? Millähän sekin putsataan – laivan pohjaa on äkkiä laskien noin 1,5 hehtaaria?

1900 olemme noin 40 merimailin päässä Espanjan mantereesta. Ei puhelinverkkoja, en kyllä odottanutkaan. Richardin mukaan kännykkäverkon kuuluvuus ulottuu noin 20 merimailin päähän mantereesta. Komentosillan ulkolämpömittari näytti +17 astetta. Oho! Tuulensuojassa olikin lämmin, mutta tuulen puolella ei.

Tänään minulle pidettiin kahden ja puolen tunnin henkilökohtainen esittely laivan tiloista, mutta ennen kaikkea turvatoimista.

Day 16

27.3. Perjantai

0730 sijainti noin 60 merimailia Portugalin Portosta länteen. Aurinko nousi upeasti, mutta piilottelee nyt jossakin harmaan vaipan takana. Meri on harmaa, mutta rauhallinen.

Palaan nyt eiliseen laivan esittelykierrokseen muutamalla sanalla.

1300 Marino (sinunkaupat tehty) koputteli hyttini oven pieltä (ovet pidetään aika usein merellä auki) ja vilkaisi keskivartaloani. Pyysi odottamaan hetken ja palasi kohta mukanaan upouudet kokohaalarit, takki ja sormikkaat – kaikki vielä paketeissa. Marino pahoitteli kovin, kun isompia ei löytynyt. Sormikkaat olivat erinomaiset ja keltainen heijastimilla ja laivayhtiön logoilla varustettu paksu takki sopi hienosti. Haalarit olivat ehkä noin neljä numeroa liian pienet ja nauru tukehtui kurkkuun niitä pukiessa. Kypärä oli jo valmiina hytissä.

Seuraava kaksi ja puoli tuntia käytettiin laivaan tutustumiseen ja turvatoimiin. Ensin käytiin kerros kerrokselta koko torni läpi, missä mikin toimisto ja varasto sijaitsevat. Kävimme kuntosalilla ja merivesiuima-altaalla, mikä on vielä tyhjä ja odottaa lämpimämpiä vesiä. Marino opasti sammuttimien käytön, pelastusliivien käytön ja näytti hätäuloskäynnit. Hälytyksen sattuessa minun ja joidenkin muiden (kai) kokoontumispaikka (muster) on komentosilta. Hälytyksen aikana kaikilla on tarkkaan määrätyt tehtävät, lista näistä tehtävistä on lasitaulussa jokaisessa kerroksessa. Se on päivitetty Le Havressa 24.3. Minun kohdallani lukee:

General alarm                              Duties                PEKKA H.           ”As per order”

Fire alarm                                      Duties                PEKKA H.           ”As per order”

Abandon alarm                           Duties                PEKKA H.           ”As per order”

Helppoa kuin armeijassa, teet vain ja ainoastaan mitä käsketään. Muiden kohdalla duties-listat olivat toisen näköiset.

Karibian risteilyllä oli aikanaan myös pelastusharjoitus. Kaikki 3500 matkustajaa pukivat pelastusliivit päälle ja kukin siirtyi omaan kokoontumisasemaansa pelastusveneiden luo. Se oli siinä. Juomarahojen antamisestakin oli tarkemmat ohjeet.

Täällä on eri meininki. Yläkannella (upper deck), mikä on siis hytistäni kuusi kerrosta alaspäin, kiersimme koko laivan. Marino selitti jokaisen pelastuslautan sijainnin ja toiminnan, näytti vesipostit, pelastusrenkaat ja köysitikkaat. Samoin tarkastettiin ylimääräisten pelastusliivien säilytyspaikat. Jos satut olemaan keulassa kolmensadan metrin päässä komentotornista vaikkapa tulipalon sattuessa, on mielekästä ottaa pelastusliivit keulan liivivarastosta.

Kävimme myös sisällä tutustumassa pelastusveneeseen, mikä oli kuin suoraan Captain Phillips -elokuvasta (suosittelen katsottavaksi). Penkkien sisällä oli runsaasti ruokaa (compressed food) ja vettä, kaikki siististi pakattuna. Yleisarvioni oli, ettei pelastusvene ole ahtaan paikan kammoisille mieluisin kulkuväline. Kaikki laivalla olevat mahtuvat tähän yhteen pelastusveneeseen.

Laivan takaosassa (stern) on koko laivan levyinen ja suht korkea tila, poop deck. Siellä sijaitsevat vinssit ja köydet, millä laivan peräpää kiinnitetään laituriin. Siellä myös harrastetaan, koripalloa mm.

Keulassa (bow) on iso avoin kansi, missä sijaitsevat toiset vinssit ja köydet. Sieltä löytyvät myös ankkurivinssit. Ankkuriketjun yksi lenkki painaa varmaan lähemmäs sata kiloa ja on kooltaan kuin iso lavuaari! Vaikka meri oli aika rauhallinen, keula oli silti huomattavan tuulinen paikka. Hengenvaarallinen kovalla tuulella, sanoi Marino. Tuuli voi olla suuri riski myös satamassa. Laivan jättimäinen koko muodostaa ison tuulipinnan, mikä aiheuttaa valtavan lisärasituksen köysille. Katkeava reiden paksuinen köysi on tappava ohjus. Siksi hinaajien köysien kanssa työskentelevät miehet ovat tarvittaessa tukevien ”rautahäkkien” sisällä.

Olin kuvitellut käveleväni päivittäin laivaa ympäri, yksi kierros vajaa kilometri. Ei se ihan noin menekään. Yläkannelle saat mennä ainoastaan päällystön luvalla ja silloinkin sinun täytyy ilmoittautua mennessä ja tullessa laivan toimistoon. Minnekään yläkannella ei saa mennä ilman kypärää ja mihinkään yläkannella ei ole järkevää mennä ilman suojavaatetusta tai vanhoja rääsyjä. Ainoa poikkeus on se kymmenen metrin matka, mikä erottaa komentotornin ulko-oven ja laskuportaiden yläpään. Sitäkin väliä vartioi maissa ollessa aina siltavahti.

Valokuvia on kyllä pakko mennä ottamaan sopivan tilaisuuden tullen!

Kierroksen lopuksi Marino iski kouraani kysymyslomakkeen (19 kysymystä), mihin minun tulee vastata. Kaikki liittyvät turvallisuuteen ja Marino tarkistaa vastaukseni (”Tick wrong answers”). Jos vastaan väärin, joudun kuulemma maksamaan lisähintaa. Huumorin kukka on se kaunein kukka?

Ilmoitustaululla:

Drills Friday 1530: Fire, abandon, steering emergency (for officers only), videotel (pls follow Your schedule).

1530: 7 x lyhyt TRÖÖT ja sitten 1 x pitkä TRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT! Ja sama hirmuinen törinä uudestaan! Yleinen hätämerkki ja/tai palohälytys. Saamieni ohjeiden mukaan kapusin suorinta tietä ulkokansien kautta komentosillalle kokoontumaan! Ajattelin, että siellä olisi enemmänkin porukkaa ohjailemassa tapahtumia. Väärin! Siellä oli ainoastaan kapteeni lällärin kanssa komentelemassa. Seurasin monitoreista kapun kanssa, kun letkuja vedettiin ja maskimiehet syöksyivät liekkien kimppuun! Tuli saatiin onneksi aika pian hallintaan ilman miesuhreja ja isompia materiaalitappioita.

Sitten piti jättää laiva. Matkustajaparka pantiin kipittämään ulkokautta pelastusveneasemalle paapuurin puolelle kuusi kerrosta alaspäin (kädet likaantuivat). Varastosta kipaisin hakemaan pelastusliivin, mikä muilla oli jo päällä. Liikkuvat taakse eli kaikki vyösäädöt maksimiin ja sulava pujahdus liiveihin. En vieläkään sulautunut verkkareissani haalarijengiin, joilla kaikilla oli vielä kypäräkin. Minun ikioma kypärä killui siellä hyttini naulassa. Ja muilla ei ollut kaulassa kameraa killumassa.

Pelastusveneeseen komennettiin osa porukasta konetta käynnistelemään, matkustajalle selitettiin tapahtuman kulkua. Sitten kerrattiin pelastuslautan toiminta, yksi filippiini komennettiin opastamaan maakrapua. Kaikki kokkia myöten olivat paikalla, vaikka siellä pelastusveneessähän oli jo ruuat valmiina.

Venettä ei tällä kertaa laskettu vesille, koska CC Callisto ei uponnutkaan. Harjoitus ohi.

Ennen illallista istuskelin ulkona auringossa vajaan tunnin, T-paita ja verkkarit olivat juurikin sopiva asuste. Tuuli oli takana ja hieman laivan nopeutta voimakkaampi, koska savu puhalteli menemään keulaa kohti. Kannella oli siis lähes tyyni.

Samalla kävin kyselemässä komentosillalla viikonlopun aikatauluja. Gibraltarissa olemme kuulemma sunnuntaiaamuna 0600. Yksi väärinkäsityskin tuli oikaistua: emme mene Algerian Algiersiin vaan Espanjan Algecirasiin Gibraltarin naapuriin pohjapesulle. Kuullun ymmärtämiseen pitää vielä keskittyä, näköjään. Pääsen kuitenkin soittelemaan EU-hinnoilla!

Ihmettelin jo Le Havren jälkeen, mitä kanaverkkoja seuraavan ylemmän kerroksen kannelle on viritelty. No se selvisi juuri äsken: kapteeni harjoittelee ja hioo swingiänsä komentosillan alapuolella! Tietysti sitten juteltiin kapun kanssa golfaamisesta Suomessa ja Kroatiassa, missä muuten pelataan ympäri vuoden. Kapteenin mukaan talvisin olosuhteet Kroatiassa ovat kuitenkin epäinhimilliset kovan tuulen takia, bägistäkin joutuu joskus pitämään kiinni (ettei tuuli vie). Murheensa kullakin.

Day 17

28.3. Lauantai

0730 sijaintimme on Portugalin lounaiskulmassa ja rantaviivakin erottuu aina välillä idän suunnassa. Aamu oli tämän matkan ylivoimaisesti upein! Aurinko nousi vikkelästi eikä pilviä ollut missään ja aallokko oli olematonta. Komentosillalla kannatti valita paapuurin puoleinen osa, koska pieni tuulenvire pyöritteli laivan savuja ja nokea styyrpuurin puolelle. Lämpötilamittarit näyttivät 17 ja 20: jälkimmäinen lukema kompensoi ilman kosteuden vaikutuksen. Tai sitten ensimmäinen lukema.

Benito toi aamiaisen jälkeen minulle kansituolin eli kohta pääsen fiilistelemään kannelle: musiikkia kuulokkeisiin, kamera ja kiikarit mukaan, aurinkorasvat naamaan ja vesipullo kainaloon. Itse asiassa sain kaksi tuolia käyttööni. Toinen on perinteinen kankainen kokoontaitettava lepotuoli, missä on mukava makoilla ja ottaa vaikka torkut. Toinen on muovinen pikkuruinen kokoontaitettava puutarhatuoli, mikä on tarkoitettu nähdäkseni pygmeille. Mahdun tuoliin yhtä hyvin kuin vesimeloni munakuppiin, puhumattakaan kantavuusongelmasta.

Komentosillan vahtivuoroista pari faktaa:

0000 – 0400 ja 1200 – 1600    2nd officer (Mr. Begovic)

0400 – 0800 ja 1600 – 2000    3rd officer (Mr. Lin)

0800 – 1200 ja 2000 – 2400    3rd officer (Mr. Krmpotic)

Kaikilla heillä on aina merellä ollessa joku apunaan, merimies tai kadetti. Hänen tärkein tehtävänsä on kiikaroida. Lisäksi olen huomannut, että tämän lisäksi kakkosvahti ainakin keittelee kahvia, huolehtii sisätilojen siisteydestä ja pesee komentosillan. Sillalla vallitsee yleensä leppoisa ja rauhallinen tunnelma, mikä kyllä selvästi terävöityy kapteenin läsnä ollessa. Kahvia tarjotaan jopa matkustajallekin heti.

Oveni eteen oli ilmestynyt kolmaskin tuoli, sellainen kokoontaitettava kahden edellisen välimuoto, mallia elokuvaohjaaja. Edelliset tuolikokemukseni huomioon ottaen sanoisin, että rits räts, nyt on mitä rikkoa.

Luin ennen matkalle lähtöä kaksi kirjaa ja muutaman blogin rahtilaivamatkustamisesta, kaikki omakohtaisia matkakertomuksia. Niistä sai paljon tärkeitä vinkkejä matkaa varten. Olin siis varautunut likaisiinkin olosuhteisiin, onneksi. Mukaan olin pakannut myös vanhimmat risat lenkkarini, vanhimmat risat ja valmiiksi tahraantuneet shortsini ja yhden T-paidan uhrattavaksi rasvalle tms, onneksi. Aamupäivällä kävin nimittäin ensimmäisen kerran kävelemässä laivan ympäri ilman haalareita. Niitä haalareita en kyllä enää pue päälleni, ellei ole pakko. Jotenkin niihin vielä ahtautuu, mutta eihän niistä meinaa millään päästä irti ja eroon.

Tornista poistuttaessa ensin piti pyytää lupa ja ilmoittautua laivan toimistoon yläkannella. Koskee ainakin matkustajaa. Edellytyksenä yläkannelle pääsylle on kypärä ja hyvänä lisänä kolmannen upseerin lainaamat sormikkaat. Koska keli oli loistava – on edelleenkin – sain luvan mennä ilman saattajaa.

Lompsin rauhallisesti vajaan kolmen sadan metrin matkan ja koetin olla koskematta mihinkään kapealla reelingin vieressä sijaitsevalla käytävällä. Laivalla pestään, putsataan, maalataan, huolletaan tai muuten vaan touhutaan aina jotain. Pientä nokea leijuu tuulen alapuolella ja se jää pyörimään laivan ilmavirran pyörteisiin. Jostain tippuu aina vettä tai jotain ja yläkansi on kokemukseni mukaan hyvin usein märkä. Loppujen lopuksi pääsin suht siistinä poikana keulaan, missä on tilaa vaikka pyöräillä.

Olla yksin valtavan aluksen valtavassa keulassa valtavan korkealla oli kokemus, joka jäi kyllä mieleen. Täytyykin ottaa hyvän sään vallitessa vakikohteeksi. Ympärillä oli hyvin hiljaista, vain pientä tuulen suhinaa tuulen ollessa takana sivulla ja vaimeata meren kohinaa jossain kaukana alhaalla. Edes koneiden jumpsutus ei kuulunut keulaan asti. Keulapiikistä oli hieno tiirailla rannatonta merta tuhnuisen Suomen talven jälkeen, aurinkokin oli sillä hetkellä täsmälleen keulan edessä. Saisikohan keulaan mennä seuraavalla kerralla piknikille?

Palasin takaisin laivan toista puolta, ohitin tornin ja suuntasin perään. Poop deck sijaitsee siis perässä, yhtä kerrosta alempana. Toisin kuin keulakannella, sen päällä on rahtia eli kontteja. Aluksen perä on tietysti täysin suora ja potkurin aiheuttamia vesipyörteitä pääsee kurkkimaan helposti. Hetken ihmettelin punaisia pihakeinun kokoisia muovihökötyksiä, joita oli laitettu reelingin päälle. Sitten muistin turvallisuudesta vastaavan perämiehen puhuneen laivayhtiön huipputeknisestä ratkaisusta merirosvojen torjumisessa. Niillä estetään rappusten kiinnittäminen laivan reelinkeihin. Takakansi on aluksemme matalimmalla oleva avoin kansi, joten se lienee ainoa mahdollisuus tunkeutua laivaan mereltä. En kyllä lähtisi yrittämään, sillä tämäkin kansi on vielä todella korkealla.

Joka kansi on aurinkokansi tänään. Pitihän se arvata, miten mun auringonoton kanssa käy. Ensin etsin itselleni mahdollisimman suojaisen ja aurinkoisen paikan ja niitähän riittää tällä kelillä. Vartin päästä piti etsiä mahdollisimman tuulinen ja aurinkoinen paikka, kun tuli liian kuuma. Puoli tuntia riitti näin aluksi hyvin.

Toinen aurinkosetti vähän myöhemmin: sama stoori, paitsi että nyt päädyin tuuliseen ja varjoisaan paikkaan, kun tuli liian kuuma. Toiset puoli tuntia riitti taas hyvin, kahvi kyllä maistui erinomaiselta kannella. Olut voisi maistua vielä paremmalta?

Nythän mä sen hokasin! Kännykässähän on GPS, siitähän pystyy tsekkaamaan sijainnin! Tästä lähtien olen niin sanotusti kartalla!

Tapahtuma:     Koripallomaaottelu Kroatia – Filippiinit

Aika:                   1530, tänään, nyt

Paikka:               Poop deck

Taidan jättää väliin, monestakin syystä. Ensinnäkin voi olla, että (häviäjät) eivät halua ulkopuolista yleisöä. Toiseksi vaarana on joutua kentälle, sellaistakin juttua kuulin (”kaikki pelaa”). Kolmanneksi tekosyyksi keksin, että en halua pitää katsomossa kypärää (pitävätköhän pelaajat). Loppuviimeksi en tiedä, kumpaa maata kannustaisin. Huomenna on jossain peräsimen huoltotiloissa (?) vastaava jalkapallomaaottelu.

Jossain välissä päivällä komentosillalla Mr. Begovic (2nd officer) totesi jutellessamme, että olen ensimmäinen suomalainen hänen tapaamansa ihminen! Hän sai nyt hyvin edustavan kuvan suomalaisista? ”Onko totta, että Suomessa on yksi kesäkuukausi ja muuten lumista?” Taisi heittää huulta, kai?

Gibraltar on jo ihan lähellä, mutta huomisen aikataulun takia suorastaan matelemme eteenpäin. Ilmeisesti koetamme olla aamulla 0600 Espanjan Algecirasissa, jos nyt oikein ymmärsin. Ennen keskiyötä koneet sammutetaan pariksi kolmeksi tunniksi. Huolto? Ensi yönä siirretään myös kelloja taas tunnilla eteenpäin kesäajan takia.

Menin suoraan illalliselta komentosillalle, hissillä. Taas tuli koettua jotain uutta: aurinkoisen ja kuuman päivän päätteeksi sumua alkoi kehittyä nopeasti laivan ja rannikon väliin. Näkymä oli epätodellinen, kun aurinko paistoi ja yhtäkkiä edessä olevat alukset hävisivät. Sumurintama edessä oli korkeintaan sata metriä korkea, tasainen vitivalkoinen palkki. Muuten vallitsi upea auringonpaiste. Pian sukelsimme itsekin vitivalkoiseen massaan ja ilma viileni saman tien. Komentosillalla vuorossa oleva Richard ja siltavahti olivat sen verran kiireisiä tutkien ynnä muiden kanssa, että pysyttelin komentosillan ulkotiloissa poissa jaloista. Kapteenikin ilmestyi paikalle komentojaan mörisemään. Erittäin vilkasliikenteisen Gibraltarin salmen läheisyys ja yllättävästi (?) noussut sumu selvästi aiheuttivat leppoisan tunnelman muuttumisen paria astetta skarpimmaksi.

Mun naama punoittaa, hyvää yötä!

Day 18

29.3. Sunnuntai

0700 Ankkuri alas Gibraltarissa aikas ryminällä, koko laiva tärähteli. Avasin sivuikkunoiden verhot ja siinä sitä oli ikkunan täydeltä: Gibraltarin harmaata kalliota! Päivänvalossa myöhemmin kallio olikin itse asiassa tosi vihreä täältä lännen puolelta katsottuna. Aamu tuntui oudon pimeältä, koska viime yönä siirryttiin kesäaikaan. Silti auringonnousu Gibraltarin kallion juurella oli upeaa katsottavaa.

Ja yhteydet pelaavat tämän päivän:

Netin käyttö 0,248 eur/Mt, soitto EU-alueelle 0,2356 eur/min, puhelun vastaanotto 0,062 eur/min, tekstiviestin lähetys 0,0744 eur/kpl, tekstiviestin vastaanotto 0 eur/kpl. Terveisin Sonera

Pikainen käynti komentosillalla tuotti kaksi tärkeää tietoa.

– Vietämme tämän päivän ankkurissa laivan pohjan puhdistamista varten.

– Richardin kanssa vahtivuorossa ollut A.B. Earl Marvin Sullivan Tohoy lupasi parturoida hiukseni. Leikkasin hiukseni ennen lähtöä niin lyhyiksi, että kaikki harmaat ohimoilta katosivat. Pirjo (systeri) oli vakuuttunut, että olen värjännyt hiukseni. Pöh! Nyt harmaat ovat tehneet come backin. Siis parturiin!

Vaihtoehtoja Earl Marvin Sullivan antoi tasan kaksi: kaljuksi tai sitten viiden millin terällä! Pitäisiköhän kokeilla kaljua, nyt olisi hyvä tilaisuus aiheuttaa kauhua vain 25 miehelle.

Yhdeksältä juttelin kannella auringon paisteessa Maijan kanssa parinkymmenen minuutin puhelun ja meinasin läkähtyä. En siis puheluun vaan kuumuuteen. Tyyni meri ja Afrikasta huokuva lämmin ilma pistivät miettimään, millaista jatkossa tulee olemaan. Menemme sentään lähes päiväntasaajalle. Tosin laivan ollessa kulussa kannelta löytyy aina varjoa ja tuulta. Kapteeni päättää, milloin laivan ilmastointi käynnistetään. Hytissä on ainakin vielä riittävä ilmanvaihto: Kolme suljettavaa venttiiliä puhaltaa ilmaa sisään ja kylpyhuoneessa on alipaineventtiili. Korvausilmaa tulee myös käytävän oven isojen ritilöiden lävitse, jos haluaa sulkea tuloilmaventtiilit.

Sen verran Tahmelasta tuli Maijalta hyviä uutisia, että asuntokaupat on tehty ja osakkeet sekä rahat vaihtavat omistajaa ensi viikolla. Uuden asunnon pitäisi valmistua toukokuun puoleen väliin mennessä. Marika (likka) viettää Remon (vävykokelas) kanssa synttärimatkaa Miamissa ja nauttii. Jussi (poika) on varmaan hengissä. Eikös se ole niin, että kaikki on hyvin kun mitään ei kuulu?

Kävin komentosillalla kurkkimassa pariakin tapahtumaa. Styyrpuurin puolella laskettiin pelastusvene veteen jossakin todella kaukana alhaalla, koekäytettiin ja nostettiin takaisin. Säännösten mukaan näin on tehtävä vähintään kolmen kuukauden välein.

Paapuurin puolella touhuttiin robotin kanssa pohjan puhdistusta. Koska tämä oletettavasti viksu vekotin on jatkuvasti laivan alla, en oikein käsittänyt sen toimintaa. Jotain on tietysti pääteltävissä, täällä on nimittäin aikaa fundeerata. Laitetta käytetään huoltoaluksesta käsin, mistä laivan alle menee pitkät letkuniput. Meren örkit ja äyriit selvästikin imetään siististi huoltoalukseen ja sitten vähemmän siististi pumpataan toiselta laidalta mereen. Sellaista ruosteen väristä (johtunee ruosteesta) kökkelöä sieltä rööristä tulla lorottelee. Sukeltajia ei näkynyt eikä heistä kertovaa lippua. Siis kauko-ohjattava robotti.

Konemestari Mr. Dorijan Milic valvoi sillalta toimintaa ja kertoili maailman meristä. Intian valtameri on ihan ok ja Tyyni valtameri myös – kuten nimestäkin voi päätellä. Atlantti on usein ”horrible”, vuodenajoista riippuen. Biskajan lahti voi myös olla tosi ”nasty”. Eli jos seuraava purjehdus on maailman ympäri, Atlantti täytyy jotenkin skipata?

Soittelin myös äidille Keravalle. Jalat vaivaavat ja muutenkin vanhuus rassaa. Kelitkin ovat tylsät eikä liikkumisesta tule oikein mitään. Eipä täältä käsin muuta pysty antamaan kuin myötätuntoa.

Soitin illalla vielä Jussillekin, yrittää sinnitellä pääsykirjojensa kanssa. Tsemppiä!

1900 on lähtö kohti Beirutia ja ankkuria nostetaan parastaikaa ylös. Nostaminen on kyllä aika lievä ilmaisu tuon mötikän suhteen. Tosin mitä muuta se sitten on ellei nostamista. Ilta on pehmeän lämmin ja konemestarin sanoin ilmassa tuoksuu kevät. Niinpä.

Day 19

Maanantai 30.3.

Lipsahti pitkäksi, yöunet siis. Ja vielä ilman varikkokäyntiä vessaan. Ensimmäiset kahdeksantuntiset yöunet pitkään pitkään aikaan! 2300 – 0700. Suurin syy lienee eilisessä päivässä, minkä vietin melkein kokonaan kannella. Happimyrkytys siis, yäk.

Tänään oli aika tuhti aamiainen: iso läjä papuja, pari siivua jotain aamiaissianmakkaralötköpuristetta, paistettuja munia (niitä on joka aamu as ordered), paahtoleipää (ensimmäisen kerran tummaa) ja jogurttia. Kahvit ja tuoremehut samaan sekamelskaan. Tällä kuormalla ramppasin sitten ne 64 askelmaa ylös. Pisti taas vähän fundeeraamaan, pavut meinasivat nimittäin loppumetreillä käynnistää märehtimisprosessin.

Insinöörin poikana kynä kiltisti käteen ja luonnostelemaan. Tulosta syntyi nopeasti parin yhtälön avulla. Vastaava määrä portaita sisältyy vapaasti valittavana ajankohtana – esimerkiksi kahviaikaan kolmesti päivässä – ulkokansilla ja vieläpä kierroksen muodossa seuraavasti: Laskeudun styyrpuurin puolella kaksi kerrosta alaspäin kannelle D, mistä on kulkuyhteys ulkokautta paapuurin puolelle. Sieltä nousen neljä kerrosta ylöspäin komentosillalle, missä on siis kahvitarjoilu. Kaksi kerrosta alaspäin voi sitten tulla sisä- tai ulkokautta. Tästä lähtien itse itseäni komentaen palaudun ruokailusta hissillä. Kyllä insinöörin pojat on fiksuja!

Espanjan etelärannikko on näkyvissä paapuurin puolella, etäisyyttä en osaa arvioida. Meri on lähes tyyni, taivas hiukan utuinen ja ilma raikas. Näkyvyys on kuulemma kahdeksan mailia. Ulkoilupäivä tulossa.

Koneiden ääni muuttui hetki sitten aivan selvästi. Rauhallinen tumpsutus muuttui nopeammaksi jympsytykseksi ja pieni tärinä hytkyttelee tavaroita.  Nopeutta on selvästi enemmän kuin ennen. Kunhan pavut rauhoittuvat, täytyy selvittää syy moiseen kaahailuun.

Asia selvitetty äsken ja samalla koekäytetty insinöörin perimällä laadittu rappuskierros! Parin tunnin ajan testaillaan koneita ja ajetaan eri nopeuksilla. Samalla myös puhalletaan alhaisten kierroksien aiheuttamat karstat pois rööreistä. Tuttu juttu kuljetusalalla! Tällä hetkellä nopeus on 20,3 solmua. Samalla sain Marinolta luennon aiheesta ”True wind and Relative wind”, molemmille on omat visuaaliset näytöt. Itsepähän menin kysymään, mutta jotain kyllä ymmärsinkin.

Varjopaikat ja tuulensuojaiset kannet olivat vielä kasteesta märät, mutta eivät varmaan kauaa. Sisä- ja -ulkokansilla sekä kaikissa portaikoissa liukastumisriski on minimoitu. Metalliset askelmat ovat pinnaltaan siten muotoiltuja, että jalkine pitää niiden märkänäkin ollessa hyvin. Kaiteet ovat tukevat ja käytännölliset. Myös kansien paksu maali on sellaista, että ainakin kumipohjainen jalkine ei luista edes märkänä. Komentosillalla (ja kapteenin swingipaikalla) on paksu kuminen reikämatto, mikä päästää veden läpi.

Marino on muuten noin neljä kuukautta merillä, sitten yhdestä kolmeen kuukauteen kotona – rahatilanteesta riippuen. Vastaava kierto Richardilla on puoli vuotta merillä ja kahdesta neljään kuukauteen kotona. Marino on ymmärtääkseni poikamies ja Richardilla on vaimo ja kaksi poikaa, 10- ja 18-vuotiaat. Kummallakin ainoa motivaatio lähteä merille on raha. Se siitä merimiesromantiikasta.

1000 keskusämyristä räsähti: Attention, attention all groups! Security and safety meeting 1030 at Ship´s office! Repeat: All groups, security and safety meeting 1030 at Ship´s office. Thank You!

Jaaha, olenkohan minä mikään ryhmä? Matkustajaryhmä Aalto? Päätin olla menemättä, kyllä ne minut halutessaan löytävät. Pitääköhän mennä tarkastamaan, että jättivät edes yhden miehen komentosillalle? Mitä eroa on muuten securityllä ja safetyllä? Täh?

Keksit. Kaksi viikkoa laivalla ja jokainen päivä pitää (lue saa) syödä keksejä. En ole viimeiseen vuoteen syönyt yhtä paljon keksejä kuin tällä laivalla, toinen iso lajitelmapaketti menossa. Benito kysyy lähes joka päivä: ”Need more cookies in Passenger mess, Sir?” Ne vaan kuuluvat laivalle, keksit siis. Eikös ennen puhuttu laivakorpuista? Kauheinta on, että olen alkanut pitää niistä. Aamupäiväkahvin, iltapäiväkahvin ja iltakahvin kanssa pitää olla keksejä! Mistä tulikin mieleeni, kohta on lounasaika.

Iltapäivällä Algeria ilmaantui näkyviin styyrpuurin puolelle. Laivan kurssi oli sellainen, että lähestyimme päivän mittaan koko ajan rannikkoa. Ilmeisesti ohitamme Algiersin yön aikana, en ole ihan varma. Joka tapauksessa sain nyt illalla yhteyden verkkoon. Hätäisesti luin sähköpostiotsikot ja avasin tärkeimmät. Hieman hirvittää Algerian roaming-hinnat, eipä ole paljon kokemuksia netissä roikkumisesta näillä nurkilla . Soneran viestin mukaan Marokon hinnat olivat noin kymmenkertaiset EU-hintoihin verrattuna, olettaisin Algerian olevan samaa luokkaa. Pari tekstaria vaihdettiin Maijan kanssa. Tekstarien vastaanotto on täälläkin ilmaista eikä lähetyskään nyt ihan kauheita maksa.

Tiedättekö mikä on Djezzy? Tuon niminen verkko löytyi Algeriasta ja sen kautta kulkivat meikäläisen parit tekstarit ja sähköpostit. Siis paikallinen Sonera tai Elisa eli Djezzy.

Ilmeisesti saan hankittua sellaisen Satellite phonecardin, missä on henkilökohtainen PIN-koodi. Sen näppäilemällä taivas on kirjaimellisesti auki puheluille mihin vaan koska vaan, missä ikinä sitten ollaankaan. Laivalla on nimittäin satelliittipuhelinkoppi! Kortti maksaa 25 taalaa ja sillä saa sitten puhua jonkin aikaa. Kuulemma useampia minuutteja ainakin… Se olisi minulle tärkeä, koska olen maksanut paluulennon 24.4. Kuala Lumpur – Singapore – Helsinki. Jos laiva myöhästyy, minun on saatava joku Finskiltä kiinni siirtääkseni lennon myöhemmäksi. Ei taida muulla tavalla onnistua keskellä Intian valtamerta. Laivan savumerkkejä on vaikea tulkita?

Illan matkainnovaatio: Partakoneen puhdistussudilla saa näppärästi läppärin näppiksen putsattua pölystä.

Takapakki, pieni: tabletin SIM-kortin lokeron pikkuruinen luukku ei pysy pikkuruisella muovinastan rääpäleellä kiinni. No hätä, teippiä mukana.

Taas upea auringonlasku ja huomiseksi luvattu edelleen tasaista menoa ja lämmintä (23C).

Beirutia varten tarkastin valmiiksi komentosillan metallikypärät ja luotiliivit: ainakin kypärä mahtuu hyvin päähän…

Day 20

Tiistai 31.3.

Takapakki viime yönä. Avattu (tuliaislaku)pussi unohtui yöpöydälle. Virhe, paha virhe. Aamulla lakut hukassa.

Tämän reissun ehdottomasti upein auringonnousu! Toivottavasti valokuvat kertovat edes jotain upeasta taivaasta ja auringonnousun väreistä.

Tänään tulee kaksi viikkoa täyteen laivalla. Aika on mennyt käsittämättömän nopeasti enkä ole kertaakaan tuntenut hiukkaakaan pitkästyväni. Reilut kolme viikkoa on vielä jäljellä CC Callistolla, joten on pienen väli-inventaarion paikka.

Salmiakit: Ruvettava säännöstelemään, apua.

Kameran paristot: Arvoitus, mutta yhdet vanhat käytetty, yhdet uudet käytössä ja hyvin vörkkii, kaksi satsia vielä avaamatta, riittänee kunhan ei zoomaile eikä salamoi liikaa.

DVD-elokuvat ja -sarjat: Eivät todellakaan lopu kesken eli liikaa mukana, mutta ei haittaa.

Kirjat: Kaksi (oikeata) kirjaa luettu, tabletilla ladattuna kymmenen lukematonta e-kirjaa, oleskelutilan kirjastossa parikymmentä englanninkielistä seikkailukirjaa, eivät lopu kesken.

Muistitikut (lähinnä valokuville): eivät lopu kesken.

Aurinkorasvat: Arvoitus.

Lääkkeet: Ei ongelmia, koko työterveyslääkärin kasaama matkalääkekaappi koskematta. Jos kaikki pitää napsia loppumatkasta pois, tukka noussee lentomatkalla pystyyn (vrt. ”Hei me lennetään”).

Vaatteet: Aika onnistunut kattaus mukana, ehkä jopa hieman liikaa. Pyykkiä pesen pari kertaa viikossa, kuivausrumpu on täällä tosi jees vekotin.

Rahat: Ei paljon kulu täällä laivalla. Vähän ostoksiin ja loppumatkasta varattava Benitolle tippiä. Kuuluu kuulemma asiaan, mutta on enemmänkin kuin jees.

Saniteettitavaroita saa hyvin tilattua sieltä slopchestista, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tai kuulinhan minä, mitä se tarkoittaa. Suomentaisin sen hyvin vapaasti ”ylijäämävarasto”. Se on yksi komero täynnä myyntiin (ja kapteenin käyttöön) tarkoitettuja tuotteita. Käsittääkseni se on konehuoneen ja ensiapuhuoneen lisäksi ainoa lukittu tila makuuhyttien lisäksi koko laivassa. Sitä täydennetään tilanteen mukaan satamissa aina kun jotain saadaan mahdollisimman halvalla.

Valikoimassa on tällä hetkellä 52 tuotetta: makeisia, purukumia, suklaata, useita erimerkkisiä virvoitusjuomia, yhtä laatua olutta, yhtä laatua punaviiniä, yhtä laatua viskiä, kahta merkkiä savukkeita, hygienia- ja saniteettituotteita kertakäyttöisistä partahöylistä vanupuikkoihin ja hammastahnasta kosteusvoiteeseen sekä erilaisia pähkinöitä ja sipsejä. Ja kaikki tuotteet ovat kuulemma kukin vuorollaan silloin tällöin lopussa. Hinnat ovat hyvin edulliset, mutteivät mitenkään puoli-ilmaiset. Esimerkkejä, hinnat dollareissa:

Red Merlot 4,25

Johnnie Walker Red Lable (1 l) 16,39

Oranjeboom Beer (24 pll) 17,20

Aika vähän on näköjään jäänyt päähän Afrikan maantiedosta. Algerian rannikko on ollut eilen ja tänään hyvin näkyvissä. Maakravun arvio on, että lyhimmillään etäisyys mantereeseen on ollut muutama merimaili. Yllätys minulle on ollut, että rannikko on ollut koko ajan karua vuoristoa. Ei mitään lumihuippuisia Alppeja, mutta ei mitään Lapin leppoisia tuntureitakaan. Odottelin mielessäni tasaista aavikkoa tyyliin Sahara. Pieniä ja vähän isompia kaupunkeja on jatkuvasti kiinnittyneinä alarinteisiin ja rantaviivan tuntumaan. Mikähän täällä pitää ihmiset leivän syrjässä kiinni?

Algiers ohitettiin yöllä ja sitten vaihdetaan maata. Jossain vaiheessa tulee näkyviin Tunisia. Sitten taas odotellaan Soneran ilmoitusta verkkovierailuhinnoista. Pakko myöntää, että kohtuuhintainen nettiyhteys olisi hienoa monessakin mielessä. Olisi kiinnostavaa päästä lukemaan kunkin maan taustatietoja, vaikkapa tiivistetysti Wikipediasta. Paljonkohan yksi artikkeli vie megoja?

Kartasta Calliston reittiä ennakoidessani tulin siihen tulokseen, että EU:n verkkoihin voisi päästä Sisiliassa, Maltalla ja Kreetalla. Kypros taitaa jäädä liikaa reitin sivuun.

1000 korjaus aikaisempaan: Nyt näkyy jo luntakin muutamalla huipulla. Olemme edelleen Algerian rannikolla Bejaian ja Jijelin välissä. Nokian karttaohjelma ilmoittaa, että sijainti tuntematon. Höh, Välimerihän tämä on. Toisaalta se ilmoittaa myös, että sijaintipallurani näytetään kartalla 53 metrin tarkkuudella ja suuntakin on ihan oikea. Seuraavat isommat kaupungit ennen Tunisiaa ovat Skikda ja Annaba, jos se nyt ketään kiinnostaa.

Kaikki kaappeihin Biskajan lahdella nostelemani tavarat ovat pikku hiljaa valuneet takaisin pöydille. Toivottavasti ei ennakoi tyyntä myrskyn edellä. Keinuminen on niin pientä, että kännykkä pysyy hyvin pystyssä pöydällä. Kuulokkeet vain hieman huojuvat roikkuessaan työpöydän lampusta, siinä kaikki.

Rappuslenkki ennen lounasta komentosillalle tuotti taas lisää tärkeätä informaatiota. Paino sanalla tärkeä. Minulle ilmoitettiin laivayhtiön toimesta jo yli kuukausi ennen lähtöä, että saapuminen Kuala Lumpuriin siirtyy 17.4. viidellä päivällä eteenpäin 22.4. Asia selvä, pidempi reissu. Sillalla juttelin Marinon kanssa, joka jää myös pois laivasta Kuala Lumpurissa. Hänen lentolippunsa hoitaa varustamo. Marino kyseli lentoani ja sanoin ostaneeni etukäteen lipun Singaporen kautta Helsinkiin, lähtö 24.4. Hiljaisuus, pitkä sellainen. ”Well… According to ship´s updated schedule our estimated disembark in Port Kelang would be 26.4. at the earliest.” Hiljaisuus, pitkä sellainen. Aha, informaatiokatkos.

Jaaha, vaatii toimenpiteitä. Lentoliput ensin, sitten sovitut kokoukset. Maija hoitanee lentolippujen muuttamisen myöhäisemmäksi ja kokoukset muuttelen itse sähköpostilla. Peace of cake, loma pitenee! Siis kaksi kolmasosaa vielä edessä. Tällä menolla perillä on rappusteltu niin paljon, että voi hyvillä mielin lauleskella ”Stairway to Heaven”.

Iltapäivällä keinuminen on lisääntynyt selvästi. Tuuli on lähes takana, mutta pitkät loivat mainingit tulevat pohjoisesta. Jostakin Ranskan Rivieralta ne ovat lähteneet pikku hiljaa kasvamaan ja pian tyrskivät sitten matkansa päätteeksi itsensä Algerian rantakallioihin. Tämä on sellaista tuutilullaa-keinumista, ei tärähtelyä ja ryskimistä vaan mukavasti masussa tuntuvaa hyllymistä…

Day 21

Keskiviikko 1.4.

Maaliskuusta huhtikuuhun, Algeriasta Tunisiaan, suunta tällä hetkellä kaakkoon. 0600 odottelen auringonnousua ja tarkastin GPS:stä sijaintimme: olemme tulossa Tunisian koilliskulmaan ja lähestymme Sisiliaa.

Jossain vaiheessa yöllä Maijalta tuli vahvistus, että lennot on siirretty 28.4. Kiitoksia!

Eilisestä vielä sen verran, että Richard poikkesi illalla vuoronsa jälkeen tuomaan täydennyksiä slopechestista: deodoranttia, pähkinöitä, olutta. Hän oli juttutuulella ja istuskeli toista tuntia hytissäni. Puhuttiin laivan henkilökunnasta, Filippiineistä, filippiiniläisistä, kroatialaisista, laivalla työskentelystä, Suezin kanavasta, kapteenista ja johtamisesta. Kapteenista sen verran, että hän on kuulemma tiukka ja vaativa, mutta reilu ja tasapuolinen. Mukava ja mielenkiintoinen keskustelu, kyllä matkailu avartaa.

Richard on työskennellyt kaikenlaisilla rahtilaivoilla banaanilaivoista venäläisiin aluksiin ja kaikenlaisten miehistöjen kanssa. Jollakin komennuksella päällystö koostui kahdeksasta eri kansallisuudesta ja kommunikointivaikeudet puutteellisesta kielitaidosta johtuen ovatkin ennen olleet iso ongelma. Joukkoon mahtui myös todella ikäviä kokemuksia, jopa törkeitä rasistisia kapteeneja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana asiat ovat kuitenkin parantuneet merkittävästi. Varsinkin isoilla varustamoilla on hyvin tiukat säännöt henkilöstöasioissakin ja jokaisella on oikeus tehdä työnantajalle netin kautta koska tahansa valitus esimerkiksi huonoista työskentelyolosuhteista tai epäasiallisesta kohtelusta. Kaikki valitukset käsitellään.

Richard ruokailee miehistön kanssa paristakin syystä. Kokki valmistaa joka päivä kahdet ruokalajit: eurooppalaisille eli käytännössä päällystölle on oma menu ja filippiiniläisille eli miehistölle on omansa. Richard pitää enemmän kotoisista ruuista ja saa puhua miehistön kanssa äidinkieltään, yksi kaveri on jopa samalta murrealueelta. Käytännössä Callistolla puhutaankin vapaa-ajalla kroatiaa tai filippiiniä. Kuuntelen kyllä sujuvasti molempia kieliä, suomea täällä ei puhu kukaan. Virallisena kielenä kaikissa työhön liittyvissä asioissa käytetään aina englantia.

Ruokailujen yhteydessä on kyllä hieman ulkopuolinen olo, kun päällystön pöydissä puhutaan kroatiaa. Toisaalta tilanne ei helpottuisi lainkaan miehistön puolella, missä puhutaan vain filippiiniä. Olen muuten sopinut Beniton kanssa, että yhden päivän syön miehistön ruokalistan mukaisesti. Toki saan halutessani syödä miehistön ruokalistalta koska hyvänsä. Ja miehistön kanssa. Mistä tulikin mieleeni: Sain kutsun viikonlopun karaoke-iltaan miehistön oleskelutilaan! Eivät tiedä, mitä menivät tekemään…

0730 aurinko paistaa, navakka tuuli puuskuttaa suoraan takaa. Ulkoiluilma.

Itseoppinut parturi A.B. Earl Marvin Sullivan Tohoy varattu: The Passenger, Cabin D, bathroom, 1900LT, Tuesday 02042015. Marino tuo sellaisen parturien käyttämän muovikaavun.

Styyrpuurin puolelle jäi pieni saari, Pantelleria. Se taitaa kuulua Italialle, koska yhteydet pamahtivat hetkeksi kännykkään. Sain soitettua Maijalle, asuntoasiat vaativat vielä lisätoimenpiteitä: väliaikaista rahoitusta takuineen, paria reklamaatiota ja muuta hienosäätöä. Osa on jo hoidossa, kiitos Maija. Keli Tampereella on kuulemma räntäinen.

Kannella paikkaa hakiessani totesin pari asiaa. Ensinnäkin viihdyn auringossa paljon paremmin, kun etsin oikein tuulisen paikan. Espanjassa ankkurissa ollessamme sellaista ei tyynellä säällä löytynyt oikein millään. Verkkarit ja fleece päälle, jos meinaa puhaltaa liikaa. Tosin vaaransa siinäkin, aurinko meren kimalluksineen on viimassa tosi petollinen. Aurinkorasvat ovat toimineet, mutta harvan tukan alla päänahka punoittaa. Tänään otinkin käyttöön lipattoman lippalakin (!) mallia Löylymestarit.

Toinen havainto liittyy lukemiseen. Ulkona hyvä yhdistelmä on auringossa tummuvat lukulasit ja vanhanajan pokkari. Kuten aikaisemmin totesin, sellaisia löytyy matkustajien oleskelutilasta. Kaksi omaa kirjaani luettuani aloitin ensimmäisen lainakirjan, Alistair MacLean: The Golden Rendezvous, 1962. Kuinka sattuikin, kirjan tapahtumat sijoittuvat laivalle. MacLeania tuli luettua nuorena paljonkin, tyyli on simppeliä ja englanti helppolukuista. Tosin nuorena lukemani kirjat oli jo valmiiksi suomennettu, esimerkiksi Partisaanit, Navaronen tykit ja Saattue Muurmanskiin.

Tabletille ladatut kirjat ovat näppäriä hytissä. Aloittelin aamupäivällä ensimmäistä, Timo Haipus: Halki jään. Kuinka sattuikin, se on omaelämänkerrallinen merimiesromaani 1960-luvulta nuoresta messipojasta. E-kirja on minulle aivan uusi kokemus. Ehkä vaatii totuttelua, mutta pidän kyllä enemmän perinteisistä kirjoista. Tosin tällaisella matkalla e-kirjat ovat ylivertaisen käteviä, eivät lisää matkatavaroihin yhtään kiloja. Hankkiminen on myös helppoa, ainakin Elisalta: luot tunnukset, ostat kirjat, lataat ne tabletille ja maksat kuukausittain jotain (ennen lähtöäni yhtään laskua ei ollut vielä tullut).

Illallisen jälkeen jossain vaiheessa sujahdamme Maltan ja Sisilian välistä kohti itää. Silloin pääsen varmaan lukemaan sähköpostit ja kuulemaan Tahmelan kuulumiset. Marikakin on varmaan jo kotiutunut Miamista.

Marino kävi tarkistamassa pelastautumispukuni (immersion suit), tarkemmin sanottuna sen koon. Universal size, 140cm – 200cm. “No way, must find a bigger one somewhere!” sanoi hän ja lähti. Ei ole miestä kuulunut eikä näkynyt sen jälkeen.

2200 Maltan ja Sisilian välissä, ei näy mitään. Hyvää Yötä!

Day 22

Helatorstai 2.4.

Eilisestä vielä pari asiaa. Ensinnäkin jossain vaiheessa pelastautumispukuni oli kasvanut kokoon 50: Universal size, 140cm – 200cm, 50. Toiseksi sain varattua netin kautta itselleni hotellin Kuala Lumpuriin. Hotel Ramada Plaza Dua Sentral, hinta veroineen ja palvelumaksuineen kahdelta yöltä noin 170 euroa. Saas nähdä, täytyykö sitäkin varausta vielä muuttaa. Netin käyttö siis 0,248 eur/Mt (Italia).

Tänä aamuna sain lisää tietoa laivan internet-yhteyksistä. Etukäteen maksamalla saat ostaa limiittiä, mitä voit käyttää laivan suljetussa WLAN-verkossa. Sinulle luodaan oma käyttäjätunnus ja salasana. Hinta on kuulemma 0,10 eur/Mt, siis sangen kohtuullinen. Kymmenellä megatavulla lukee jo aikamoisen määrän sähköposteja. Joitakin ongelmia ja rajoituksia on. Päiväsaikaan raskaita tiedostoja tai sivuja ei saa avata, etteivät laivan yhteydet häiriinny. Iltaisin yhteys on hidas pitkälle yöhön saakka, koska monet hoitelevat henkilökohtaisia asioitaan ja yhteyksiä perheisiinsä samaan aikaan. Täytyy kysellä Richardilta lisää.

Yhteydet kotiin!

Oikeastaan tämä tietojen tihkuminen pikku hiljaa on tyypillistä rahtilaivalla – ainakin matkustajalle. Laivan ohjekansiossa (Passenger booklet) on vain seitsemän sivua.

Kansisivulla on hieno koko sivun kuva komentosillalta kohti keulaa. Kuvatekstinä on parilla rivillä laivan tiedot. Toisella sivulla kapteeni toivottaa muutamalla lauseella matkustajat tervetulleiksi. Kolmas sivu on tiukkaa tekstiä turvallisuusmääräyksistä. Neljännellä sivulla kerrotaan lyhyesti päivärutiineista ja tiloista: toiminta satamissa, slopchest, yhteydenpito, ruoka-ajat, siivousrutiinit, itsepalvelupesula, päällystömessi, uima-allas, kuntosali. Viidennellä sivulla on tarkka kuvaus hätämerkeistä ja kokoontumisasemista. Kuudennella sivulla on kuvat pelastusvälineistä sekä opas- ja varoituskylteistä. Seitsemännellä sivulla on ohjeet siitä, miten hätämerkin kuullessaan matkustajien pitää toimia.

Yhdelle sivulle on siis koottu tiedot päivärutiineista ja laivan palveluista kuuden viikon matkaa varten. Loppu on täysin oma-aloitteisuuden varassa. Kukaan ei tule kertomaan ja neuvomaan, ellet itse ota selvää. En sano tätä loukkaantuneena enkä arvostellen. Kaikki muut tekevät laivalla vähintään 12 tunnin päiviä, satamissa enemmänkin. Niihin tehtäviin ei kuulu matkustajasta huolehtiminen. Minä olen ainoa ihminen tällä laivalla, joka laivan sääntöjen puitteissa saa tehdä mitä haluaa ja koska haluaa tai olla tekemättä yhtään mitään. Kun Marino viikko sitten esitteli minulle paikkoja, pääpaino oli turvallisuusasioissa. Samoin ohjekansio keskittyy turvallisuuteen ja hätätilanteisiin. Hyvä niin.

Aurinko paistaa ja tuuli on yön aikana poistunut jonnekin takavasemmalle keräämään voimia seuraavaa ryntäystä varten. Edes vaahtopäitä ei ole näkyvissä, mitä nyt yksi hyökyaalto hytissä D. Ulkoilupäivä.

Seuraava ohitettava kohde on Kreeta, olisiko huomenna näkyvissä. Kreeta on muuten täsmälleen Suomen eteläpuolella, tosin muutama maa taitaa olla välissä.

Aikaisemmin oli puhetta laivan ja konttien nitinöistä ja muista äänistä merellä ollessa. Listaan on lisättävä vielä yksi jatkuva ääni, sekin liittyy kontteihin. Laivalla on satoja kontteja (max 800), jotka ovat lämpösäädeltyjä. Jokaisen tällaisen kontin kylmälaite on kytketty laivan sähköverkkoon. Ne hurahtelevat käyntiin aina sitä mukaa, kun termostaatti antaa komennon. Jos joku kylmälaite tarvitsee huoltoa tai korjaustoimenpiteitä, reeferman hoitaa ja tarvittaessa joku konemestareista avustaa. Erotan jo itsekin äänestä, kun jostakin kylmälaitteesta on laakeri loppusuoralla. Ääni on sellainen vingahteleva, samanlainen kuin auton lämmityslaitteen rikkinäisessä puhaltimessa. Nämäkään äänet eivät kuulu hyttiin asti, mutta aluksen kansille oikein hyvin.

Jopa sisälle asti kuuluu kuitenkin epäsäännöllisin ajoin epäsäännöllisen mittainen hälytysääni PLOOU-PLOOU-PLOOU-PLOOU. Olettaisin, että se liittyy juuri näiden konttien kylmälaitteiden toimintaan. Täytyy tarkistaa. Olisihan se tylsää sekä kaikille meille on board että tavaran vastaanottajalle, jos kontillinen (yli 20 tn) vaikkapa savulohta tai lampaanpaisteja olisi mädäntynyt Intian valtamerellä.

Merellä ollessa töräytetään päivittäin 1200 lyhyesti laivan torvea ja sisälläkin summeri inahtaa lyhyesti mutta kovaäänisesti. Ruokakello? Tänään huomasin vessassa käydessäni, että summeri toimii sielläkin erittäin hyvin. Ensi kerralla täytyy varautua, ettei se pääse yllättämään toiminnan hetkellä!

Nuorena miehenä olin useampaankin otteeseen konepajalla töissä. Tänään jostain yläkannelta kuului tuttuja ääniä eli toisin sanoen rautaa työstettiin monella tapaa. Se ei lukuhetkeä kannella häirinnyt, mutta komentosillan maalin rapsutus häiritsi. Kaikenkokoisia maalihiutaleita leijaili ja pyörteili ilmavirran vaikutuksesta paapuurin puolella. Asiasta ei ollut pienintäkään epäselvyyttä, The passenger vaihtoi styyrpuurin puolelle lukemaan. He ovat töissä, minä olen lomalla.

Kuten aikaisemmin totesin, täällä on aikaa fundeerata asioita. Tänä aamuna pyörittelin mielessäni suomalaista merimiessanastoa 1960-luvulta, onkohan muuttunut 50 vuodessa? Ohessa muutama termi oman tulkintani mukaan Timo Haipus: Halki jään -kirjasta:

Siiffi = kapteeni (chief)

Försti = 1. perämies (first officer)

Täkkikakkonen = toinen perämies

Täkkikolmonen = kolmas perämies

Koneykkönen = 1. konemestari

Konekakkonen = toinen konemestari

Stuju = stuertti (steward)

Uffarimessi = päällystömessi (officer mess)

Uffarikalle = stuertin apulainen, messipoika (päällystö, ym)

Salonkiville = stuertin apulainen, salonkipoika (kapteeni, ym)

Pasiseeri = matkustaja (passenger)

Täkki = kansi (deck)

Paattitäkki = yläkansi, pelastusvenekansi

Ahteri = laivan perä (aft)

Byssä = keittiö (kapyysi)

Pentteri = apukeittiö (pantry)

Kirjoittaja on Oulusta kotoisin, puhuvatkohan stadin seilorit samaa kieltä? Suomen kieli on hauska myös lainasanojen suhteen.

Päivän toisella insinöörin pojan laatimalla rappuskierroksella törmäsin komentosillalla kapteeniin. Nykyään meidän yhteiset small talkit ovat aina pelkkää golfia. Minulla on sellainen olo, että kapu haluaa jutella golfista nimenomaan minun kanssani. Olen vähän kysellyt, ainakaan kukaan muu ei tunnusta pelaavansa golfia. Ja miten ihmeessä he kerkiäisivätkään. Joten, olen sopiva kuuntelija intohimoiselle golf-kapteenille.

Kapu kertoi, että pienten jumpittelujen jälkeen olemme sittenkin saaneet luvan mennä maihin Beirutissa, päällystö, miehistö sekä tietysti ja varsinkin The passenger mukaan lukien. Arvasin, mitä seuraavaksi tulee. Oikein! Kapteeni kertoi varanneensa kierroksen Beirutin golf-kentälle. Master tuntui olevan oikein hyvällä tuulella ja lupasi järjestää laivayhtiön agentin kautta minulle kohtuuhintaiset ja turvalliset taksikyydit kaupunkikierrokselle niin halutessani. Nyt minulla on sitten kapteenin lupa poistua laivasta, entäs vaimon?

Vaimosta puheen ollen Maija on uhannut hankkia uuteen kämppään sähkötyöpöydän (kunhan ei sähkötuolia). Hyväksyn, kaikki käyttäjät ovat kehuneet. Harjoitukset ovat alkaneet Välimerellä. Hytin kahdella paapuurin puoleisella ikkunalla on isot ”ikkunalaudat” kyynärpäiden korkeudella. Tabletti löysi paikkansa toiselta ikkunalaudalta ja sen edessä luen nyt seisaaltani e-kirjoja. Samalla pystyn vilkuilemaan merta, joskus maita ja mantuja sekä silloin tällöin ohi kulkevia laivoja. Istuminen on kuulemma vaarallista. Tämä on siis niin väärin. Yhtä lailla kun istuminen on vaarallista, niin herkullinen ruoka lihottaa ja on epäterveellistä. Pitää siis seisten syödä loppuelämä rehuja, avain pitkään elämään?

Teemaa hieman sivuten, kolmas viikko on siis menossa ja nyt olen sitten onnistunut tahraamaan kolme t-paitaa kolmena peräkkäisenä päivänä – salaattikastikkeella ja oliiviöljyllä. Ainakaan ensimmäinen pesukerta ei tuottanut toivottua tulosta. Pesutuvasta löysin tahranpoistoainetta ja pakkauksessa olevien varoitusmerkkien perusteella sen käyttö vaatisi vähintäänkin happinaamarin ja suojapuvun. Kysyin aineesta Richardilta. Hänen mukaansa tahrat lähtevät sillä mökötillä todella hyvin – ja samoin paidan värit. Helppo lopputulema: Tahrat ja värit saavat molemmat jäädä.

Itseoppinut parturi A.B. Earl Marvin Sullivan Tohoy saapui sovitusti tasan 1900. Sitten viidentoista minuutin surinat: Istuin jakkaralla kylppärissä liian pieni sadeviitta päällä ja hiukset saivat kyytiä. Lopputuloksesta sen verran, että 6 mm on hiusten pituudeksi aika lyhyt! Shampoon kulutus putosi heti aika pieniin tällä reissulla. Mr. Tohoysta sen verran, että hänellä on irlantilaista verta suonissaan. Thanks, mate, for the hair cut. Maksoin mielestäni reilusti, en kuitenkaan ihan Suomen hintojen mukaan. Mr. Tohoy ei katsonutkaan setelin suuruutta taskuun laittaessaan, kiitti kuitenkin iloisesti kättelemällä ja lupasi tulla tarvittaessa uudelleen.

En ole pitänyt kirjaa, mutta tämä on jo vaikka kuinka mones peräkkäinen tähtiyö, hienoa! Bonuksena vielä täysikuu! Kuunsilta on upea, mutta ei tunnu minun taitoni ja kamerani riittävän niiden ikuistamiseen. Öitä!

Day 23

Pitkäperjantai 3.4.

Kreeta lähestyy. Väärin, siis me lähestymme Kreetaa.

Sain aamulla yhteyden nettiin ja luin tärkeimmät sähköpostit, mikä oli virhe. Suurin osa oli roskapostia, muutama henkilökohtainen ja sitten yksi tylsä juttu töistä. Täytyy fundeerata ja soitella tj:lle tänään.

Lähes tyyni ilma ja aurinkoa varjostavat kevyet poutapilvet estävät pienen aamuautereen haihtumisen. Näkyvyys on vain muutama merimaili, mutta Kreetan rannikko näkyy jo. Ulkoiluilma, täytyy mennä kiikaroimaan.

Sen verran oli utua ilmassa, että koetan uudestaan jonkun ajan kuluttua. Käsittääkseni Callistolla kuluu koko päivä Kreetan sivuuttamiseen.

Navigoinnista muuten sen verran, että interaktiivista merikarttaa ja tutkakuvaa on helppo seurata. Kartan navigointiohjelma on tehty sellaiseksi, että siitä saatava tietomäärä on valtava. Ohjelma tunnistaa esimerkiksi alueella olevat laivat ja antaa niiden suunnat, nopeudet ja vielä tunnistetiedotkin. Laitteet ovat kookkaita ja hyvin selkeitä työkaluja komentosillalla. Vastuussa oleva perämies pitää kuitenkin jatkuvasti karttapöydällä huolen siitä, että myös perinteiseen merikorttiin tulee lyijykynällä säännöllisin väliajoin merkinnät suunnasta ja sijainnista. Tämä varmaankin siltä varalta, että sähköt sanovat sopimuksensa irti (black out). Kolmioviivoitin ja jo kansakoulusta tuttu suora viivoitin ovat jatkuvassa käytössä. Niiden käyttö näyttää yhtä helpolta kuin minulle haarukan ja veitsen käyttö.

Mr. Richard Lim

Tietysti siellä sillalla on hirmuinen läjä kaikkia muitakin mittareita, näyttöjä, paneeleita, katkaisimia ja säätimiä. Ja kahvinkeitin. Olen koettanut kysellä yksi kerrallaan, mikä mikin on. Sillalla täytyy kuitenkin aina hieman tarkkailla tilannetta, usein tilanteen ollessa päällä on vain paras pysyä sivussa ja pitää suu supussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen sillalla ollessani räsähti kovaääninen ja vahtivuorossa ollut Marino vastasi. Koko keskustelu tuli sekä kovaäänisistä että puhelimesta, mihin Marino puhui. Usean merimailin päässä edessämme jostakin isosta aluksesta otettiin yhteyttä ja pyydettiin saada leikata Calliston kurssi edessämme. Heillä oli menossa joku ”maneuver”, jonka vuoksi pyysivät meitä muuttamaan tarvittaessa hetkeksi kurssia. Asia sovittiin ja kovasti sieltä joku kiitteli. Marinon mukaan kyseessä oli varotoimenpide, toisella aluksella oli reilusti aikaa leikata kurssimme. Loppujen lopuksi en edes nähnyt koko alusta. Tutkalla kyllä seurasimme sen kulkua.

Meri on nyt niin tasainen, että Callisto tuntuu ikään kuin liukuvan vetten päällä. Yksi pääskynen lentelee laivan ympärillä, päällä ja konttien väleissä. Olen nähnyt sen joka päivä Gibraltarin jälkeen. Ainakin uskon sen olevan sama lintu. Salamatkustaja? Kai täällä sitten on jotain syötävää, vaikka yhtään lentävää ötökkää en ole nähnyt koko matkalla. Se ainakin tuntuu nauttivan lentelystä konttikujien välissä, vai kuvittelenko vain. Mieleeni tuli nämä ratalentokilpailut, mitä pidetään maailman satamissa, samanlaisia kuvioita molemmilla.

Konteista tuli taas mieleeni pari asiaa. Laivalla ei tiedetä, mitä konteissa on lukuun ottamatta vaarallisia aineita. Tietysti myös lämpösäädellyistä konteista on oltava tarkemmat tiedot. Muun rahdin tiedot kulkevat varustamon kautta seuraaviin satamiin. Itään mennessä mukana on myös huomattava määrä tyhjiä kontteja, koska tavaravirrat ovat Euroopasta katsottuna hyvin tuontivoittoisia.

Jälkiruokakahvit join tällä kertaa kannella ja soitin kolme puhelua. Saa nähdä, tuleeko johtoryhmältä taas sapiskaa puhelinlaskuistani ulkomailla.

Beirutiin saavumme ehkä sunnuntaiaamuna, sitä ennen tässä välissä ei ole kuin vettä. Kuten aiemmin totesin, Kypros taitaa jäädä sivuun reitistämme. Huomenna pääsen reittisuunnitelmasta näkemään, kuinka läheltä menemme.

Jippii, uusia keksejä! Tällä kertaa oikein Danish Cookies, Thanks Benito!

Vuosi sitten olimme Maijan kanssa pääsiäisenä Maltalla. Katolisille Pitkäperjantai on ilon juhla, muistaakseni nimeltäänkin Happy Friday. Ei se ainakaan ollut Long Friday eikä Joy Ride! Maltalla näyttävät kulkueet vaelsivat orkesterien saattamana pitkin kujia ja koko kaupunki oli seuraamassa ykköset päällä. Hauskaa tuntui kaikilla olevan, vaikka aihe oli vakava. Kapteeni tarjosi illallisella päällystön messissä valkoviiniä ja syytä tällaiseen höveliin käytökseen kysyessäni sain vastaukseksi: Pääsiäinen.

Olen huolissani tuosta pääskysestä, onkohan sillä kompassi sekaisin. Tuolla se liitelee iltahämärässä ees sun taas. Onkohan sillä syötävää? Mitä pääskyset syövät? Tanskalaisia keksejä? Jos sitä ei aamulla näy, se on lentänyt Kreetalle eikä kuollut nälkään. Ok?

Day 24

4.4. Lauantai

Aamulla peiliin vilkaistuani tajusin, että voin alkaa jo pakata etukäteen – ainakin kamman ja hiusharjan.

Elossa on, se pääskynen. Me olemme jo sen verran tuttuja, että nyt sille täytyy keksiä nimi. Fundeerataan.

Sää on edelleen upea. Ulkoiluilma.

Beirut siis huomenna. Arabimaihin liittyy tiettyjä sääntöjä, tosin maasta riippuen, muun muassa alkoholin suhteen. Kenelläkään laivassa (kapteenia lukuun ottamatta) ei saa olla hallussaan kuin tietty määrä alkoholia. Luimme Richardin kanssa laivan tiedotteista Libanonia koskevia määräyksiä, kaikki per henkilö ja per kaksi päivää: olutta max yksi litra, väkeviä juomia max 0,75 litraa, viiniä max 0,75 litraa. Minulla on jääkaapissa 15 pulloa olutta. Taitaa tulla iloinen ilta?

Takapakki. Kuntosalilla käynti on jäänyt. Olen näköjään mestari keksimään tekosyitä. Salilla on yllättävän paljon käyttäjiä enkä tunne laivan suurimpana Babarina oloani kovin kodikkaaksi atleettien tai muuten vaan kovakuntoisten merimiesten ja päällystön joukossa. Osa nostelee puntteja tosta noin vaan, osa paukuttaa nyrkkeilyhanskoilla menemään, joku soutaa kuin Karppinen aikoinaan. Päällystö käy aamuisin tai iltaisin ja miehistö milloin kerkiää, vuorotöiden takia porukkaa on lähes aina ja toisaalta pienet tilat voidaan täten hyvin hyödyntää. Yöllä saisi varmaan olla yksin? Koetin vaivihkaa kuntopyörää ja heti oli persaus kipeä. Lopputulema: keskityn portaisiin.

Pieni laskelma portaista:

Fakta: 40 päivää, kolme ruokailua päivässä, 72 askelmaa (insinöörin pojan rappuslenkki) = 8640 askelmaa alas ja 8640 askelmaa ylös.

Arvio: 40 päivää, kävelyt eri kansilla, komentosillalla käynnit, gangway, pentterissä käynnit, ym, 72 askelmaa = 2880 askelmaa alas ja 2880 askelmaa ylös.

Yhteensä 11520 askelmaa alas ja 11520 askelmaa ylös.

Vertailun vuoksi se on aika tarkkaan sama määrä, kuin jos huitelet Pispalan portaat (365 askelmaa muistaakseni) kuukauden ajan joka päivä ylös ja alas tai alas ja ylös.

Pääskynen on nyt kastettu, se on Oilikki. Ei perusteluja. Taitaa olla liian haasteellinen tehtävä ottaa Oilikista kastekuva. Huominen näyttää, tuleeko Oilikista Libanoniin asettuva maahanmuuttajapääskynen vai onko hän oikeasti tykästynyt Callistoon. Eikö Libanonissa pakolaisongelma ole jo muutenkin valtava, vai muistanko väärin? Vai käykö niin, että Oilikki buukkaa menopaluulennon kesäksi Suomeen?

Sijaintimme on nyt kaukana Turkin eteläpuolella, Fethiyen kohdalla. Niissä maisemissa on joskus vietetty viikko purjeveneessä yhdeksän miehen voimin. Unohtumaton viikko, kiitos Juspalle järjestelyistä ja Tapsalle kipparoinnista.

Heti aamiaisen jälkeen kaksi kerrosta alempana, kannella D, alkoi pressun viritys ulkoseinäksi. Päättelin ihan itse, että nyt tehdään suojanpuolelle grillauspaikkaa. Päivän ruokalistalla luki nimittäin illallisen kohdalla B.B.C. eikä sillä varmaankaan tarkoitettu British Broadcasting Corporationia. Voihan sitä pääsiäislauantaita grillatenkin viettää. Mielenkiintoista! Oilikkikin kävi heti tarkastamassa meren puolelta, mitä äijät touhuavat.

1300 sytytettiin tulet grilliin, mikä on tehty poistamalla 200 litran tynnyrin kansi, halkaisemalla se pituussuunnassa, liittämällä puolikkaat peräkkäin ja tekaisemalla jostakin jalat koko pitkälle hökötykselle. 1330 kannelta kuului jo hyttiin asti musiikkia, tunnelma ja odotukset nousussa! Paita tuoksuu nyt jo kesälle (savulle).

Kerrosta ylempänä kippari aloitti valmistautumisen huomiseen golf-kierrokseen Beirutissa. Väyläpuut saivat kyytiä, kun swingiä hiottiin tosissaan! Plongggg, täts. Plongggg, täts. Plongggg, täts (plong tulee driverista, täts verkosta). Kroatiaa en osaa, mutta jos pallon ja mailan äänet muuttuivat, alkoi heti joku synkkä yksinpuhelu pallolle tai mailalle.

Olen tässä välissä hyvin tapahtumien keskipisteessä. Hirmuisesti äksöniä!

Ennen 1400 tuikkasi konemestari – ilmeisesti lammasvastaava – ruhon pitkään vartaaseen, paketoi rautalangalla koko hökötyksen ja sitten vain kypsymään (lammas, ei konemestari).

Jostakin vuorosta oli otettu haalarijengiä aamupäiväksi valmisteluihin ja iltapäiväksi pyörityshommiin. Pöydälle pantiin tuoli, tuolille istutettiin mies ja vartaan pyöritys alkoi. Vuoron pituudesta en tiedä, mutta toinen kaveri vieressä oli selvästi valmiina jatkamaan.

Käytin tilaisuuden hyväkseni ja pyysin konemestarilta lupaa tulla tutustamaan joku päivä konehuoneeseen. ”But of course, Sir. Anytime, just let me know. May be you´d put your overalls on.” Kuvaava sana tuo overalls. Minun tapauksessani – neljä numeroa liian pienet haalarit – kuvaavampi sana olisi straitjacket!

1500 volyymit isommalla ja koko konemestariporukka (4) sekä electrician ja reeferman olivat paikalla. Miehistöä oli tullut yksi lisää pyörittäjäjengiin. Pientä epätasa-arvoa oli ilmassa, kun päällystö siemaili shortseissa viskiä – minullekin tarjottiin – ja miehistö istuskeli haalareissa kuivin suin. En arvostele, kun en tiedä sääntöjä. Työvuoron aikana ei varmasti saa siemailla ja toisaalta filippiinit pukeutuvat näillä helteilläkin minun mittapuuni mukaan todella lämpimästi.

Sijaintimme on tällä hetkellä Kairon ja Antalyan välisellä akselilla, keula suunnilleen kohti Kyproksen eteläkärkeä.

1630 volyymit taas vähän isommalla, ainakin Jennifer Lopezia, Janis Joplinia ja kroatialaisia iskelmiä – siis musaa laidasta laitaan. Haalarijengi oli hävinnyt, työvuoro lopussa? Yksi shortsikaveri miehistöstä pyörittelee varrasta. En puhu haalarijengistä alentuvasti, päinvastoin. Itse asiassa myös päällystö käyttää työvuorojensa aikana yläkannella haalareita. Miehistön kanssa on rennompaa jutustella kuin päällystön ja ovat jotenkin tosi vilpittömiä. En myöskään arvostele päällystöä, ymmärrän kyllä hyvin pitkälle laivalla vallitsevaa hierarkiaa. Konemestarin mukaan tunnin sisään viimeistään on valmista.

1900 huh huh

Barbecue party on board! Kaikenlaisissa bileissä on tullut käytyä, mutta tämä oli uusi kokemus!

Ruokaa ja juomaa oli paljon! Ensinnäkin se lammas. Se pantiin palasiksi kaikkien syötäväksi isoon vatiin. Marino kävi kuiskaamassa, että ota pintapaloja – niissä on parhaat mausteet. Kapu istahti pöydän päähän ja pisti alkoseurantatutkan päälle, minun mielestäni pari kaveria päällystöstä oli seurannassa. Sitten kokin määräyksestä tuotiin varmaan 20 kg muuta grillattavaa. Sitä varten oli oma grilli, ei se lammasvarrasgrilli. Jokainen sai kerätä lihoja, kanoja, makkaroita, meren örkkejä, kaloja, jne niin paljon kuin halusi ja grillata ne ritilällä ihan itse. Sooseja oli joka lähtöön ja riisiä tietysti, muttei mitään salaatteja.

Juomana oli vettä, limua, olutta, punkkua, valkkaria ja vähän viskiäkin.

Kokin synttärit ovat ylihuomenna, ne paketoitiin samoihin pippaloihin. Kakkujakin oli siis tosi paljon. Päällystö ja miehistö tykkäävät hirmuisesti makeista jälkiruuista. Minä jätän ne väliin, ellei ole hedelmiä. Uh – aina se iso kermavaahtotötsäke. Minä voisin syödä mieluummin bratwursteja jälkiruuaksi.

Olin otettu siitä, että filippiiniläinen miehistö pyysi minua oleskelutilaansa karaoke-partyyn. Sinne sitten vaan ja oluet mukaan jääkaapista ja herroille jakoon. Eipähän tarvitse selitellä Libanonissa alkoholijutskia. Siis kun ei ole alkoholijutskia.

Sweet home Alabama. Hyvä biisi tuli pilattua, mutta aplodit tuli silti. Aika vaisut, syystä. Kivaa porukkaa, taisin päästä haalarijengiin mukaan.

Öitä.

Day 25

5.4. Sunnuntai, 1. Pääsiäispäivä

0700 aurinko paistaa ja vettä sataa pilvettömältä taivaalta, mitä ihmettä. Ahaa, yläkansia pestään jo.

Aamiaisella oli rauhallista. Haha hehe.

Maata ei näy vielä missään, mutta missä on Oilikki?

0900 Beirutin siluetti häämöttää usvan seasta, tällä vauhdilla varmaan tunti vielä satamaan. Jostain syystä menemme todella hiljaa.

1000 tulimme Beirutin edustalle, konttisatama näkyvissä ja kaupungin takana lumihuippuiset vuoret. Tätä reissua etukäteen kuvitellessani lumi ei ollut ihan päällimmäisenä mielessä. Beirut on täältä mereltä katsottuna todella komea näky. Se on rakennettu mäkiseen, jopa vuorimaiseen maastoon rinteille ja laaksoihin. Etäisyys tasaa kauneusvirheet, mutta Beirutia on sanottu jopa Pikku Pariisiksi. Harva kaupunki tarjoaa itsestään näin upean kokonaiskuvan mereltä saavuttaessa. On iso tragedia, että täälläkin on sodittu viime päiviin saakka.

”Libanonin tasavalta (arab. الجمهورية اللبنانية‎, al-Jumhurīyya al-Lubnanīyya) eli Libanon (arab. لبنان‎, Lubnān) on valtio Lähi-idässä Välimeren rannalla. Sen rajanaapureina ovat idässä ja pohjoisessa Syyria ja etelässä Israel. Maan pääkaupunki on Beirut, joka sijaitsee Välimeren rannalla. Beirutissa on noin 1,8 miljoonaa asukasta. Sijaintinsa vuoksi maa on ollut osallisena Lähi-idän levottomuuksissa, jotka seurasivat Israelin valtion perustamista. Vuosien 1975–1990 sisällissodan jälkeen maassa oli suhteellisen rauhallista, kunnes 2006 Israel käynnisti voimatoimet Libanonin alueella toimivaa šiiamuslimien aseellista ryhmittymää Hizbollahia vastaan. Maan ilmasto ja ruokakulttuuri ovat tyypillisiä Välimeren alueelle. Talous on palveluorientoitunutta, tärkeitä alueita ovat matkailu ja pankkipalvelut. Maan lipussa ja vaakunassa kuvattu libanoninsetri on käynyt harvinaiseksi, mutta muita metsiä riittää Libanonin vuorilla edelleen. ” Wikipedia

Olemme lilluneet kaksi tuntia alle mailin päässä rannasta. Sinä aikana on tehty u-käännös eli keula on käännetty takaisin kohti merta. Muuta ei sitten olekaan tehty. Konttisatama on aivan tyhjä, neljä alusta on ankkurissa. Mitenköhän kapteenin golf-kierroksen käy? 1215 ankkuri alas.

Lounaalla sain tietää, että pääsemmekin vasta huomenna laituriin. Onko täällä sapatti? Piteniköhän matka taas yhdellä päivällä? Eisennivväliä.

Oilikki on selvästikin jättänyt laivan. Mitäs nyt tehdään? Hautajaiset vai farewell partyt?

Päivä oli minulle liian kuuma ulkoiluun. Säälittävän heikko tuulenvire yritti vähän helpottaa oloani. Ajattelin lukea taas ulkona, mutta en oikein löytänyt sopivaa paikkaa auringossa enkä varjossa. Kiertelin tuolini kanssa ympäri kansia, mutta joko olin ronkelilla päällä tai sitten oli liian kuuma. Yhden varjoisan kulmauksen löysin ja vieläpä komeilla maisemilla kohti kaupunkia ja vuoria, mutta siitäkin löysin pian vikaa. Hyvät tuoksut keittiön ilmanvaihtoaukoista hyökkäsivät kavalasti kimppuuni ja veivät jatkuvasti putkiaivojen ajatukset pois kirjasta. Paikanvaihto, tällä kertaa sisälle miellyttävään viileyteen. Suuri osa päivästä kuluikin sohvalla ikkunan vieressä lueskellen.

Ensimmäisen kerran näin meressä huomattavan paljon roskia ja mielestäni myös sitä itseään. Ehkä vain kuvittelin, mutta en ruvennut tarkemmin kiikaroimaankaan ja analysoimaan. Merivesi oli upean sininen ja siksi kontrasti oli suuri ja ärsytti jostain syystä tosi paljon.

Päivä oli jotenkin raukean hiljainen. Koska olimme ankkurissa, sillalla oli vain yksi mies kerrallaan, joku päällystöstä. Siellä ei tapahtunut oikeastaan yhtään mitään. Kävin juttelemassa Richardin kanssa ja sovimme menevämme huomenna tax freehen ostoksille. Richard tuntui olevan juttutuulella ja sehän sopi minulle. Hän kertoi, että osa päällystöstä jatkoi aika myöhään grillijuhlien jatkoilla. Ehkä myös siksi laiva oli niin vaisu…

Filippiinit rapsuttelivat kaiteita, maalasivat ja pesivät kansia. Sunnuntai on työpäivä siinä missä muutkin päivät. Filippiinit olivat karaoke-illassakin viisaasti hillityllä olut- tai kokis-linjalla.

Tax free sijaitsee satama-alueella, joten en poistu tiukasti vartioidulta alueelta. Maijan käsky. Kauppa on kuulemma kävelyetäisyydellä, mutta shuttle bus on myös tilattavissa koska hyvänsä. Benitokin on lähdössä tupakkaostoksille. Shoppailemaan!

Illalla katselin pimenevää maisemaa kannelta ja seurasin kaupungin valojen syttymistä. Hieman myöhemmin huomasin pienen mutta komean ilotulituksen. Se erottui hyvin tummaa vuoren rinnettä vasten. Synttärit?

Olisin halunnut lukea kirjan loppuun, mutta en jaksanut. 2230 sänkyyn.

Day 26

6.4. maanantai, 2. Pääsiäispäivä

Heräsin 0545 siihen, kun koneen ääni muuttui. Jep, kulussa ollaan. Vaatetta päälle ja kannelle, muu varustus kiikarit ja kamera. Matkaa sataman nosturien puomien turvalliseen suojaan oli ehkä merimaili. Vastassa oli kolme tuhtia hinaajaa, jotka tällä kertaa vain työnsivät Calliston laituriin kiinni. Kaksi pientä purtiloa puksutteli uhkarohkeasti keulassa ja perässä. En ensin ymmärtänyt niiden rooleja, mutta kyllähän sekin selvisi. Nämä pikkupaatit veivät pienet köydet maihin. Niissä taas olivat kiinnitettyinä varsinaiset laivan köydet, jotka neljä tai viisi miestä sitten kiskoivat laiturille ja kiinnittivät pollareihin. Kuulostaa helpolta, mutta vasta 0800 olimme laiturissa kaikki köydet kiinni ja laskusilta paikoillaan. Satama on ihan kaupungin keskellä.

Kysyn Richardilta myöhemmin, mitä viranomaistoimenpiteitä vaaditaan laivan tullessa satamaan ja ovatko ne kovin erilaisia eri maissa. Much paper work.

Aamiaisella kuulin, että pääsiäisen takia shuttle-bussit eivät kulje ja tax free on suljettu. Benito oli kovana tupakkamiehenä pettynyt. Minä taas löysin asiasta hyviäkin puolia, ei tarvitse rampata niitä 72 kitisevää, jyrkkää ja kapeata rappusta maihin ja ennen kaikkea takaisin. Ja shoppailu, no joo.

Beirutissa on kai pari kolme miljoonaa asukasta, jotka edustavat eri uskontoja. Siksi täällä vietetään myös pääsiäistä. Perämiehen mukaan täällä vietetään myös kiinalaisten uutta vuotta helmikuussa. Täh? Mitenköhän sauna, kossu ja juhannus?

Muille laivassa olijoille tämä laivan purkaminen ja lastaaminen ovat osa työtä ja vain työtä. Minulle sen katseleminen on ajanvietettä – sama kuin katselisi televisiota. Paitsi että kaukosäädintä ei tarvita ja ohjelmaa tulee non-stop. Ulkoilukin hoituu siinä samalla. Eli aurinkorasvat ja aurinkolasit nenälle, lätsä päähän, tuoli mukaan ja kirja kainaloon. Hyvää Pääsiäistä Beirutista!

Satama on minun mittapuuni mukaan suuri, mutta Rotterdamin jälkeen lilliputtiosastoa. Kaikki vaikuttaa nostureista, sataman laitteista ja jopa aallonmurtajista lähtien suht uudelta ja siistiltä. Ajoneuvokalusto on selvästi sisään ajettu jo jokunen vuosi sitten. Työskentelytavoissa on hieman eroja. Euroopassa konttien välinen lukituksen avaus hoidettiin ilmasta käsin miehistökoreista. Täällä on toisin. Yksi kylmäpää pannaan ilman mitään turvalaitteita konttien päälle, en nähnyt miten sekin tapahtui. Kaverilla on ehkä viiden metrin mittainen alumiinitanko, jonka päässä on koukku. Tällä huipputeknisellä härpättimellä kaveri aukoo konttipinon päällä ja sen reunalla seisten lukkoja alapuolellaan. Luottamus kraanakuskiin on oltava kova, kontit viuhtovat miehen yli jatkuvasti, läheltäkin. Ei kypärää, tosin tuskin siitä kontin osuessa olisi kovinkaan kummoista apua.

Laivan peräpäässä ei työskentele yhtään nosturia, etupäätä purkaa neljä. Calliston takana on toinen pienempi konttilaiva, muita tähän konttisatamaan ei nähdäkseni mahdukaan. Laivan keulan puolella heti laiturin päässä on houkuttelevan näköinen pieni hiekkarantainen poukama. Laivoja on yön aikana ilmestynyt redille kymmenkunta, pienehköjä rahtilaivoja kaikki. Miehiä tuntuu olevan laiturilla paljon, tekemistä vähän. Työllisyysluvut lienevät Libanonissa siis kunnossa.

Ilma on tyyni, tulossa lienee taas kuuma päivä. Aamupäivät ovat parhaita, kun ilma on yön jälkeen raikas ja hieman kosteakin, toisaalta tarpeeksi lämmin. Puolilta päivin ulkona on jo kuuma, iltapäivällä todella kuuma. Onneksi minulla on täällä oman hyttini lisäksi neljä muuta hyttiä ja oleskelutila eli salonki (recreation room), joista hyttiä vaihtamalla avautuu näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Kuten totesin aiemmin, sisällä on mukavan vilpoista.

Sanakirja (dictionary). Ostin ennen matkaa varmuuden vuoksi taskukokoisen (11,5 x 8,5 x 2,5 cm) sanakirjan suomi-englanti-suomi. Yli 51.000 hakusanaa, esimerkkilauseita, ruokasanastoa ym. Yli 1.200 läpinäkyvää sivua, olisiko tämä sitä silkkipaperia. Keskimäärin yhden sivun paksuus on noin 0,04 mm. ”Helppokäyttöinen” – ei muuten ole ikänäöstä ja liian heikoista laseista kärsivälle nakkisormelle. Silti monta uutta sanaa on tullut opittua. Eivät nuo englanninkieliset kirjat ylivoimaisia ole ilman sanakirjaakaan, mutta jotkut oudot sanat on mukava tarkistaa. Canvas (purjekangas), swab (moppi), grunt (ähkäistä), alas (valitettavasti), retaliate (kostaa), sole (meriantura) muutaman mainitakseni.

Kiikarit (binoculars). Erinomainen hankinta: Canon 8×25 IS. Olisiko ollut kolmisensataa euroa netistä.

– Porro-prismakiikari, kallistettava paristokäyttöinen kuvanvakain. Ehdottomasti hyvä ominaisuus.

– 8-kertainen suurennus, riittää vallan mainiosti.

– Tarkennusväli 3,5 metristä äärettömään.

– Helppokäyttöinen, kevyt (480 g ilman paristoa) ja pienikokoinen (L=120, K=137, S=61)

– Muista teknisistä tiedoista en ymmärrä yhtään mitään.

Olen selvästi edistynyt kansainvälisessä suhdetoiminnassa. Sekä päällystö että miehistö juttelevat enemmän kuin aikaisemmin, ylävitosetkin ovat käytössä miehistön kanssa. Oho! Kyllä Barbecue Partyllä ja Karaokella on ihmeellinen vaikutus.

Kolmas kirja luettu.

Day 27

7.4. Tiistai

0315 pit stop (piss stop) vessassa, vanhuus ei tule yksin. Sen jälkeen pienet pyörimiset ja luovutin, ei nukuta. Maskiaparaatti ilmoitti tunteettomasti, että yöunen pituus 4,7 tuntia. No ei sitten. Josko kupillinen nokkosta, karpaloa ja sitruunajuurta auttaisi. Teevettä keitellessäni kurkin keulaan ja perään. Yön aikana yksi keulan kontteja nostelleista kraanoista oli siirtynyt perän konttien kimppuun. Se oli selvästi lopettelemassa. Laiturilla oli nimittäin valmiina pari lavallista konttilukkoja laivaan nostettavaksi. Perän konttitornit eivät olleet juurikaan muuttuneet, joten suurin osa lastista vaihtui keulan puolella.

Keulan puolella ”maisema” oli muuttunut ja siellä oli vielä täysi touhu ja kolistelu päällä. Osa konteista oli märkiä, joten yöllä oli hieman satanut. Kauan ei minunkaan tarvinnut miettiä, miksi kaikki kontit eivät olleet kastuneet.

Eilen näin ensimmäisen kerran matkustajien oleskelutilan etupuolelle ruuman pohjaan saakka. Nyt on pakko korjata yksi väärä tieto: kannen alle mahtuu yksitoista konttia päällekkäin eikä yhdeksän, kuten olin aiemmin ilmoittanut. My mistake.

Pari faktaa korkeussunnassa sopinee tähän kohtaan. Laivan eturuuman vapaa korkeus kannen alla on 29,74m. Siihen väliin mahtuu juuri sopivasti yksitoista konttia päällekkäin. Ja kannen päälle siis korkeimmillaan kahdeksan konttia. Yhdeksäntoista konttia päällekkäin, huhhuh.

Kävin eilen nokisella komentosillan katolla, likaisuus johtuu tietysti suoraan komentosillan takana olevasta savupiipusta. Sen lisäksi, että sieltä on komeat näköalat, katolta löytyy myös laivan korkein kohta, pienehkön maston kärki. Muutaman metrin pituinen masto on kokoontaittuva. Maston kärjestä laivan alimpaan kohtaan eli kölin pohjalle on matkaa käsittämättömät 69,70 metriä. Havainnollisuuden vuoksi kerrottakoon, että se vastaa noin 23-kerroksista rakennusta! Kuinka monta kerrosta Tampereen uudessa Torni-hotellissa olikaan? Toisenkin verrokin voisi ottaa Tampereelta: pari Callistoa päällekkäin on yksi Näsinneula! Siltojen alta mahdutaan ilman lastia, jos tilaa on 54,18m.

0435, taidan kokeilla sänkyä.

0620 huomenta taas. Hiljaista, ei kolinaa, ei paukahduksia, ei mitään muuta ääntä kuin ilmastointilaitteen suhina. Voiko hiljaisuus herättää? Taitaa olla lähtöä vaille valmista.

Olin jättänyt verhot auki, joten näin kuinka aurinko näytti valmistautuvan aloittamaan omat päivärutiininsa Beirutin yllä. Kaikkien nosturien kraanat oli jo nostettu pystyyn. Hetkellisenä mielikuvana ajattelin, että ne tervehtivät ryhdikkäässä rivissä kunniaa tehden ja toivottavat hyvää matkaa. 0700 köydet irti.

Suez seuraavaksi.

Satuttiin olemaan konemestari Milic Dorijanin kanssa kaksistaan aamiaisella. Paahtoleipiä työstäessämme kyselin kulutuslukemia. Välittömästi selvisi, miksi vauhti pidetään alhaisena. Tällä nopeudella koneiden yhteenlaskettu kulutus on vain 50 – 60 tonnia vuorokaudessa. Kun tuplataan nopeus, kulutus viisinkertaistuu eli polttoainetta lurahtaa tankeista noin 250 tonnia vuorokaudessa, kymmenen tonnia tunnissa! Vertailun vuoksi Ajomestareilla kulutetaan polttoainetta noin 500 tonnia vuodessa. Kun huomioidaan satamissa ja ankkurissa oloajat, Hampuri – Kuala Lumpur välillä säästetään vauhdin pudotuksella noin 6.000 tonnia polttoainetta! Havainnollistetaan taas: Tuon määrän kuljetus vaatisi pitkälle toista sataa täysperävaunullista yhdistelmää tai toisaalta sillä määrällä lämmittäisi noin 2.000 normaalia omakotitaloa vuoden ajan!

Takapakki. Kapusin sillalle ulkokautta kuulumisia kyselemään, ainakin oli tarkoitus. Kapu nollasi jotain mittaria ja lompsin komentosillan poikki toiselle puolelle yrittäen olla häiritsemättä. Kapteeni teki pian lähtöä, mutta palasikin takaisin luokseni. ”Look at your shoes, we have been painting here outside.” Näköjään, ahaa, juu – oikein sievät jäljet kulkivat ovelta luokseni. Tossu käteen ja katsoppas vain, musta pohja olikin keltainen. ”You better watch your steps, see you later!” Minunlaiseni aamun avaus! Oh shit!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1000 nyt mennään kyllä todella lujaa vauhtia. Käsittääkseni siihen voi olla kaksi syytä: puhalletaan taas alhaisten kierroksien aiheuttamat karstat pois rööreistä tai Suezin kanava. Suezin kanavalla on yksisuuntainen liikenne sen kapeuden takia. Siksi laivat odottelevat ankkurissa vuoroaan ja sitten ne kootaan pitkäksi saattueeksi, jonka jokainen alus omalla määrätyllä vuorollaan pääsee kanavaan tarkan aikataulun mukaan. Ehkä koetamme keritä johonkin illalla lähtevään joukkoon. Täytyy mennä sillalle selvittämään, mutta antaa nyt pahimpien maalihöyryjen haihtua ensin…

Oman GPS:n (Nokia) mukaan nopeutemme on yli 40 km/h eli solmuissa ehkä max 25 solmua, mikä muuten on laivan tietojen mukaan huippunopeutemme! Täytyy olla hyvä syy viisinkertaistaa polttoaineen kulutus, vai?

Suezista myöhemmin lisää, mutta historian professori Maya Jasanoffin (Harvard) blogin mukaan joulukuussa 2013 saman varustamon hieman isompi alus Christophe Colomb kulki vastakkaiseen suuntaan Suezin kanavan kautta eli Punaiselta mereltä Välimerelle. Kanavamaksu oli vaatimattomat 800.000 (kahdeksansataatuhatta) dollaria. Siihen lisätään sievoinen lisämaksu (”hefty surcharge”), mikäli et saavu ajoissa saattueen lähtöpaikalle. Motiivi huippunopeudelle?

Professori Jasanoff oli matkustajana tuolla laivalla Port Kelangista Southamptoniin, matkan kesto oli vain 27 vuorokautta. Minulla siis Hampurista Port Kelangiin arvioitu kesto on 43 vuorokautta.

Vahvistus nopeuden lisäämiseen tuli Marinolta. Meidän on kerittävä illalla lähtevään saattueeseen, muuten joudumme taas ankkuroimaan päiväksi tai maksamaan lisämaksua. Siksi täydet kierrokset.

Meillä on Marinon kanssa pesukoneen käytöstä YYA-soppari. Kummallakin on tapana unohtaa pyykit pesukoneeseen toisten harmiksi, silloin pesukone on tietysti turhaan varattuna. Marino tuuppasi eilen illalla unohtamani pyykit kuivausrumpuun pyörimään ja omat pyykkinsä pesukoneeseen. Tänä aamuna Marinon pyykit olivat edelleen koneessa ja minä tuuppasin ne vastaavasti kuivausrumpuun Marinon ollessa vahtivuorossa sillalla. Pyykit on helppo tunnistaa, koska pesukoneen edessä on aina pyykkäyksen aikana tyhjä ämpäri, millä pyykkejä kuskaillaan. Ämpärit on tietysti nimetty. Ja minä olen ainoa ämpäritön varmaan koko Välimerellä, joten minunkin pyykkini ovat helposti tunnistettavissa.

1300 kello tikutteli kiireesti tunnin taaksepäin, kirjaimellisesti. Tässä menee kyllä kohta aamuhämärät ja iltapimeät sekaisin.

Täysi vauhti aiheuttaa jo jonkinlaisen ajoviiman. Meillä on pieni vastatuuli, mutta kun itse etenemme yli 20 solmun nopeudella, niin kyllä siinä jo tukka hulmuaa. Paitsi ei tietenkään minulla. Tuulensuojaiset paikat ovat siis tornin takapuolella eli perän puolella. Koska aurinko on tällä hetkellä suoraan edessä, kaikki tuulensuojaiset paikat ovat varjossa. Olenkohan tullut matkan aikana ronkeliksi, kun nekään kansipaikat eivät nyt kelpaa.

Ruokaperäset. Nokoset. Eli lukuhetki sohvalla päättyi päiväuniin.

Benito kävi iltapäiväkierroksellaan. Sain tärkeitä (?) ohjeita Suezia varten. Laivaan saapuu vuorokaudeksi muutaman hengen ryhmä ”luotsaamaan” meitä kanavan läpi. Heidän mukanaan on myös kaupustelija. Beniton mukaan hän myy lähinnä matkamuistoja ja ”knickknacks products” mutta myös hopeakoruja. Joka tapauksessa Beniton kanssa sovimme, että olen vähintäänkin The Superintendet varustamosta enkä The Passenger Suomesta, hinnat pysyvät kohtuullisina. Joku soppa tästäkin vielä tulee, uskokaa vaan.

1800 saavuimme kokoontumisalueelle tai johonkin – ympärillä on ainakin paljon laivoja ankkurissa. Ilmeisesti haemme omaa paikkaamme saattueessa, koska joku pyörimis-manöveeri on käynnissä. En viitsi mennä sillalle häiritsemään, siellä on taatusti vipinää. Käyn myöhemmin kyselemässä tilannetta ja aikatauluja. Toivottavasti en nukahda, kanakeitto alle, osso buccot ja gnoggit pääruuaksi sekä räiskäleet päälle tekivät olon aika raukeaksi.

1900 ankkuri alas.

Hieman ennen vahtivuoron vaihtumista 2000 kävin Richardin juttusilla sillalla. Viimeisimmän tiedon mukaan voi olla, että saattue lähtee 0600 huomenna. Tai sitten se lähtee aikaisemmin. Tai sitten myöhemmin. Aika joustava aikataulu tällaiselle kontrollifriikille!

Richard näytti minulle kaapissa olevia Marlboro-kartonkeja, niitä oli toistakymmentä. Ne annetaan luotseille. Ilman Marlboroa ei homma luista! Suezia kutsutaankin Marlboro channeliksi tai laajemmin Egyptiä Marlboro countryksi. Lahjonta on täällä aivan yleistä.

Homma etenee niin, että luotsit pyytävät tupakkaa, nimenomaan Marlboroa. Kapu antaa molemmille kartongin. No, give me two. Sitten annetaan toiset kartongit. Now, give me three. Mutinoiden kera kolmannet jakoon. We need four. Hirveä kinastelu ja kapu myöntyy. What about five? Kapteeni karjaisee, että No way! Show is over!

Minua kehotettiin myös panemaan ovet lukkoon aina hytistä poistuessani aina siihen saakka, kunnes olemme avomerellä ja kaikki ulkopuoliset poistuneet.

Nukkumaan jo 2130.

Heräsin 2330 laivan lievään, mutta selvään tärähtelyyn. Ankkuria nostetaan. Koneen äänikin muuttui, jotakin tapahtuu. Suez! Nousin ja keitin kupillisen teetä.

Day 28

8.4. Keskiviikko

0030 teet oli juotu ja olin nähnyt tähtitaivaan lisäksi muutaman vihreän vilkkuvan väylävalon styyrpuurin puolella ja tasapuolisuuden vuoksi yhtä monta punaista paapuurin puolella. Takana erottuivat parin laivan valot. Siinä kaikki, ei tässä pimeydessä taida olla enempää nähtävää. Takaisin nukkumaan.

0330 heräsin uudestaan ja nyt olimme Suezin kanavassa. Kanava kulki sillä kohtaa jonkun kaupungin läpi, rakennukset kanavan molemmin puolin erottuivat selvästi. Harmaa betonilaatoista tehty muuri erotti kanavan kaupungista molemmin puolin, miksiköhän? Jokusen auton valot vilahtelivat rakennusten takana, katuvaloja oli epäsäännöllisesti ja pienehköt kerrostalot olivat pääsääntöisesti pimeinä. Alitimme valaistun tosi pitkän sillan. Iso sen oli myös oltava, koska kerran mahduimme ali.

Vartiotorneja oli tiheässä.

Kun kaupunki jäi taakse, ei pimeässä erottanut muuta kuin kauempana olevia valoja ja jokusen kirkkaasti valaistun ruoppaajan työssään. Koska katselin öistä maisemaa noin yhdennestätoista kerroksesta ja ympärillä oleva maasto oli tasaista kuin Pohjanmaa, perspektiivi oli aika laaja.

Jos mielikuvitusta riittää, voitte kuvitella matkustavanne yöllä Helsingistä Tampereelle. Ensin pistätte Eduskuntataloon pyörät alle ja asetatte keskinopeussäätimeen vaikkapa 15 km/h. Poistatte ajatuksissanne kaikki mäet eli teette Etelä-Suomesta lättänän ja ajelette vielä kurvit suoriksi. Kuivatatte kaikki järvet ja lammet, etteivät suotta kimaltele tähtitaivaan ja kuutamon valossa. Sitten asetutte Eduskuntatalon katolle ja annatte mennä. Tulette näkemään kaupunkien valoja kauempanakin ja asfalttiasemat toimivat ruoppaajien korvikkeena. Kokemus on ainakin uusi!

Eilen siirrettiin kelloja taaksepäin eli aamu valkenee aikaisemmin. Yrittäisinkö nukkua siihen asti vai keittäisinkö kahvit ja kaivelisin peltistä keksipurkkia (Danish cookies)? Päiväunet on nyt opeteltu ja hyväksi havaittu, siis kahvia keittämään.

Viiden jälkeen oli jo valoisaa. Ei nyt ihan täydet luxit vielä päällä, mutta maisema erottui jo hyvin. Edessämme kulki kaksi alusta ja samoin takana näin kaksi alusta, olisiko laivojen väli puolisen kilometriä. Muita saattueen aluksia en havainnut. Styyrpuurin puolella, siis Afrikan puolella, oli yllättävänkin vihreää, ihan oikeita metsiä. Paapuurin puolella, siis Siinain niemimaan puolella, oli hiekkaa, paljon hiekkaa. Eipä silti, oli sitä kyllä styyrpuurin puolellakin.

Tarkastuspisteitä ja pieniä varuskuntia tai olisivatko ne olleet vartiopaikkoja, oli paljon. Jokunen kalastaja souteli pyydyksiensä kanssa kanavassa ja poukamissa. En tiedä, olivatko he ammattikalastajia vai koettivatko vain hankkia ruokaa itselleen. Veneet olivat vanhoja ja heppoisia ilman moottoria.

Tällä kertaa olin aamiaisella kahden kapteenin kanssa. Odottelin hiljaa pöydässäni, josko kuulen Beirutin golf-kuulumiset. Ja tulihan se raportti. Kapu oli tyytyväinen chippeihin ja putteihin, mutta avaukset menivät usein metsään tai vesiesteeseen ja yksi birdie tuli merkityksi korttiin. Kuulin myös, että 1100 jätämme Suezin kanavan ja ”pilotit” poistuvat. Kapu kehui käsin tehtyjä ja edullisia hopeakoruja, taidan käydä tsekkaamassa myyntipöydän.

0835 soi hyttini puhelin. Ajattelin, että se voisi olla Benito tai Richard. No eipä ollut, oli kauppias. ”Hellou, mistör päsintsö! Ai häv plentti of veri kuut materiaal, kam daun, söör, pliis, söör!” Voi räkä! Ovat saaneet selville, että on täällä matkustajakin (se siitä superintendent-suunnitelmasta). Sen verran aion taktikoida, että menen alas vasta lähempänä yhtätoista, heille siinä kiire tulee eikä minulle. Helpottanee tinkimistä?

En osaa tingata, mutta osaan sanoa ”NO!” Joten halvalla pääsin, en ilmaiseksi, mutta halvalla.

Sekä kauppias että pilotit lähtivät kassit kainaloissa omilla venekyydeillään laskuportaiden kautta. Kauppiaan veneessä luki isolla Electrician. Aha. Pilottien veneessä luki Pilot. Kävi järkeen. Kasseissa oli eroja: kauppiaan kauppakassit olivat pienentyneet eli myyntiä oli ollut. Pilottien tyhjät kangassalkut taas olivat täyttyneet Marlboro-kartongeista. Aika velikultia.

Jemenissä on kuulemma joku konflikti. Maijalta tulleen tekstarin mukaan huthi-kapinallisia on vaadittu vetäytymään valtaamiltaan alueilta. Arabiliittouma pommittaa Jemeniä ja Venäjä arvostelee. USA vie aseita Saudi-Arabiaan ja Jemenissä on puhkeamassa sota. Sinne vaan sekaan sitten?

Red Sea. Kerran olen ollut Egyptin Hurghadassa viikon sukeltelemassa Römppä-Jarin kanssa, Persianlahden sodan aikana. Pitääkö tänne aina änkeä itsensä, kun on sota?

Lounaan jälkeen pistin rasvat naamaan, lätsän ja tummimmat aurinkolasit päähän, kaappasin kansituolin mukaani ja sujahdin ulos hytistäni. Löysin omalta kanneltani hyvän paikan, mihin navakka tuuli ja aurinko posottivat merestä peilaavine heijastuksineen suoraan päin naamaa. Alle tunnin kuluttua oli pakko paeta sisälle. Ei siksi, että olisi tullut liian kuuma vaan siksi, että otsaa ja poskia rupesi selvästi kiristelemään. Sen verran usein olen Turun saariston aurinkoisessa viimassa käräyttänyt naamani, että osasin jo tunnistaa oireet.

Tuo sama napakka tuuli nostatti Suezin kanavan loppumetreillä jo aika moisen hiekkapilven. Richard kertoi, että se on lievästi sanottuna sangen epämiellyttävä. Hiekka on erittäin hienojakoista ja tunkeutuu kaikkialle, myös ihmisiin. Hiekkapöly maistuu suussa, kuivaa sieraimet sekä kirvelee ja kutittaa silmissä. Onneksi pääsimme merelle ennen kuin se pöllytti itsensä kanavalle. Koetin ottaa kaupungin takana näkyvästä hiekkamuurista kuvia, saa nähdä onnistuivatko.

Neljäs kirja luettu.

2235 pimeä myöhäinen ilta, tähtikirkas taivas ja silti tarkenee hyvin shortseilla tuulessakin. Se on suomalaisille aika harvinaista. Suomessa voi tietty joskus kesällä olla yli 20 astetta lämmintä yölläkin, mutta silloin ei taatusti ole pimeää. Siinä on se ero ja siinä on se fiilis.

Day 29

9.4. Torstai

Kello oli yöllä tehnyt taas bravuuritemppunsa, nyt tunnilla eteenpäin. Loppumatkan aikana kellojen siirto ei enää tule olemaan eestaas-touhua, vaan pelkästään eteenpäin-touhua. Olen vähän kuutamolla, mitähän kello mahtaa olla Suomessa?

Aamu valkenee, Siinain niemimaa on ohitettu ja samanlaiset upeat kelit tuntuvat jatkuvan. Muita laivoja ei ole ainakaan perän puolella näkyvissä, joten aurinko voi keskittyä täysin CC Callistoon. Suunta on edelleen etelään, tietenkin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin eteläkaakkoon. Jemenissä käännämme keulan loppumatkaksi enemmän tai vähemmän kohti itää. Tämä tarkoittaa minun kannaltani sitä, että styyrpuurin puoleinen hyttini on käytännössä koko ajan auringon puolella. Aurinko nousee keulan suunnasta ja kiertää styyrpuurin kautta laivan perään, missä sitten molskahtaa päivän päätteeksi mereen.

Edellisen yön valvominen taitaa pikkuisen vaikuttaa, koska olo on jotenkin pöpperöinen. Laiskottelu-ulkoiluaamupäivä, yhdyssana.

1200 sijainti Egyptin ja Saudi-Arabian välissä, Luxorista suoraan itään. Vastaan ei ole juuri tullut muita laivoja, mutta aamu-usvan haihduttua ilmestyi näköpiiriin neljä muuta etelään matkaavaa alusta. Kaikilla tuntuu olevan lähes sama nopeus, olisivatko tulleet samassa saattueessa Suezin läpi.

Lounaan jälkeen taas uusi ääni, tällä kertaa kovin tuttu vaan en oikein meinannut ensin ymmärtää. Samanlaista ääntä olen kuunnellut vuosikausia tallilla, töissä. TRÄRÄRÄRÄRÄRÄRÄ – muutaman sekunnin tauko – TRÄRÄRÄRÄRÄRÄRÄ – muutaman sekunnin tauko – TRÄRÄRÄRÄRÄRÄRÄ – jne. Joku käyttää vuoren varmasti pulttikonetta ja vaihtaa ajoneuvokalustoon renkaita. Avaa siis mutterit yksi kerrallaan, nostaa pyörän tai pyörät pois, tuuppaa uudet tilalle ja kiristää mutterit TRÄRÄRÄRÄRÄRÄRÄ – muutaman sekunnin tauko – jne.

Mihin ihmeessä merellä tarvitaan renkaita? No hehe. Siis fundeerataan. Joku käyttää ”pulttipyssyä”, mutta johonkin muuhun kuin renkaiden vaihtoon! Kyllä insinöörin pojat ovat fiksuja. Tietolähteen kimppuun, siis missä on Richard?

Asia selvisi 98-prosenttisesti. Laivan rutiineihin kuuluu, että miehistö kiristää säännöllisesti paineilmatoimisella pulttipyssyllä mutterit ja pultit. Se kaksi puuttuvaa prosenttia täytyy selvittää, sillä missasin taas kuullun ymmärtämisen: mitkä mutterit ja pultit. Varmaan jotkut sellaiset, mitkä pitävät laivan kasassa?

Kuulin Richardilta myös, että Port Kelangissa laivaan tulee kaksi australialaista. He käyvät Kiinan satamissa ja palaavat takaisin Port Kelangiin. Ehkä he haluavat nähdä kiinalaisia. Tai sitten he eivät halua kohdata merirosvoja tai nähdä eurooppalaisia.

Niitä muttereita ja pultteja on tällaisella laivalla varmaan aika paljon. Siis päätellen siitä, että se TRÄRÄRÄRÄRÄRÄRÄ – muutaman sekunnin tauko – jne on nyt jatkunut lounaasta alkaen lähes tauotta. Ja kello on nyt 2100. Siitä vaan, oikeasti ei häiritse. 2200 tasan TRÄRÄRÄRÄRÄRÄRÄ loppui.

Sitä paitsi myös minulla on urakka. Jääkaappi pitää tyhjentää oluista ennen huomista puolta päivää. Ja sillai tehdään kun naiset tai päällystö käskee, tällä kertaa päällystö. Ja naisilta (naiselta) harvemmin tulee tuollaisia käskyjä. Arabit eivät tykkää jääkaapeista, missä on olutta. Laskeskelin hetki sitten, että jos juon kaksi olutta tunnissa, pääsen aamulla viideltä nukkumaan. Siis ellei se omavaltaisesti käyttäytyvä hytin kello sotke rytmiä.

Ja vielä urakastani: lämmin tähtikirkas yö, taidan nauttia pari olutta kannella. Minkähän tuolin valitsisi, kaikki ovat vielä ehjiä. 2215 kannella on edelleen lämpimämpää kuin sisällä.

Huomenna siis Jeddah, viimeinen satama ennen Port Kelangia. Kukaan ei saa poistua laivasta, ei edes kapu.

Day 30

10.4. Perjantai

Luovutin eilen, kun menin oluiden määrissä ja aikatauluissa sekaisin. Richard vieköön minun puolestani loput vaikka kapteenin kaappiin.

Rasvat. Minähän olen aina inhonnut kaikkia tököttejä ja rasvoja. Olosuhteiden pakosta ja ymmärrykseni moninaisten erehtymisten kautta lisäännyttyä olen joutunut nöyrtymään. Tämän reissun must, Four Tops (joku hämärä assosiaatio kilkuttelee takaraivossa, pitikö olla Top Four):

– Labello Classic Care – huulet rohtuivat ja halkeilivat jo Biskajalla.

– Sun Danse Kids Sonnen Milch 30; huom. ”Kids”. Varalla Nivea Sun Kids 30; huom. ”Kids”.

– Nivea for Men Sensitive Skin Moisturing Lotion Calming & Protecting (eli kosteusvoide?); huom. “Men”.

– Diego Dalla Palma Professional Piedini Baby Feet Crema Coccola Piedi – kantapäät halki; huom. ”Baby”.

Onneksi en tarvitse sitä kaikkein kalleinta ja ihmeellisintä naisten tuotetta: Invisible Difference!

Kävin aamulla aikaisin kannella. Ilma oli muuttunut Suezin kuivan ilman jälkeen huomattavasti paljon kosteammaksi ja kuumemmaksi. Ulkona oli aamullakin lämpöisempää kuin sisällä. Uskoisin, että tämä yhtälö säilyy Kuala Lumpuriin saakka.

Lähestymme Jeddahia, viime yönä ylitimme Ravun kääntöpiirin. Nimi liittyy jotenkin tähtiin, pitänee sekin selvittää. Ravun kääntöpiirillä on se merkitys, että sen eteläpuolella aina Kauriin kääntöpiiriin saakka aurinko on vähintään kerran päivässä suoraan päämme yläpuolella. Nämä aurinko suoraan pään päällä -päivät lisääntyvät tietysti sitä mukaa, mitä lähemmäksi päiväntasaajaa mennään.

Lännessä on nyt Sudan ja idässä edelleen Saudi-Arabia, Mecca on jo pohjoisen puolella. Egyptin ja Sudanin välistä rajaa voi yhtään liioittelematta kuvata kahdella sanalla: viivoittimella vedetty.

Yhdeksän jälkeen oveen koputettiin. Richard tuli hakemaan oluet pois, jonnekin mystiseen paikkaan varastoitavaksi. Anti room service?

Takapakki. Alas lounaalle mennessä reväytin tai venäytin tai jotain vasemman jalan pohkeen. Ei mitään vakavaa tietenkään, mutta portaissa tuntuu vihlontaa, samanlaista kipua kuin suonenvedossa. Siis lepoa ja hissiä, ei paha.

1330 ankkuri alas. Pari muutakin alusta heiluu kettingin päässä, onkohan siellä jonoa. Kalliit verkkoyhteydet toimivat, sen verran lähellä maata olemme. Koko päivä on ollut hiostavan kostea, mutta aurinko ei ole oikeastaan paistanut kunnolla lainkaan. Näkyvyys on ehkä pari merimailia, on sellainen utuinen muttei kuitenkaan sumuinen ilma. Siksi minulla ei ole mitään silmämääräistä arviota etäisyydestämme maihin.

Muutama tekstari on vaihdettu Pispalan ja Keravan kanssa. Ja Juspalta sain SM-liigan välierätilanteet, kiitoksia.

Join iltapäiväkahvit pakollisine kekseineen kannella. Tuuli on noussut hieman, mutta ei pysty häivyttämään ympärillemme jämähtänyttä utua. Ilman lämpö ja kosteus on niin suuri, että silmälasit huuruntuvat kannelle mennessä.

Benito kävi taas iltapäiväkierroksellaan ja epäili, että suuntaamme huomenaamuna satamaan ja ylihuomenna pääsemme jatkamaan matkaa. Benito tietää aika tarkkaan, mitä laivalla tapahtuu. Hän on jatkuvasti tekemisissä jokaisen laivalla olijan kanssa. Tosin edes kapteeni ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Ei ainakaan täällä Lähi-Idässä.

Kävin ennen illallista sillalla kyselemässä tilannetta. Odotamme laituripaikkaa konttisatamaan, näkyvyys noin viisi merimailia, maihin noin yhdeksän merimailia. Keinutaan tässä sitten, asia selvä.

1900 koneiden ääni voimistui äkkiä ja laiva tärisi eri lailla kuin äsken ankkurissa, jonnekin ollaan siis lähdössä. Kannella huomasin, että ilma oli taas muuttunut. Se oli viilentynyt hieman, mutta usva oli hävinnyt. Tähdet olivat ilmestyneet sinne minne niiden kuuluukin ilmestyä ja Jeddahin valot näkyivät selvästi. Ranta oli kuin valonauha, Jeddahissa ei taida olla samanlaisia vuoria taustalla kuin Beirutissa. Erotin kiikareilla selvästi isoja rakennuksia valtavine mainosvaloineen ja todella ison suihkulähteen.

1940 ankkuri alas, mitäs nyt. Olikohan siinä edellisessä paikassa pysäköinti kielletty? Joka tapauksessa jompikumpi siirtyi, Callisto tai Jeddah.

Day 31

11.4. Lauantai

Tuttu kolina tunkeutui uniini, sulautui niiden tapahtumiin ja lopuksi herätti minut 0250. Olimme satamassa. Kontit liitelivät ilmojen halki ja toivat mieleeni jättimäiset Lego-palikat. Olin jättänyt kaikki verhot auki yöksi ja sataman valot pitivät tehokkaasti huolen hyttini valaistuksesta. Miten ihmeessä olen nukkunut – tapojeni vastaisesti – niin sikeästi, etten ole herännyt aikaisemmin laivan liikkumiseen tai sataman valoihin tai ääniin? No, verhot eteen ja takaisin sänkyyn, tätä kolistelua riittää kyllä vielä aamullakin.

0520 herätys numero kaksi, tällä kertaa harmaaseen aamuun.

Ennen lounasta parkkeerasin itseni tunniksi komentosillan ulkokannelle kameran kanssa. Tunti kului puoliaurinkoisessa säässä tuulen tehdessä ilmasta erittäin miellyttävän. Sen verran navakasti tuuli ylhäällä sillalla kuitenkin puhalteli, että zoomia käyttäessä oli vaikeuksia saada kamera pysymään tarpeeksi vakaana.

Nyt selvisi sekin, miten nämä huimapäät nousevat konttien päälle keppinsä kanssa. Heidät tietysti nostetaan ylös sillä konttinosturilla, kyytiin vaan ja kypärä päähän! Kaverilla oli turvavaljaat koukkuineen ja hihnoineen asianmukaisesti päällä, ilmeisesti säännöt vaativat. Ei niitä kyllä koskaan mihinkään kiinnitetty ja vaikea niitä sinne kontin päälle olisi ollut kiinnittääkin. Ehkä säännöt edellyttävät vain turvavaljaiden päällä pitämisen? Konttilukot kyllä saatiin kiinni, toivottavasti. Case closed. Huh huh.

Konttisatamissa ja varmaan muissakin rahtisatamissa on oma hajunsa. Ei se ole kertaakaan tällä matkalla ollut mitenkään paha haju, mutta siinä on selvästi tunnistettavia ominaisuuksia. Se tuo mieleen Ajomestareiden tallin ja rekat sekä Nokian tehtaat. Hajuun liittyy pakokaasuja laivasta ja satamasta, siellä pörrää nimittäin jos jonkinlaista härveliä ja laivassahan on aina kone käynnissä muun muassa virransaannin takia.

Laivan omat hajut sekoittuvat sataman hajuihin. Callistolla lievä maalin haju on aina läsnä. Ilmeisesti maalin koostumus aiheuttaa sen hajun, onhan maalin kestettävä aika rankkaa käsittelyä suolavedestä lähtien. Lisäksi hajusta voi tunnistaa raskaan polttoöljyn, voitelu- ja/tai hydrauliikkaöljyn, rasvan ja kumin. Kaikki varsinkin lämmetessään haisevat ja kaikkia noita löytyy valtavat määrät pelkästään yhdestä isosta konttinosturista. Raskaan polttoöljyn haju tuo mieleeni Tahkoluodon kalliovaraston, mistä hain ensimmäiset öljykuormani joskus 1980-luvulla. Oikeastaan kävin siellä jo 1960-luvulla lastaamassa, pikkupoikana repsikkana. Meri sekoittaa viimeisen parfyymin seokseen, niin haluan ainakin kuvitella. Ei se paha haju ole, se haisee työlle ja rahalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On se outoa – ainakin minun tapauksessani – kuinka helposti toista tuntia saa kulumaan pelkästään istuskelemalla ja katselemalla aaltoja (pienellä alkukirjaimella). Tänään tuli siis ulkoiltua ainakin pari tuntia, aamupäivällä otin valokuvia ja iltapäivällä aurinkoa.

1720 ja viisi konttikraanaa paiskii edelleenkin hommia ja Beniton tietojen mukaan sitä jatkuu aamuun saakka. Olin kuvitellut, että ensin puretaan ja sitten lastataan. Jos kuorma on jo kyydissä, ainakin rekkojen kanssa toimitaan yleensä niin. Isojen laivojen kanssa molempia tehdään yhtä aikaa. Nyt voisi kuvitella, että toiset kraanat purkavat ja toiset lastaavat. Väärin, kaikki kraanat purkavat sekä lastaavat ja kaikkea tehdään minun mielestäni miten sattuu ja epämääräisessä järjestyksessä.

Kaikki johtuu tietysti konttien valtavasta määrästä. Kun kontteja on parhaimmillaan yhdeksäntoista päällekkäin ja seitsemäntoista vierekkäin ja laiva on vajaa neljäsataa metriä pitkä, antaa se tietysti julmettoman määrän vaihtoehtoja lastaus- ja purkujärjestyksen suhteen. Ensin voidaan täyttää jotkut kolot ja sitten vasta purkaa toisesta kohtaa. Kaipa joku tämänkin päättää kraanakuskien puolesta.

Illallisen jälkeen pistäydyin sillalla urkkimassa aikatauluja. Paikalla oli ainoastaan kapteeni ja muutama asia selvisi.

Jeddah on Punaisen meren tärkein ja vilkkain satama. Arabit ostavat paljon tuontitavaraa, täältä ei lastata mitään muuta kuin tyhjiä kontteja. Sataman työläiset ovat kaikki filippiinejä tai afrikkalaisia ja hyvin pienellä palkalla, arabit haluavat vain pomottaa.

Satama oli koko päivän suljettu kovan tuulen takia ja on edelleenkin. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikään alus ei tule satamaan eikä lähde satamasta. Työt kyllä jatkuvat 7/24 aina. Siksi viime yönäkin tuli hieman yllättäen komentoja satamaan pääsystä, tuulen vaihtelujen mukaan. Öisin on aina paljon tyynempää, päivisin auringon vaikutuksesta nousee usein navakoita tuulia. Pahimmassa tapauksessa voi mennä päiviä ennen kuin satamasta voi turvallisesti poistua. Eisevväliä?

Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, jos kovalla merenkäynnillä laivaliikenne satamassa kielletään. Istuskelin kannella iltapäivällä ja katselin tyrskyjä aivan Calliston lähelläkin. Meren väristä näkee, että täällä on paljon koralliriuttoja ja lähes pintaan asti nousevat riutat saavat aikaan nuo tyrskyt. Kapteenin mukaan joskus matalan veden aikaan osa riutoista tulee näkyviin.

Syväväylä konttisatamaan on hyvin kapea ja täysin vailla tuulensuojaa, joten aluksia on vaikea hallita. Toisaalta lähtömme riippuu myös siitä, millä tuulella satamaviranomaiset ja luotsit ovat, siis tekemään viikonlopputöitä. Tuulen voimakkuus ja sen vaarallisuus on vähän sellainen fiilis-pohjainen ja yksilöllinen juttu, kuulemma.

Katselin jo päivällä sataman ulkopuolella olevaa pitkulaista saarta. Siellä oli harvakseltaan upeita rakennuksia, valkoiseksi maalattuja pieniä kaarisiltoja, siistejä nurmikkoalueita ja istutuksia. Arvasin heti, että se on jonkun big bossin saari. Kapu kertoi, että se kuului muutama kuukausi sitten menehtyneelle kuninkaalle, nimi vielä hakusessa. Nyt sen omistaa sitten uusi kingi, nimi vielä hakusessa.

Satama sijaitsee kantakaupungissa, joten kannelta on hyvät näkymät öiseen Jeddahiin. Eilen kiikaroimani suihkulähde on nyt suoraan keulan edessä. Se on edelleenkin valtavan korkea, upeasti valaistu ja muuttaa jatkuvasti muotoaan tuulen vaikutuksesta. Päivällä se ei ollut edes toiminnassa. Tutkaillaan sitä nyt rauhassa ja turvallisesti – tällä kertaa täältä kannelta.

Day 32

12.4. Sunnuntai

0330 heräsin siihen, että laiva keinuu. Viime yönä heräsin sataman kolinaan 0250. Jos joka aamu herääminen siirtyy 40 minuutilla eteenpäin, kahden viikon päästä herätys on puolilta päivin, hyvä. Jeddahin valot näkyivät suoraan takana, eli olimme lähteneet aivan äskettäin. Olisin mielelläni nähnyt sen kapean syväväylän ja satamasta lähdön, mutta ei se yöllä niin ihmeellistä ehkä olisi ollutkaan. Takaisin sänkyyn.

Aamu näytti harmaalta, mihin voi valittaa. Kannella selvisi, että aurinko ei ole vielä noussut. Vedän valitukseni pois.

Aamiaisen jälkeen oveen koputettiin. Richard tuli tuomaan oluet takaisin, ties mistä. Room service pelaa taas oikeaan suuntaan.

Tasan kahden viikon kuluttua on sitten seuraava pysähdys tämänhetkisten suunnitelmien mukaan, minun kohdallani tämän matkan viimeinen – Kuala Lumpurin satamakaupunki Port Kelang. Sitä ennen täytyy selvittää pari pikku uhkaa. Suunta on siis eteläkaakkoon kohti Afrikan sarvea.

Ensin lännen puolelle jäävät Sudan, Eritrea, pikkuruinen Djibouti ja sen jälkeen Somalia, tuo nykyajan merirosvojen kehto. Idässä Saudi-Arabian eteläpuolella on Jemen, jossa on siis ainakin osittainen sotatila. Kävin Beirutissa netissä lukemassa Ulkoministeriön Jemenin matkustustiedotteen (0,61 eur/jokainen alkava 50 Kt eli 12,49 eur /Mt, taisi mennä kolme megaa). Sen perusteella on erinomaisen miellyttävä asia, että meillä ei ole kontin konttia menossa Jemeniin.

Punainen meri kuristuu kapeaksi salmeksi eteläpäässään ja sen jälkeen itään päin aukeaa Gulf of Aden. Sitä ”käytävää” Jemenin ja Somalian välissä olisi tarkoitus purjehtia noin tuhat kilometriä ennen Arabian merta, minkä jälkeen alkaa sitten Intian valtameri. Jemenin konfliktin ja merirosvouhan takia voisin kuvitella, että niillä Adenin mainingeilla seilaa jos jonkin maalaista ja kokoista sotalaivaa. ”Merirosvoaluetta” odotellessa voitte vuokrata Tom Hanksin Captain Phillips-DVD:n.

Benito toi lisää keksejä – pyytämättä.

1800 GPS väittää, että olemme Sudanin ja Eritrean rajan korkeudella. Maisemat ovat olleet aika samanlaiset riippumatta siitä, mikä maa milloinkin ohitetaan. En ole nimittäin nähnyt maata ollenkaan. Koko päivän aikana olen nähnyt tasan yhden laivan menossa pohjoiseen, mutta muuten päivä on ollut tosi upea. Tuuli on puhaltanut aika voimakkaasti takaa ja kannella on ollut mukava istuskella, liiankin mukava. Pieni pohjarusketus on tänään vaihtunut punaiseksi pintaväriksi.

Meri oli päivällä vaahtopäinen ja Callisto kallisteli rauhallisesti. Merimiehille tällaiset aallot ovat varmaan tasaista kuin asfaltti, mutta itse en kyllä noihin tyrskyihin ainakaan millään tuulilasiveneellä lähtisi. Nässyllä (Näsijärvi) tällaista aallokkoa pidettäisiin jo vaarallisen kovana. Iltaa kohti tuuli taas rauhoittui, aallokko ei niinkään.

Illallista nauttiessani huomasin sivupöydällä paperin, minkä kaikki kävivät syötyään lukemassa. Minä seurasin esimerkkiä ja paperissa olikin tavaamista. Se oli kapteenin ohjeistus päällystölle, miehistölle ja matkustajalle varotoimenpiteistä ja toimintaohjeista ajalle 13.4. – 16.4. koskien merirosvousta. Tuon ajan olemme vaaravyöhykkeellä. Ilmeisesti saan myös oman kopioni.

Day 33

13.4. Maanantai

0540 sijaintimme taitaa olla aika tarkkaan Saudi-Arabian ja Jemenin rajan kohdalla, vain merta näkyvissä.

Suomesta katsoen Jemenin tilanne voi näyttää huolestuttavalta ja vaaralliselta, mitä se varmasti onkin. Se on uusi kriisi, joka näkyy useissa tiedotusvälineissä ehkä päivittäin. Täällä laivalla tilanne on toinen. Richard mainitsi Jemenin pommituksista yhden kerran joku päivä sitten (”In Jemen is some conflict.”). Sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu mitään, täällä Lähi-Idässä konfliktit tuntuvat olevan myös miehistölle osa arkipäivää. He eivät juuri koe olevansa vaarassa, koska rahtilaivoille ei käsittääkseni näissä kriiseissä ole aiheutunut vahinkoja.

Täällä on toinen uhka, mikä on paljon konkreettisempi, merirosvous. Komentosillalla on jatkuvasti tuoreita faxeja, jotka kertovat viimeisimmistä merirosvojen liikkeistä ja hyökkäyksistä tai kaikesta mahdollisesta tähän rikolliseen toimintaan liittyvistä asioista. En ole niitä lukenut, mutta aion kysyä luvan siihen. Samoin kuin erilaiset kriisit maissa myös merirosvous kuuluu valitettavasti merimiesten arkipäivään. Ja se uhka on merellä paljon vakavampi kuin maissa vellovat rauhattomuudet.

Uhkaan suhtaudutaan tosissaan ja käytäväkeskusteluista huomaa, että se aiheuttaa hermostuneisuutta. Ainakin Benito toivoo, että olisimme jo Intian Valtamerellä.

Callistolla on kuitenkin yksi etu puolellaan merirosvousta vastaan – sen valtava koko. Merirosvoalukset eivät ole mitään suuria eivätkä edes pieniä sotalaivoja, vaan tavallisia pieniä, yleensä nopeakulkuisia veneitä. Kuvailen tarkemmin, jos sellaiseen törmään… Sellaisesta on todella vaikea päästä ylös isoon rahtilaivaan, varsinkin kun täällä tehdään kaikki sen estämiseksi. En tiedä, onko päällystöllä aseita tai lupaa niiden käyttöön. Ehkä kapteenilla on. Sen tiedän varmasti, että merirosvot ovat aseistettuja. Ja se taas on aikamoinen etu heidän kannaltaan.

Merirosvousta ei ole saatu kuriin. Itse asiassa riski joutua sen uhriksi on kasvanut. U.K. Maritime Trade Operations (Dubaissa) on julkaissut neljännen painoksen ”Best Management Practices for Protection Against Somalia Based Piracy”. Alueelle on olemassa myös “Anti-Piracy Planning Chart – Red Sea, Gulf of Aden and Arabian Sea”. Näillä vesillä on kesäkuusta 2014 lähtien ollut uusi riskiluokitus: HRA on nykyään ERA eli High Risk Area on lähes vuoden ollut Extended Risk Area.

Alla muutama poiminto tiivistettynä 11-kohtaisesta toimenpideohjeistuksesta:

Tutkat: Tarkkailtava jatkuvasti kaikkia epäilyttäviä kohteita, varsinkin tunnistamattomia aluksia ja niitä aluksia, jotka eivät kulje ”käytävässä muiden mukana”. Merirosvojen emoaluksia voivat olla esimerkiksi yksinäiset kalastusalukset, joiden läheisyydessä on kumiveneitä, pikaveneitä tai muita pieniä veneitä. Sota-alukset täytyy tunnistaa (eivät käytä AIS-järjestelmää*).

*AIS-järjestelmä (Automatic Identification System) on laivojen lähinnä muiden alusten tunnistamiseen ja sijainnin määrittämiseen käyttämä järjestelmä. AIS tarjoaa laivoille keinon vaihtaa läheisten laivojen kanssa elektronisesti alustietoja kuten tunnistustiedot, sijainti, suunta ja nopeus. Nämä tiedot näkyvät laitteen omalla näytöllä. AIS on tarkoitettu auttamaan aluksen vahtipäälliköitä ja antamaan merenkulkuviranomaisille mahdollisuus jäljittää ja tarkkailla alusten liikkeitä. Se toimii integroimalla standardisoitu VHF-lähetinvastaanotin elektroniseen navigointilaitteeseen, esimerkiksi GPS-vastaanottimeen, ja muihin aluksen navigointilaitteisiin (hyrräkompassiin, tms.). (WIKIPEDIA)

VHF-radio*: Kuunneltava sotalaivaston alusten radioliikennettä ja muiden alusten mahdollisia varoituksia. Mikäli kanavaa 16 häiritään jatkuvasti (esim. musiikilla), vaihdettava varakanavalle.

*Meri-VHF on merenkulussa käytetty lyhyen kantaman radioyhteysjärjestelmä. Meri-VHF -laitteen avulla voi muodostaa suoran radioyhteyden toiseen alukseen tai rannikkoradioasemaan. Meri-VHF -radiopuhelimia voidaan käyttää myös viranomaistoiminnassa, kuten meripelastuksen, satamien ja luotsien viestinnässä. Järjestelmä on kansainvälinen ja pääperiaatteiltaan samanlainen meri-VHF -verkosto kattaa suuren osan maailman yleiseen liikenteeseen varatuista rannikkoalueista. Meri-VHF on osa kansainvälistä meriturvallisuuden viestijärjestelmää ja laitteen radiokanava 16 on perinteisesti ollut hätäkanava. (WIKIPEDIA)

Vahdit: Pimeän aikaan komentosillan ulkosiipiin on asetettava vahdit, erikoistarkkailussa laivan perä ja kaikkiin vahtivuoroihin on asetettava tuplamiehitys.

Pimennys (Dark Vessel): Kaikkien ulko-ovien ikkunat on peitettävä pahvilla ja hyttien verhot on oltava suljettuina.

Kulkutiet: Kaikki ovet on oltava lukittuina ja salvattuina.

Tulipaloriski: Valmiutta kohotetaan, kaikki sammutusletkut oltava käyttövalmiina.

Hälytykset: Yleinen hälytysmerkki (GA, General Alarm) on annettava aina heti, mikäli alukseen hyökätään tai on olemassa epäilys hyökkäyksestä. Miehistölle ja päällystölle sekä matkustajalle on omat ohjeensa tilanteen varalle.

Ohjeistus sisältää paljon yksityiskohtiakin, mutta yllä olevat lienevät tarpeeksi yleisluontoisia julkaistavaksi.

Perheen naiset ihmettelevät usein, miten minulle aina sattuu ja tapahtuu. Toivottavasti ei aina, siis nyt täällä merirosvorannikolla.

Kansia pestään parhaillaan, osoitus laivan normaalista työskentelyrytmistä. Tai sitten nykyajan merirosvoille pitää olla siistit työskentelyolosuhteet?

Iltapäivällä Benito kävi teippaamassa pahvit jokaisen kerroksen ulko-ovien ikkunoihin.

Minua ohjeistettiin myös. Hytin verhot on pidettävä pimeän aikaan ehdottomasti suljettuina. Saan mennä ulkokansille vapaasti päiväsaikaan, mutta sisään tullessa ovet on lukittava ja salvattava. Mikäli haluan mennä pimeän aikaan kannelle, minun on kysyttävä siihen lupa ja toimintaohjeet komentosillalta. Ay, ay, Sir!

Richard poikkesi neuvomassa, miten saan WLAN-yhteyden. Sain kapulta viisi taalaa ilmaista pelirahaa surffailuun ja yhteyden testailuun. Se taisi mennä pelkkään päivitysten lataamiseen, ainakin sivut aukesivat hitaasti. Kapu lataa minulle huomiseen mennessä 50 dollarilla nettiaikaa, käyttö maksaa noin 0,10 eur/Mt. Minun käyttäjätunnus on jotenkin kotoisasti apekka. Salasana on hirmuisen pitkä söhellys, ei varmasti mene kerralla oikein.

Huomenna tulee muuten neljä viikkoa täyteen tällä laivalla. Ihan käsittämätöntä, kuinka nopeasti aika on mennyt. Olen nauttinut joka päivästä, alkumatkan pikku flunssa oli vain ärsytystekijä. Osansa viihtyvyyteen on tuonut se, että minut on hyväksytty porukkaan. Olen pyrkinyt olemaan omissa oloissani ja tapojeni vastaisesti turpa kiinni. Richard, Benito ja myös Marino ja jopa kapteeni ovat tarjonneet apuaan pyytämättä ja tulleet jutulle. Ehkä tilanne olisi toinen, jos laivalla olisi muitakin matkustajia.

1620, taidan mennä kannelle aurinkoon hankkimaan lisää punaista väriä naamaani. Ulkopuolisten järjestämää äksöniä ei tarvittaisi.

Pari pientä lintua räpisteli konttien välissä ympäri laivaa. Happily married? Nekin etsivät tietysti syötävää. En tunnistanut lintuja, mutta eivät ne ainakaan kuukkeleita olleet. Vähän ajan kuluttua ilmestyi toinen pariskunta, nyt upeita ruskeita haukkoja. Se ensimmäinen pariskunta otti ritolat. Richard kertoi myöhemmin, että haukat pyydystävät pikkulintujen lisäksi hiiriä, laivahiiriä. Aha, tämähän on kuin Noan arkki! Yksi possukin hytissä D.

Erikoinen sumun ja savun sekoitus on lisääntynyt päivän mittaan. ”Because of oil pipes, you see.” Täälläkö sitä öljyä tuotetaan?

Ensi yönä siirretään taas kelloa tunnilla eteenpäin. Olen pikku hiljaa nalkissa. Tunti kerrallaan siirrytään aikavyöhykkeeltä toiselle, elimistö sopeutuu siihen helposti. Sitten täräytän itseni kerralla takaisin Suomeen. Elimistö voi jumpitella pitkän aikaa?

Kännykän kello kapinoi. Tabletin kello on kiltisti samassa ajassa laivan kellon kanssa. Kännykkä ilmoittaa automaattisen ja kesäajan huomioivan päivityksen päällä ollessa itsepäisesti, että kello on kolme tuntia vähemmän. Vielä päivällä se oli samaa mieltä meidän muiden kanssa kellonajasta, mutta nyt näköjään nokialaiselle riitti aikavyöhykkeiden kanssa pelleily.

Taidan ruveta katselemaan merirosvounia, ollaan piraattialueella.

Day 34

14.4. Tiistai

Pääsin pitkästä aikaa nettiin: käytin 143 megaa ja tuhlasin 14,30 dollaria yöllä sähköposteihin ym. Vastaava megamäärä roaming-verkossa olisi maksanut 1.786,00 euroa (143 x 12,49)! Hianoo hommaa!

0835 sijaintimme on jossain Adenin kaupungin eteläpuolella. Maata en ole nähnyt Jeddahista lähdön jälkeen. Olemme ilmeisesti vielä toista vuorokautta tässä käytävässä (corridor), Somalia koko ajan styyrpuurin puolella ja Jemen paapuurin puolella, me tässä välissä kiltisti sormet keskellä suuta. Tämä vilkkaasti liikennöity käytävä päättyy kuulemma Jemenille kuuluvan Socotoran saaren jälkeen. Kauppamerenkulkua valvotaan täällä tarkasti merirosvojen takia ja ilmeisesti merirosvouksen uhkakin vähenee Socotoran itäpuolella?

Tornin etupuolella, aika keskellä Calliston etuosan konttiläjää ja sen korkeimmalla olevalla kontilla tepastelee joku lintu. Olen varma, että se on valinnut tarkoituksella näköalapaikan mahdollisimman laajalla sektorilla. Toki komentosillan katolla on vielä keskeisempi paikka, mutta siellä on melu- ja nokisaastetta sekä ihmisetkin kiusana ihan alapuolella. Lintu tepastelee punaisen kontin päällä kuin kukko tunkiolla mutta ilman kanalaumaa. Voihan se vaikka ollakin joku paikallinen lentävä minikukko? Täytyy kiikaroida. Pääskynen oli Oilikki, olkoon tämä Päivikki.

Tuosta kukosta tuli mieleeni eräs lumiveistoskilpailu joskus 40 vuotta sitten. Asia pyörii päässäni eikä jätä rauhaan, ellen saa pullauttaa sitä ulos. Se oli niin tyhmä juttu, ettei tarkoittamaani vitsiä ymmärtänyt kukaan. Se taas johtui siitä, että se lumiveistos ei näyttänyt miltään eikä se tuonut kenenkään mieleen yhtään mitään. Tarkoitus oli siis tehdä junan veturi ja nimeksi annettiin ”Lentävä mätäkukko” (vrt. Lentävä Kalakukko). Mutta kun se lumiläjä olisi yhtä hyvin voinut olla mitä tahansa vessapaperisäkin ja ranskalaisen perunan väliltä, niin ei osunut eikä uponnut, se vitsi. Case closed.

Ulkoiluilmat ovat heittäytyneet ongelmallisiksi. Ulkona on niin kostean kuumaa, että ilman tuulista paikkaa ulkona oleilu ei onnistu meikäpalluralta. Tänään on tosin hieman erilainen päivä, sillä nopeus on selvästi suurempi kuin edellisinä päivinä. Menemme mielestäni lähes samaa vauhtia kuin Suezin kanavalle kiirehtiessämme. Täytyy tarkistaa. Vauhdin takia nyt on laivalta helppo löytää tehokas puhallus viilentäjäksi. Keskipäivän auringon jätän kuitenkin suosiolla väliin.

Vauhdista päästään nopeuteen ja siitä yksiköihin. Yksi meripeninkulma (mpk) eli nautical mile (nm) on 1,852 km. Täsmälleen sama suhde on nopeudessa, yksi solmu eli knot (kn) on 1,852 km/h. Suurpiirteiset (tai minun tapauksessani suuripiirteiset) voivat jakaa tai kertoa kahdella, suuruusluokka selviää aika hyvin. Esimerkki 1: Nopeus on 20 solmua eli 37,04 km/h. Suurpiirteiset menevät noin neljääkymppiä. Esimerkki 2: Kuljettava matka on 1.000 km eli 539,9 nm. Suurpiirteisille matka on noin 500 nm. Ok?

Nopeutemme on hieman alle 20 solmua eli ei täydet kierrokset, muttei säästöliekilläkään. Merirosvojen takia?

Kävin vähän urkkimassa ja kurkkimassa alemmilla kansilla, mistä näkee myös laivan ulkolaidan aina keulaan ja perään saakka. Molemmilla laidoilla laivan perässä, poop deckillä, oli nyt reelinkeihin kiinnitettyinä ne punaiset aiemmin ihmettelemäni pitkulaiset kolmionmuotoiset muovihökötykset. Ne tulevat ehkä metrin verran ulos laivan ulkoreunasta ja näyttävät edelleenkin hieman kyljelleen asetetuilta umpinaisilta pihakeinujen harjakatoksilta. Minkäänlaisia koukkutikkaita ei tuohon rivistöön voi kiinnittää, kai.

Tänään tuli siis neljä viikkoa täyteen laivalla. Mitenköhän sitä juhlisi? Voisin murskata läjän keksejä, hakea apukeittiöstä mansikkahilloa ja kermavaahtoa, pilkkoa yhden päärynän, murustella yhden Milka-valkosuklaalevyn ja puristaa hieman sitruunan mehua sekä sekoittaa sitten kaikki keskenään? Voisi olla iltapäiväkahvin kanssa ihan ok! Viitsiikö sitä vain itsellensä vääntää? Taidan ottaa oluen!

Benito on minun vesi-, kahvi-, tee-, maito-, sitruuna- ja keksivastaava täällä oleskelutilassa. Richard taas hoitelee oluita ees sun taas ja onneksi yleensä ees. Omatoimisesti minulla on lupa käydä päällystön pentterissä (pantry, apukeittiö) jääkaapilla.

Nythän mä sen hokasin! Pidän neljän viikon kunniaksi bileet tanskalaismeksikolaisittain, ølbaila (ihan itse keksimä sana, ei nyt innostuta). Eli puristan sitruunamehua tuopin pohjalle ja lorautan Tuborgit päälle. Sitten vaan pipa päähän, aurinkolasit nenälle, napit korviin, tuoppi kouraan ja ulos kannelle myöhäisen iltapäivän leppoisaan, ei niin polttavaan auringonpaisteeseen. Musiikki voisi olla Tommi Läntistä: ”Aika on hiekkaa hienoimmillaan, vain hienointa hiekkaa tuulisen maan, tiimalasissakin pitää sua vankinaan, tunnit päiviksi muuttuu, vuodet vie mukanaan…

On toisen väli-inventaarion paikka.

Salmiakit: Säännöstely on auttanut.

Kameran paristot: Hyvin riittävät.

DVD-elokuvat ja -sarjat: Eivät todellakaan lopu kesken.

Kirjat: Eivät lopu kesken.

Muistitikut (lähinnä valokuville): Eivät lopu kesken, toinen tikku käytössä.

Aurinkorasvat: Hyvin riittävät.

Lääkkeet: Matkalääkekaappi edelleen koskematta.

Vaatteet: Kolmessa paidassa oliiviöljyä, muuten ok.

Rahat: Kulutus netin takia hieman lisääntynyt, no hätä.

Day 35

15.4. Keskiviikko

Sijaintimme on 0640 Boosaason pohjoispuolella eli lähestymme Afrikan sarven itäkärkeä, mikä on samalla Afrikan mantereen itäisin kohta. En ole ikinä ajatellutkaan, että se todella muistuttaa sarvikuonon sarvea. Sen jälkeen seuraava kärki on Intian eteläisin kohta, Cape Comorin, mutta välissä on kolmisenkymmentä pituuspiiriä (longitude) pelkkää merta. Intian muodot taas tuovat mieleeni jäätelötötterön.

Edelleenkään ei näy maata eikä laivoja. Olin kuvitellut, että täällä olisi runsaasti kaikenlaista liikennettä. Varmasti onkin, mutta ei näkyvissä. Etäisyydet ovat täällä hieman toiset kuin moottoriteiden turvavälit. Katseltuani aavaa merta neljä viikkoa alan ymmärtää, miksi Air Malesian koneesta ei ole löydetty jälkeäkään. Etäisyydet ja alueet ovat huimia ilman mitään kiintopisteitä ja nyt olemme vasta Arabian merellä.

Tutut aamujorinat: aurinko paistaa, meri on hyvin rauhallinen, nopeus taas tuttu yksitoista solmua (suurpiirteisille yli kaksikymppiä).

Tänään pakkasin hiusharjan ja kamman seuraksi talvitakin, fleecen ja farkut. Vaatetuksesta sen verran, että viimeksi käytin farkkuja Le Havressa. Sen jälkeen vakioasuste on ollut shortsit. Muutaman kerran aamulla olen erehtynyt laittamaan verkkarit, mutta ei niitä ulkona jaksa pitää. Ilmastoidussa hytissä verkkarit ovat mukavat.

Koskahan merivesiuima-allas täytetään? Se riippuu kuulemma meriveden lämpötilasta. Täytyykin selvittää molemmat.

Kävin aamiaiselta tullessa tarkistamassa ja uima-allas oli täytetty jo. Taidan pyytää Maijalta vesijumppaohjeita, nyt on minullekin tarpeeksi syvä allas. Kilometrin kuntouintiin tarvitaan sitten jo jokunen käännöskin.

Asiasta ihan yhdeksänteen. Laivalla on myynnissä (slopchest) ja joskus ruokapöydässä (included) espanjalaista Chardonneytä ja Merlota. Niillä on molemmilla sama hauska nimi ainakin tällaiselle vilkkaan mielikuvituksen omaavalle matkalaiselle: Finca Lomilla. Ihan selvästi finski lomilla! Ne ovat täällä suosikkiviinini toisestakin syystä – muuta ei ole.

Laivan puhelinluettelossa on pari erikoisuutta, veikkaisin että jäännettä. Toinen on spare officer, ylimääräinen, vara-. Tämän jotenkin vielä ymmärrän. Toinen on petty officer, mitätön, vähäpätöinen, vähäinen, merkityksetön; pikkumainen. Kiva titteli, merkityksetön uffari. Ja mitä on supercargo, pitäisikö minun tietää?

Päivikki on lähtenyt. Jospa se ei ollutkaan minikukko, vaan sellainen merirosvolintu. Niillä merirosvopäälliköillähän on aina joku tipu olkapäällä räksyttämässä. Tietysti tavallisillakin merirosvoilla voi olla joku tipu räksyttämässä – siellä kotisatamassa.

Luin vajaan tunnin kannella ja taivas oli tänään täysin kirkas, ei usvaa eikä vaahtopäitä, pelkkää upeaa sinistä merta. Hiljaisen vauhdin takia auringon porotus oli minulle aivan liikaa. Kävin samalla komentosillalla, näkyvyys tällaisella kirkkaalla ilmalla on yli 12 merimailia.

Ensimmäinen perämies (chief officer) Mr. Dalibor Duric oli myös sillalla. Hän vastaa käytännössä kaikista laivan asioista. Kyselin uima-altaasta ja sain ohjeet. Vesi vaihdetaan kerran vuorokaudessa ja tällä hetkellä meriveden lämpö on 28 astetta, siis tarkenee. Uimaan saa mennä koska vaan, mutta kahta sääntöä on noudatettava. Ennen uimaan menoa minun on ilmoitettava asiasta sillalle ja palatessa samoin. Toinen kuulemma vähemmän tärkeä sääntö on, että altaaseen hyppääminen on kielletty sen ollessa tyhjä. Selkis!

Richard poikkesi illalla hytissä ja kertoi, että edellisenä yönä oli tutkalla näkynyt kaksi epäilyttävää kohdetta, joita ei voitu tunnistaa. Yksi todennäköinen vaihtoehto oli, että merirosvojen emoalukset odottivat pienempiä laivoja. Myös yhdysvaltalainen merivoimien alus oli ollut illalla näköpiirissä ja se oli ottanut rutiininomaisesti yhteyttä CC Callistoon varmistaakseen aluksen tunnistustiedot. Lienevät luulleet Callistoa naamioiduksi kaapparialukseksi?

Day 36

16.4. Torstai

0550 nopeus 11 solmua, sijainti Socotran pohjoispuolella, kirkasta ja lähes tyyntä. Socotra on näkyvissä, mutta en pysty edes kiikareilla näkemään yksityiskohtia. Ainoa mikä erottuu on, että saaren profiili taivasta vasten on vuoristoinen.

Yksi kalastaja-alus putputteli ehkä mailin päässä meidän ja Socotran välissä, kurssi suoraan meitä kohti. En ole ikinä tarkkaillut yhtään alusta niin pitkään kuin sitä. Aika vaarattomalta se näytti, mutta se on varmaan tarkoituskin? Ei taida silti tulla äksöniä?

Tietyt rutiinit ja niihin liittyvät äänet toistuvat täsmälleen samalla lailla joka vuorokausi F-kerroksen käytävällä, missä lisäkseni majailevat Marino ja toinen perämies:

0735 kolahtaa Marinon hytin ovi, hän lähtee aamiaiselle. Marino ei taida aamuolemuksesta päätellen olla aamuihmisiä ja on varmaan herännyt 0730. Marino palaa hyttiinsä 0750 ja lähtee parin minuutin kuluttua vapauttamaan Richardin sillan vahtivuorosta iso termoskahvikuppi mukanaan.

1135 kolahtaa aluksen toisen perämiehen Mr. Anel Begovicin hytin ovi. Hän lähtee lounaalle ja menee sieltä suoraan vapauttamaan Marinon siltavahdista.

1210 Marino käy hytissään ja lähtee saman tien lounaalle.

1515 kolahtaa hissin ovi ja kahdeksan sekunnin kuluttua Beniton leveä hymy toivottelee oviaukosta ”Good afternoon, Sir!”. Siivousvälineet ja jätesäkit kolisevat käytävän lattialle ja sitten tarkistetaan vesi-, kahvi-, tee-, maito-, sitruuna- ja keksitilanteet. Yleensä en tarvitse siivousta, joskus Benito imuroi hyttini kokolattiamaton. Kerran viikossa vaihdetaan lakanat ja pyyhkeet, silloin on enemmän aikaa jutustellakin. Hotelleissa en oikein ymmärrä kokolattiamattoja, mutta täällä ne estävät tehokkaasti huonekalujen liikkumisen laivan keinuessa.

1610 Mr. Anel Begovic palaa hyttiinsä, Richard on vapauttanut hänet sillalta.

1950 Marino poistuu hytistään ison termoskahvikuppinsa kanssa vahtivuoroonsa.

2350 Mr. Anel Begovic lähtee ylös vapauttamaan Marinon, joka painuu heti puolen yön jälkeen pehkuihin.

0210 kansivahti (A.B.) käy tarkistamassa käytävän ulko-ovet ja kuittaa pesutuvassa olevaan tarkastuslistaan käyntinsä kellonajan. Tämä kierros tehdään vain satamassa ollessa ja ERA-alueella.

0410 Mr. Anel Begovic palaa hyttiinsä ja painuu nukkumaan. Hän jättää aamiaisen väliin ja herää vasta lounaalle.

Ja sitten sama uudestaan!

1110 laivan pohjoispuolella eli paapuurin puolella parin kolmen sadan merimailin päässä on Oman. Eteläpuolella eli hyttini puolella laivaa ei ole mitään ennen eteläistä napajäätikköä. Tai jos oikein hyvin tähtää, voi osua Mauritiukseen Afrikan kaakkoiskulmalla. Kun tuuli puhaltaa Etelänavalta Intian Valtamerelle, sillä on aika pitkä esteetön kiitotie kohti Callistoa. Mutta eivätkö ne tuulet jotenkin pyöriskele, ainakin toivoisin niin.

1200 keskusämyri särähteli: Attention all groups! ERA Security level will now be back at level 1 from level 2. Repeat: All groups, ERA Security level will now be back at level 1 from level 2. Good Appetite! Selvä, sitten vaan Parmesan-kanaa ja pastaa nauttimaan.

Ei tarvittu kypärääkään – luotiliivit ei varmaan olisi mahtuneetkaan.

Osasin ennakoida ennen matkaa, että täällä on toisinaan likaista kuin Hanasaaren konepajalla aikoinaan. Se ei olekaan ollut ongelma. Tänään suttasin neljännen T-paidan, tällä kertaa spagetilla ja tomaattikastikkeella. Onko tämä nyt ymmärrettävä niin, että matkavarustukseeni täytyy lisätä ruokalappu? Voisihan sellaisen varta vasten teettää, jonkun retro- ja rokkihenkisen, kokoa XXXXXL. Vihje joulupukille? Tai jos teettäisi firmalle omalla logolla give away -lahjaksi ja lahjoittaisi itselleenkin sellaisen rekkakuvallisen.

Tänään tuli sittenkin äksöniä! Lueskelin rauhassa hytissä päivän kuumimpaan aikaan, kun sivusilmällä näin jonkun tumman varjon heiluvan uhkaavasti ikkunoiden edessä. Naamioitunut haalarikaveri piirteli keltaisella liidulla kauniita renkaita ja nuolia minun vihreälle juuri pestylle ulkokannelleni. Kävin tsekkaamassa rinkulat ja jokaisen sisällä oli ruostekupru ja nuolien kohdalla matalissa pystyreunuksissa lisää ruostekupruja. Insinöörin poikana ymmärsin, että pian rälläköidään ja sitten maalataan ja sitten minä astun tuoreeseen maaliin ja sitten sotken taas kannet kanooteillani. No way, yksi kerta riittää! Täytyy kysyä puosulta, koska uskallan mennä ulos!

Nuo filippiinit ovat viluista porukkaa. Minulle shortsitkin ovat liikaa, vaikka en edes tee mitään. Nämä pojat tekevät ruumiillista työtä haalarit päällä sekä myssy, joku liina ja/tai kangaskypärä päässä eikä heillä ole edes hiki! He ovat itse asiassa aika hurjankin näköistä porukkaa, kun aurinkolasit peittävät vielä silmätkin. Totuus on toinen, he ovat erittäin ystävällisiä, kohteliaita, huumorintajuisia, vilpittömiä ja muutenkin mukavia kavereita haalareidensa sisällä. Vähän surullinen olo tulee heidän juttujaan kuunnellessa. He ovat yhdeksän kuukautta vuodessa erossa perheistään tekemällä raskasta ja usein vaarallista työtä pienessä yhteisössä suljetussa tilassa. Toisessa vaakakupissa on tietysti palkka, joka vastaa Filippiineillä pankinjohtajan palkkaa.

Miehistön työajoista: Ne ovat ylimääräisiä vahtivuoroja lukuun ottamatta merellä aina samat. Kolmen kokeneemman merimiehen (Able seaman, A.B.) työvuorot kansivahteina ovat samat kuin päällystön vahtivuorot eli neljä tuntia töitä ja kahdeksan tuntia vapaata. Muu miehistö tekee pääsääntöisesti normaalia työpäivää 8 – 17. Jotkut hommat tehdään kahdessa vuorossa urakkana 6 – 14 ja 14 – 22. Benito aloittaa kuudelta kokin kanssa ja lopettaa joskus illallisen jälkeen, se on sitä työajan joustoa. Päällystö tekee myös normaalia päivää 8 – 17 aina tarvittaessa soveltaen. Kapteeni tekee mitä lystää. Satamissa päällystö ja miehistö tekevät aina vuorotöitä tehtävien mukaan.

1630 kännykän GPS ilmoittaa, että liikennetietoja ei voi selvittää. Ei ole kauhea tarvekaan.

Ja taas siirretään illalla kelloja tunnilla eteenpäin. Kännykän mukaan se tarkoittaa UTC+05:00 eli samalla aikavyöhykkeellä on ainakin Islamabad.

Kävin silmäilemässä tuoreimmat faxit koskien merirosvojen viimeaikaista toimintaa. Yksi epäonnistunut yritys oli tehty ilmeisesti Somalian rannikolla, mutta se oli pystytty torjumaan. Muuten tiedotteissa korostettiin yhteydenpidon ja ennakoivien varotoimenpiteiden tärkeyttä.

Katselin auringonlaskua illallisen jälkeen. Se on vaikuttava näky ja erilainen kuin Suomessa. Iso kultapallo ei paljon aikaile päättäessään päivän työt. Aurinko vajoaa horisonttiin näillä leveysasteilla jo todella nopeasti ja sen jälkeen muutaman hetken kuluttua onkin sitten säkkipimeää. Kuu on tänään niin pieni sirppi, että huomenna se varmaan katoaa kokonaan jonnekin. Kun silmät tottuvat pimeään, taivas napsauttaa tähtivalot päälle. Niitä on upea katsella kannelta pehmeässä illassa konttien kitistessä, jäähdytyskoneiden surratessa ja laivan ilmastointilaitteiden vinkuessa.

Day 37

17.4. Perjantai

0540 en taida viitsiä katsoa GPS:stä missä mennään, kun edes liikennetietoja ei voi selvittää. Höh.

Sohvalla aamiaisen jälkeen kirjan kanssa rötköttäessäni huomasin, että Calliston kierrokset ovat nousseet. GPS näyttää nopeudeksi lähes kaksikymmentä solmua. Mitähän nyt tapahtuu? Laiskottaa sen verran, että kyselen myöhemmin. Hyvä suunnitelma.

1000 uimaan. Ensin tietysti sillalle ilmottautumaan. Puoli tuntia vesijumppaa ilman ohjaajaa ja ilman muutakaan seuraa, olipas mukavaa. Ohjaajan kanssa olisi tietysti ollut tehokkaampaa, mutta ei tänne suorittamaan ole tultu. Vesi siis 28C ja allas ehkä 6 x 4 metriä, syvyyttä parisen metriä. Vähän harmittaa, kun en ole käynyt aiemmin. Huomenna ilman muuta uudestaan, täytyy kerrata vesijumppaohjeita. Maijalta sain vinkkejä: nyrkkeily tekee hyvää lavoille, kahdeksikko käsillä on hyvä ylärangan kiertoliike, vatsalihaksille on oma liike reunakaiteesta tukea ottaen, marssiminen ja hiihto ovat myös tehokkaita. Haarahyppyyn allas voi olla hiukan liian syvä ja selkäuinnissa voi pää tulla kipeäksi – ainakin kuhmuiseksi.

Tänään alkaa sitten kansilla ja ulkoportaissa ruosteenpoisto. Kävin jututtamassa kaveria, ongelmansa on hänelläkin. Painetoiminen harjamainen iskutaltta pitää aika meteliä, mikä kulkee laivan tornin metallirakenteissa pitkälle. Päällystö valittaa metelistä, joten työ tehdään pätkissä 1100 – 1200. Silloin ehkä yövuorolaisetkaan eivät enää – tai siis eivät varmasti ainakaan enää – nuku. Eli joka päivä vedetään ilmaletkut ja kannetaan työkalut tätä työtä varten, minkä voisi tehdä ehkä päivässä. Asiat tärkeysjärjestykseen? (Myöhemmin huomasin olevani väärässä, paineilmaletkut sidottiin kaiteisiin seuraavaa päivää varten.)

Iso poikkeama päivän rutiineihin uintireissun lisäksi: vasemman jalan sukkaan on ilmestynyt reikä. Se on äkkiä katsoen ympyrän muotoinen iso reikä kantapään kohdalla. Mutta kun otat sukan jalasta, se ei enää olekaan pyöreä reikä. Mielenkiintoista. Toinen mielenkiintoinen seikka liittyy sukkien tulevaisuuteen. Minulla on kaksi samanlaista paria näitä sukkia. Molemmissa sukkapareissa on oikean jalan sukka ja vasemman jalan sukka, koska hevospoolokuvion tulee aina olla jalan ulkoreunalla. Kuinka todennäköistä on, että seuraava reikä ilmestyy sen ehjän parin oikean jalan sukkaan? Silloinhan minulla olisi yksi ehjä sukkapari ja yksi pois heitettävä rikkinäinen sukkapari. Tosi tylsää, jos toisestakin sukkaparista se vasemmanpuoleinen sukka reikiintyy. Kuinkas silloin suu (tai sukka) pannaan?

No, onneksi kalsareihinkin on tullut reikä, ei pyöreä. Se on paljon helpompi tapaus, roskiin vaan, ei tarvitse fundeerata niin kauheasti.

Nopeutemme putosi taas normaaliksi eli taidettiin taas tehdä se pakosavujen Rööri-Roope -puhallus.

Lounaalle mennessäni huomasin laivan ilmoitustaululla lyhyen ilmoituksen: DRILL 1530! Jaaha, iltapäivällä törisee taas.

Olin jo valmistautumassa harjoituksiin, kun 1520 oveen koputettiin. Kadetti Riko Kolega kävi ilmoittamassa kapteenin terveiset. Minun ei tarvitse osallistua harjoituksiin, mutta voin halutessani seurata niitä. Loistavaa! Pistin kameran kaulaan, kännykän taskuun ja laskeuduin yläkannelle (chic) valmiiksi odottamaan äksöniä. Sitten tuttu 7 x lyhyt TRÖÖT ja sitten 1 x pitkä TRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT! Ja sama uudestaan!

1. perämies on vastuussa koko harjoituksen kulusta, kapu vaan sytyttelee tulipaloja ja upottelee Callistoa. Kapteeni ja kadetti unohtivat ilmoittaa Mr. Dalibor Duricille, että minut on vapautettu harjoituksista. Hän tuli heti komentamaan minua omalle kokoontumispaikalleni komentosillalle. Sain suustani tärkeät sanat ”But but but Capten said…” ennen kuin Marino pelasti minut kauhealta kohtalolta ja kertoi kapteenin vapauttaneen minut harjoituksista. Siis se kohtalon kauheus olisi ollut rappusia kipin kapin kahdeksan kerrosta ulkokautta ylös, lämpöhalvauksen paikka. Hissiä ja sisäportaikkoa ei käytetä kuin pakon sanelemana hälytyksen aikana. Arviolta sanoisin, että ulkona on parikymmentä astetta lämpöisempää kuin laivan ilmastoiduissa sisätiloissa.

Kapteenia lukuun ottamatta kaikki muut kerääntyivät taas kokoontumispaikalle, pidettiin nopea nimenhuuto, kerrottiin lyhyt tilannearvio ja pari äijää puettiin suojapukuihin. Sitten sammutettiin joku tulipalo.

Tällä kertaa pelastusvenekin laskettiin melkein veteen asti ja vielä kahteen kertaan. Kapteeni oli sitä mieltä, että ensimmäinen kerta meni liian hitaasti.

Kapu kurkki sieltä taivaasta meitä pikkuruisia ukkeleita hääräämässä pelastusveneen kimpussa. Itse asiassa minä en häärännyt vaan otin kuvia ja ne muut olivat pikkuruisia – ainakin sieltä ylhäältä katsottuna.

Kapu taivaassa!

Kaikki meni kai muuten ok, mutta pientä hämminkiä ja huutoa oli jossain vaiheessa. Pari merimiestä oli unohtanut pukea pelastusliivit päälleen laivan uppoamista ihmetellessään ja tietysti kapu huomasi sen sieltä taivaasta alas kiikaroidessaan. Kaverit eivät oikein tienneet itkeäkö vai nauraako, mutta jostain ne liivit nopeasti päälle ilmestyivät. Joku ystävällinen sielu toi ne vikkelästi miehistön ruokasalin kautta kapteenin näkemättä. Benito ja kokki livahtivat keittiöön, hyvä – saadaan illallista aikataulun mukaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Harjoitusta oli hauska seurata. Aina kun joku sähelsi, laivan pakollinen englanti vaihtui kroatiaksi ja/tai filippiiniksi. Joku vielä komenteli samaan soppaan englanniksi. Minä kuuntelin edelleen sujuvasti suomeksi. Tuppasi kyllä naurattamaan, kun johonkin esitettyyn kysymykseen pelastusveneen laskemiseen liittyen tuli kaksi aivan päinvastaista vastausta. Kaverin ilme oli kyllä osuva, sellainen ”Hylkää tässä nyt sitten laiva -ilme”. Aika velikultia.

Yksi filippiini kävi supattamassa minulle, että huomenna on taas Barbecue Party ja Karaoke. Huh-huh.

Day 38

18.4. Lauantai

Aurinkoiset ilmat jatkuvat. Päästyämme Intian Valtameren puolelle yksi asia merenkäynnissä on muuttunut. Tuulta ei ole ollut juuri lainkaan, mutta laiva keinuu silti selvästi enemmän kuin tähän asti. Liike on hyvin rauhallista eikä missään tapauksessa edes suurta, mutta se on erilaista kuin alkumatkalla, ehkä Biskajan lahtea lukuun ottamatta. Se on hieman outoakin, koska minä en täältä ylhäältä erota maininkien olemassa oloa lainkaan. Ne ovat ilmeisesti niin pitkiä, että niitä ei ole helppo erottaa. Toisaalta ne ovat riittävän pitkiä saadakseen tällaisen valtavan rautakasan heilumaan. Keulaan katsoessa näkee selvästi horisonttia vasten, kuinka kontit niiaavat sitkeästi kyykkyyn-ylös, kyykkyyn-ylös. Tämän lisäksi laivaa keinahtelee epäsäännöllisesti hieman sivuttaissunnassa, olisiko se sitten tuulen vaikutusta.

1005 ramppasin alas uima-altaalle ja saman tien takaisin. Vettä oli reilusti alle puoli metriä, tosin allasta täytettiin parasta aikaa. 1055 uusi yritys hieman varautunein mielin, mutta allas olikin jo täytetty. Tällä laivalla on kaikki isoa, uima-altaan vesipumpuista lähtien. No, allas ei ole iso, mutta kyllä minä siihen yksin mahdun oikein hyvin. Tein intensiivisen puolen tunnin vesijumppaharjoituksen. Se oli jo suorittamista, mutta hyvä olo siitä tuli.

Uima-altaassa on siis merivettä, joka vaihdetaan päivittäin. Olin aluksi vähän skeptinen, mutta muutin nopeasti mieltäni. Vesi on lämmintä ja raikasta, puhdasta ja roskatonta. Suolapitoisuuskin on käsittääkseni alhaisempi kuin Itämeressä. Uimahousut eivät haise kloorille tai oikeastaan millekään. Kun ne vielä huuhtelee laivan juomakelpoisella mineraalittomalla vedellä, ovat ne kuivuttuaan kuin juuri kaupasta ostetut.

Tänään on sitten Big Pig Barbecue Party! Sianpyöritys alkaa kuulemma 1300 ja valmista tulee iltaan mennessä. Äksöniä!

1420 kävin tarkistamassa sian. Hyvin pyörii! Täytyy vähän tarkentaa kirjoittamisiaan: Small Pig Big Barbecue Party.

Toivottavasti possu valmistuu hitaasti, sillä ulkona on KUUMA. Pressukangas on taas viritetty meren puolelle tuulen suojaksi, jotta grillaus ei häiriinny. Minusta lämpötila yhdistetyssä grilli- ja ruokailunurkkauksessa vaikutti samalta kuin kotona saunassa. Olen vakuuttunut siitä, että possu olisi kypsynyt ilman hiillostakin. Minä ainakin kypsyin ja poistuin hyttiini jäähylle ja vettä tankkaamaan. Filippiinit tuntuivat nauttivan, voisivat tykätä saunomisestakin.

Olen käyttänyt tämän matkan aikana hytissäni tai oleskelutilassa juomavettä kaksikymmentä pulloa. Tiedän sen siitä, että Benito toi matkan alkajaisiksi laatikollisen ja nyt on toinen laatikko kohta tyhjä, neljä pulloa jäljellä. Laatikossa on kaksitoista puolentoista litran pulloa. Vettä on siis mennyt 32 päivässä 30 litraa. Tämän päälle jokaisella aterialla ainakin lasillinen tai pari, yhteensä siis toista litraa päivässä. Taitaa olla liian vähän, vaikka olen koettanut joinain päivinä jatkaa oluella ja aamuisin aina tuoremehulla.

Viimeksi grillikekkereissä kapu tarjosi olutta ja viiniä, nyt kokista ja catogradea. Oli kuulemma viimeksi karannut homma vähän käsistä. Huomasin kyllä itsekin edellisissä bileissä, että pari kaveria oli vauhdikkaalla päällä. Ja nyt en puhu miehistöstä enkä matkustajasta. Kapu oli todennut, että ”Enough is enough!”

Kun possu oli syöty ja kaikki muutkin lihat (possu, nauta, kana) ja kalat (squid) oli grillattu, osa miehistöstä ja päällystöstä jäi kannelle iltaa istumaan. Taas tuotiin isoja kermakakkuja pöytään, tällä kertaa oli kroatialaisen Mr. Zoran Pavlovicin (reeferman) 28-vuotissyntymäpäivät.

Juttelin erään 22-vuotiaan filippiiniläisen poikamiehen kanssa pitkään. Hän jää laivasta vasta lokakuussa ja kohautteli olkapäitään, kun kysyin viihtymisestä näissä hommissa. ”It´s all about money, Sir.” Hän oli opiskellut stipendillä neljä vuotta, mutta koulutusta vastaava palkka olisi ollut Filippiineillä noin 600 dollaria kuussa. Tuli jotenkin vaisu olo. Kaveri ihmetteli kovasti rekkakuskien palkkoja, mutta kun kerroin elinkustannuksista Suomessa, ihmetteli niitä kustannuksia vieläkin enemmän.

Kapu tuli juttelemaan – golfista. Minä otan tämän henkilökohtaisena kunnianosoituksena, harvoin sitä saa kuulla Intian Valtamerellä golf-kokemuksista maailman eri kentiltä. Kapteeni lupasi myös pistää jonkun agentin hoitamaan maihinnousuuni liittyvät asiat mahdollisimman notkeasti. Malesia on kuulemma paikallisten maksujen keksimisessä innovaation kehto.

Kapteeni totesi myös, että olen aika poikkeava matkustaja monessakin mielessä. Just, tämä on kuultu ennenkin, mutta mitähän tällä kertaa…

Suurin osa rahtilaivojen matkustajista tulee kuulemma satamien takia, tarkemmin sanottuna satamakaupunkien takia. Tällainen reitti, missä poiketaan harvoissa satamissa, ei kiinnosta moniakaan. Matkustajien eniten suosimat reitit CMA CGM -varustamolla ovat Euroopasta Etelä-Amerikkaan. Näillä reiteillä laivoilla on usein jopa kaksitoista matkustajaa ja ne ovat varattuja jo pari vuotta eteenpäin.

Toisaalta taas hyvin harvoin laivalla on vain yksi matkustaja, joskus ei ole yhtään tai sitten on ainakin kaksi. Lisäksi kukaan ei ainakaan äkkiä muista laivalla olleen aikaisemmin yhtään suomalaista matkustajaa. Kapteeni Huber kysyi pariinkin kertaan, enkö todellakaan ole pitkästynyt lainkaan yli kuukauden laivalla oltuani. Pitäisikö tästä päätellä, että laivalla on ollut myös pitkästyneitä matkustajia?

Kuukausi meni, ennen kuin opin tunnistamaan kaikki miehistön jäsenet. Nyt osaan yhdistää kasvot, nimet ja tehtävät melkein, samoin tietyt luonteenpiirteet ovat joidenkin osalta selvinneet. Olemme lapsekkaasti sanottuna kuin yhtä perhettä. Päällystön opin tuntemaan paljon aikaisemmin, koska syömme samassa tilassa. Osa heistä haluaa pitää etäisyyttä, osa ottaa rennommin. Minulla on ainakin hyvä fiilis porukan 26. eli viimeisenä jäsenenä, listan mukaan Passenger A. Pekka.

Tänään kävin taas ennen nukkumaan menoa kannella tähtiä tiirailemassa. Oikein irrottelin, menin kannelle kalsareissa ja T-paidassa! Tällä kertaa poistin konttien kitinät, jäähdytyskoneiden surinat ja laivan ilmastointilaitteiden vinkunat – napit korviin ja musiikki täpöille! Ei pöllömpää!

Day 39

19.4. Sunnuntai

Sunnuntaiaamu. Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin aamut viimeisen kuukauden aikana. Hyvä aamu.

Kirjoitin aiemmin, että rahtilaivalla jokainen päivä merellä on samanlainen työpäivä. Eilen selvisi, että olin hieman väärässä. Sunnuntaina miehistö tekee vain puoli päivää töitä ja iltapäivä on vapaa. Tämä ei koske kansivahteja. Lisäksi mitään ruosteenpoisto-operaatioita ei suoriteta. Sen sijaan iltapäivällä pelataan koripalloa ja jalkapalloa. Tai otetaan aurinkoa.

Vapaavuorolaiset

Täällä on joka ikisessä paikassa puhelin. Jos jossain ei ole, silloin on asianosaisella oltava aina mukanaan joku yhteydenpitovekotin. Kaikkiin laivalla olijoihin on aina saatava yhteys ja on tiedettävä, missä kukin aina on. Tämä koskee myös matkustajaa. Minun siis oletetaan olevan jossain päin komentotornia, jos en ole muuta ilmoittanut. Vaikka uima-allas sijaitsee laivan tornissa, se katsotaan erityispaikaksi. Sielläkin on muuten puhelin. Tarvittaessa komentosillalla tiedetään siis aina, missä se D-hytin matkustaja on tai mistä se höselö äkkiä löydetään.

Jos menen tänään katsomaan koripalloa, minun on pantava kypärä päähäni ja ilmoitettava aikeistani. Saan mennä mihin tahdon, kunhan noudatan laivan turvallisuus- ja muitakin määräyksiä. Poikkeuksena edelleenkin konehuone, pääsy kielletty. Kuten aiemmin totesin, laivalla liikkumistani on myös rajoitettu tietyillä alueilla merirosvojen takia (Level 2).

Muutaman kerran puhelin on soinut ruokailun aikana. Siihen vastataan heti, joku ruokailijoista pyydetään puhelimeen ja asia hoituu yleensä saman tien. Joskus kaverin ruokailu loppuu siihen ja jonnekin lähdetään välittömästi. Komentosilta on aina se paikka, mistä asioita kontrolloidaan.

Aika tarkkaan 0600 kampesin tuolini kanssa itseni ulos katsomaan auringonnousua. En ole nähnyt laivoja muutamaan päivään ja nyt yksi oli styyrpuurin puolella poikittain lähes edessämme keula kohti pohjoista! Minun mielestäni erittäin lähellä keulaamme. Siitä se kuitenkin livahti editsemme ja jatkoi kohti Pakistania. Kuinka todennäköistä on, että sinä nimenomaisena aamuna, kun päätän mennä katsomaan auringonnousua keskellä ei mitään, joku laiva on lähes törmäyskurssilla kanssamme? Onneksi kerkisin hakea kameran. Myöhemmin selvisi, että laiva oli brasilialainen ja matkalla Omaniin. Richard oli ollut siihen yhteydessä ja olivat sopineet väistämisestä ja ohitusetäisyydestä.

Jos nyt kääntäisimme laivan kurssin suoraan pohjoiseen äskeisen laivan perään, tulisimme muutaman päivän kuluttua aika tarkkaan Pakistanin ja Intian rajalle. Seuraava pituuspiirien suuntainen kiintopiste on Malediivit, jotka taas jäävät muutaman kymmenen merimailin päähän etelän puolella. Olisiko joskus huomisen aikana?

Kysyin eilen tästä keinumisesta. Se ei johdukaan aalloista vaan merivirroista eli veden liikkumisesta. Laivan kurssia joudutaan korjaamaan hieman merivirtojen takia. Ne yrittävät jatkuvasti viedä Callistoa pois kurssista, joten ne huomioidaan samalla tavalla kuin tuulen vaikutus. Asiaa voisi havainnollistaa vaikka joen ylityksellä. Jos haluatte soutaa virtaavan joen ylitse ja tarkoituksenne on päästä täsmälleen vastapäiselle kohdalle toisella puolen jokea, joudutte huomioimaan veden virtauksen ja ennakoimaan asian korjaamalla ns. keulakulmaa. Muuten päädytte jonnekin paljon alemmaksi vastarannalle. Tämä virtausta vasten kulkeminen aiheuttaa aluksen keinumisen.

Viides kirja luettu.

1430 pistin kypärän päähäni ja vanhat risat lenkkarit jalkaan ja ilmoitin komentosillalle, että lähden katselemaan koripalloa poop deckille ja sen jälkeen käväisen keulassa. Poop deckillä oli menossa tällä kertaa jäsentenväliset kisat, koska paikalla oli vain filippiinejä. Kaverit pelasivat oikein tosissaan paidat märkinä, mikä tosin minullakin oli jo märkänä pelkästä kävelystä. Räpsin vähän kuviakin ja tauolla minut komennettiin joukkuekuvaan mukaan. Minut erottaa kuvasta helposti, ainoastaan minulla on kypärä päässä.

Tulin takaisin keulan kautta, missä puhalsi aika heppoinen mutta kuitenkin hieman oloa helpottava tuuli. Näkyvyys oli erinomainen, vaikka mitään ei näkynytkään. Nousin keulapiikkiin paitaani kuivattelemaan ja tuijottelin aivan upean väristä merta allani ja edessäni. Samassa näin jotain vedessä, mutten ensin ymmärtänyt mitä olin nähnyt. Kohta huomasin lisää pieniä loiskahduksia ja sitten älysin, mitä ne olivat: lentokaloja. En ole ikinä ennen nähnyt lentäviä kaloja, mutta nyt sekin on koettu!

Yritin valokuvata niitä, mutta se oli tietysti toivotonta. Mikään liikkuva valasta pienempi ei osu kamerani linssiin ja valaita ei vielä ole näkynyt. Kalojen kokoa oli myös vaikea arvioida, koska olin itsekin korkealla meren pinnan yläpuolella ja kimaltavaa vettä vasten arviointi vielä vaikeutui. Karkea arvioni oli, että lentokalat voisivat olla ehkä parikymmentä senttiä pitkiä. Niitä liiteli veden päällä kaksi tai kolme. Liiteli on parempi sana kuin lenteli, mutta yllättävän kauan ne pysyivät ilmassa, ehkä kolmekymmentä metriä parhaimmillaan. Ihmeellinen otus!

Marssin takaisin tornille, muistin kuitata paluuni sillalle ja painuin hyttiini kylmään suihkuun. Ainakin yritin, sillä vaikka valutin kylmää vettä minuuttitolkulla, se ei jäähtynyt. Kuuma ilma on varmaan lämmittänyt ainakin putket, jotka voivat olla aika pitkiä. Kuinkahan sitten, jos on pakkasta? Eisennivväliä, haalea suihku oli ihan ok ja jääkaappikylmä vesi maistui aivan erinomaiselle. Olut on loppu.

”Alcohol drinks should be consumed with moderation. The Master has the authority to limit and forbid the sales and consumption of alcohol drinks.” Siis olut on loppu ei tarkoita, että se olisi vain minulta loppu tai kielletty vaan se on loppu, kaikilta loppu, ei ole olutta. Kapteeni kontrolloi kaikkea alkoholimyyntiä slopchestista, Richard taas hoitaa slopchestia. Kun siis tilaan laatikollisen olutta tai pullollisen viiniä, Richard kysyy kapteenilta, voiko matkustajalle myydä olutta. Voin vain arvailla, millaista keskustelua he käyvät aiheen tiimoilta keskenään. Tällä kertaa keskustelua ei tarvitse käydä, koska ei ole olutta!

Kevätsipulit, tomaatit ja tuoreet kurkut ovat poistuneet jo pari viikkoa sitten tarjonnasta, oletan että nekin ovat loppu. Jäävuorisalaattia on ollut joka päivä, se on raikasta, vihreätä ilman ruskean häivääkään ja aivan kuin juuri poimittua. Mitenkähän se säilytetään, todennäköisesti kosteana ja muutama aste plussan puolella. Punaista ja vihreää paprikaa sekä porkkanaa on edelleenkin salaatin lisäksi ruokapöydässä joka kerta. Joku päivä sitten pöytääni oli ilmestynyt purkillinen säilöttyjä herkkukurkkuja etikkaliemessä, kohta nekin on syöty.

Tuoreita hedelmiä on selvästi rajoitetummin kuin alkumatkasta. Banaanit loppuivat ensin, sitten päärynät ja nyt on ollut tarjolla oikeastaan vain kiiwejä. Ne ovat kyllä erinomaisen hyviä ja isoja. Omenoita ja appelsiinejakin on enää harvemmin esillä. Alkumatkan tuoreet jälkiruokahedelmät, esimerkiksi erilaiset melonit, tuore ananas ja pari tunnistamatonta herkkua, ovat vaihtuneet säilykehedelmäsalaateiksi ja jäätelöannoksiksi. Olen käynyt kurkkimassa miehistön puolella, siellä on lisäksi seisovassa pöydässä iso metallikulho täynnä pähkinöitä, sellaisia kuorellisia kahdeksikon muotoisia mitä Tiku ja Taku aina syövät.

Beniton mukaan Port Kelangissa lastataan pari jakoautollista elintarvikkeita ja juomia Calliston varastoihin. Määrät ovat varmaan aika moiset. Pelkästään pulloveden tarve on tuhansia litroja.

PAX. Olen törmännyt muissa yhteyksissä tuohon sanaan, mutta Callistolla se on näköjään eri juttu. Ei pastilli eikä rauha. Jossain ilmoitustaulun ohjeessa mainittiin pax ja samoin jossain kapun viestissä se mainittiin myös. Asiayhteydestä päättelin, että se voisi koskea minuakin. Ensin ajattelin, että minä olen Mr. X ja nimmarit eteen eli PAX, Mr. Pax. No ei todellakaan. Komentosillalla näin muistilapun, jossa luki pax 50. Pakko oli kysyä Richardilta, että mitä se tarkoittaa. Richard osoitti minua sormellaan ”That´s You.” Selkis, pax on lyhennys sanalle passenger. Ja se 50 oli pyytämäni viidenkymmenen dollarin limiitti internetiin.

Täällä laivalla on muitakin minulle uusia termejä käytössä. Poop deck on yksi, mitä se poop oikein tarkoittaa? Paskakansi? Upper deck on tietysti alhaalta tai ruumasta katsottuna todellakin yläkansi, mutta jotenkin on nurinkurista aina laskeutua yläkannelle.

POOP DECK

Komentosillan sisätilojen edessä on kapea, noin metrin levyinen kansi, johon pääsee pienestä luukusta konttaamalla. Voisin juuri ja juuri mahtua siitä. Kansivahti käy siellä vuoronsa aikana tarpeen mukaan pyyhkimässä ikkunat. Se on välttämätöntä, koska nokihiutaleita tarttuu tuulesta riippuen ikkunoihin. Sateella tai muuten kostealla ilmalla on käytettävä isoja lasinpyyhkijöitä, jotka ovat samanlaisia kuin autoissa. Ikkunoissa oleva noki leviää hetkessä pyyhkijöiden sulkien alla harmaaksi kalvoksi, joka haittaa huomattavasti näkyvyyttä. Kannella on oma nimensä, ilmeisesti aika epävirallinen: Monkey deck…

Kerroin aiemmin siitä komentosillan yläpuolella olevasta kannesta, mikä on epäilemättä laivan nokisin paikka savupiipun sijainnin takia. Savupiippu on tietysti korkea, koska laiva on korkea. Silti se kohoaa vain muutaman metrin komentosillan yläpuolelle eli nokiset pakokaasut pyörivät aivan komentosillan päällä. Kannella sijaitsee joitain kojeita ja laitteita, jotka vaativat huoltoa. Lisäksi siellä ovat liput. Tälläkin kannella on oma nimensä, lienee myös epävirallinen: Monkey theater…

Iltakone. Se on ihan oma termini, ei lentokone vaan koneellinen pyykkiä illalla ennen nukkumaan menoa.

Ja taas siirretään kelloja tunnilla eteenpäin. Kännykän mukaan se tarkoittaa UTC+06:00 eli samalla aikavyöhykkeellä on ainakin Astana, Kazakhstan. Parempi sekin kuin Intian UTC+05:30. Taikka eisennivväliä.

Day 40

20.4. Maanantai

”It´s like glass.” Mitä, mikä? ”The sea, you see.” Vieläkin meni ohi: tö sii ju sii. Ahaa! Meri on tyyni kuin lasi eli peilityyni. Richard hymyili ymmärtäväisesti ymmärtämättömyydelleni. Huoh.

0740 Intian valtameri oli todellakin aivan tyyni, kuten Richard totesi. Silti keula jumppasi sitkeästi ylös-alas, ne merivirrat, You see! Oli siis tulossa kuuma päivä.

Kävin aamiaiselta tullessani tsekkaamassa uima-altaan. Tyhjä, mutta täyttynee. Kansikierros osoitti, että ulkona tarkenee. Tarkemmin sanottuna paistuu. Ulkona lukemiseen tarvitaan siis ajoviima ja varjoisa paikka. Hieman haasteellista, mutta löytynee. Ilmastoitu hytti merinäköalalla on myös hyvä vaihtoehto.

Näissä merkeissä, hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Tänään ei siis jaksa olla paikoillaan auringossa, mutta kansilla on mukava kävellä ja katsella miehistön touhuja ja merta. Noin 1000 huomasin taas laivan sivulla perän kohdalla liikettä. Tällä kertaa tunnistin heti: delfiinejä! Parvessa oli ehkä parikymmentä yksilöä, laskin toistakymmentä samanaikaista veden pärskähdystä. Delfiinit jäivät äkkiä taakse, koska kulkivat poispäin Callistosta. Osoitin delfiinejä sille ruoste-maali-painepesurivastaavalle, mutta ei paljon kiinnostanut. ”Yeah?” Taisi olla normikamaa.

1100 uima-altaassa ei ole edelleenkään vettä. Soitin sillalle eikä sielläkään tiedetty syytä. Ei se ainakaan lopussa ole! No, ehkä huomenna.

Kadetti Riko Kolega kävi tarkistamassa ikkunani vieressä olevan paloletkukaapin. Hyökkäsin heti Rikon kimppuun kyselemään hänen opinnoistaan. Useat isot varustamot vaativat päällystöltä kuulemma nykyään myös yliopistotutkinnon ja vasta sen jälkeen opiskellaan ”päällystön tutkintoa” kadettina. Kolmen vuoden koulutus on osittain etäopiskelua, osittain lähiopiskelua ja osittain laivalla käytännön opettelua. Riko lähettää oppilaitokseen kuukausittain etätehtävät ja suuremmat projektit suoritetaan lähiopiskeluna.

Riko on nyt ollut seitsemän kuukautta yhtä mittaa laivalla ja lähtee myös Port Kelangista kotiin. Kokonaisuudessaan opiskelu kestää yliopiston jälkeen kolme vuotta, minkä lisäksi on oltava vuosi laivalla. Yhteensä siis kahdeksan vuotta. Sen jälkeen voi hakea pestiä kolmanneksi perämieheksi. Eteneminen uralla riippuu tietysti henkilöstä, mutta suurin piirtein kaava on seuraava: Ensin kolme tai neljä pestiä kolmantena perämiehenä, sen jälkeen mahdollinen ylennys toiseksi perämieheksi. Toisena perämiehenä on oltava yleensä vähintään kolme vuotta ennen mahdollista ylennystä ensimmäiseksi perämieheksi (chief officer).

Tullessani laivaan kapteenina oli nuori kroatialainen, iältään 34 vuotta. Noin nuori kapteeni on kuulemma hyvin harvinainen tässä varustamossa ja yleensäkin isoilla aluksilla. Riko ei osannut sanoa, montako vuotta keskimäärin pitää olla ensimmäisenä perämiehenä ennen ylennystä kapteeniksi. ”It depends.” Riko on 26-vuotias ja puhuu aivan erinomaista englantia, viihtyy hyvin ja kadetin työt laivalla oppii kuulemma nopeasti. Toivotaan onnea ja menestystä!

Lounaalla selvisi uima-allasmysteeri – tänään on allasosaston pesupäivä. Ilmeisesti odotetaan, että joku kerkiää sen tekemään. Vaihtoehtoja tekijäksi ei ole kuitenkaan kovin monta. Päällystö ei taida osallistua niihin talkoisiin. Miehistöstä puosu on työnjohtaja ja aina kiireinen ”joka paikan höylä”, koneiden kanssa on varattuna ainakin neljä miestä (oilers, fitters), kolme miestä hoitaa vuorotöinä kansivahdin tehtäviä (A.B.) ja kokki sekä stuertti eivät taatusti kerkiä. Jäljelle jää kolme merimiestä (O.S.), joista ainakin yksi on se ruoste-maali-painepesurivastaava. Niitä kahta muuta en ole tänään nähnyt, mutta jotain kilkutusta yläkannelta kuuluu. Tuskin ovat kuitenkaan kantapäät reelingillä aurinkoa ottamassa. Ja tuskin matkustajan vesijumppa on työlistalla ykkösenä. Ja matkustajaa ei ole pyydetty niihin talkoisiin. Case closed.

Rupesin suihkussa fundeeraamaan kylmän veden puutetta. Laivan makea vesi tehdään siis suodattamalla merivedestä jotenkin suola ja epäpuhtaudet pois. En ymmärrä kemiaa lainkaan, mutta tuskin siinä prosessissa vettä jäähdytetään ja tuskin sitä prosessoituakaan vettä jäähdytetään. Merivesi on lähes 30-asteista, ilma samoin. On ihan luonnollista, että vesi ei ole kylmää. Lämpimästä vedestähän näiden masiinoiden käydessä ei taatusti tule pulaa. M.O.T.

Kemiasta fysiikkaan: tänään loppui ladattavasta partakoneestani suomalainen virta. Tuon vastavuoroisesti laivasähköä Suomeen.

Auringonlaskut merellä ovat kyllä upeita!

Kuudes kirja luettu.

Day 41

21.4. Tiistai

Mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa, vettä sataa! Ja olin juuri eilen pessyt ikkunat! Vanha totuus, peset auton tai kodin ikkunat niin sade on saletti. En vain ymmärtänyt, että se toimii Intian valtamerelläkin, ainakin ikkunoiden osalta. Enkä muuten olisi ikinä osannut arvata, että kierrän Intian eteläkärjen, Cape Comorinin, joku päivä rahtilaivalla.

Loistavia uutisia! Puin aamulla sukkaa jalkaan ja se repesi kantapäästä! Se oli oikean jalan sukka! Roskiin vaan, taas on sukat tasaparikontrolloitu!

0920 aurinko paistaa ja kansia pestään taas. Ihmettelin tätäkin ensin, koska sadehan oli jo huuhdellut kaikki noet, roskat ja pölyt pois. Olin taas osittain väärässä. Sade oli tuonut kaikki noet ja likavedet ylhäältä alemmille kansille lilluttelemaan. Vesi johdetaan rännejä myöten kansi kerrallaan alaspäin eikä suoraan mereen. Joku syy siihenkin varmasti on? Minkähän takia purjeveneaikakaudella, ainakin elokuvissa, jynssättiin aina kansia. Ei siihen kai muuta syytä voi olla kuin suolavesi. Verijäljet sotaisten taistelujen jäljiltä? Lokin paska?

Miten ihmeessä nämä löytöretkeilijät viitisen sataa vuotta sitten pärjäsivät muutenkaan purtiloidensa kanssa! Kuukausitolkulla merellä käytännöllisesti katsoen ilman minkäänlaisia nykyajan ihmisille välttämättömiä elämän perustarpeisiin liittyviä apuvälineitä. Vesihuoltokin oli valtamerillä sadeveden varassa? Tuskin maista mukaan otettu vesi oli parin kuukauden kuluttua enää kovinkaan raikasta, ennemminkin sammakonkutulientä. Varmaan suola auttoi jonkun verran elintarvikkeiden säilymisessä ja eikö silloin otettu aina jokunen syötäväksi tarkoitettu eläinkin mukaan. Ai niin, ne laivakorput. Laivoilla oli varmasti jo silloin omat tuoksunsa… Päivittäinen menu oli varmaan aika karu. Kalaa, ehkä?

Henkilökohtainen hygienia oli luultavasti meriveden ansiosta jollakin tasolla, mutta luonnollisilla tarpeilla käyntiä en halua edes ajatella. Koska hammasharja keksittiin? Vähäkin vakavammat sairaustapaukset olivat taatusti kohtalokkaita. Muistelisin, että keripukki oli yleinen merimiesten vitsaus.

Fundeeraussession jälkeen on kiva keitellä kahvit, lorauttaa jääkaapista maitoa sekaan ja avata uusi keksipaketti. Samalla voin aloittaa tablettiin ladatun kolmannen e-kirjan lukemisen ja pistää taustalle jotain leppoisaa musaa. Heti, kun olen käynyt vessassa ja suihkussa.

Aamupäivällä näin kaksi isoa alusta, tankkerin ja konttialuksen. Molemmat olivat menossa samaan suuntaan kanssamme, usean merimailin päässä. Tankkeri ohitti meidät oikealta ja konttialus vasemmalta, mutta hitaasta vauhdistamme huolimatta emme me täällä silti tien tukkona ole. Sijaintimme on Cape Comorinin eteläpuolella ja Sri Lankan eteläkärkeen saavumme illan suussa. Toivottavasti silloin ei vielä ole pimeää, olisi kiva nähdä maata. Taikka eisennivväliä.

Ja taas sataa. Itse asiassa taidan pitää siitä, vaihtelua. Siispä ikkunan ääreen lukemaan Matti Remes: Verenpunainen spiraali. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hankoon ja Helsinkiin. Kliffaa hei!

Luin jostain, että istuminen on vaarallista ja pitää seistä enemmän. Siinä kuulemma laihtuu. Ei näy muutoksia kahden e-kirjan jälkeen!

1420 tuli hiljaista, ilmastointilaitteet suljettiin. Toivon ainakin, että ne suljettiin eivätkä siis menneet epäkuntoon. Apua! 1425 samaiset laitteet käynnistettiin uudelleen, nyt pienemmällä teholla. Ilmeisen suunnitelmallinen toimenpide. Sade on lakannut ja kävin nopeasti kannella haistelemassa ilmaa – ulkona on tuulesta ja pilvisyydestä huolimatta silti vielä selvästi lämpimämpää kuin sisällä.

1600 laivaliikenne oli lisääntynyt. Ilmeisesti Intian ja Sri Lankan kiertäminen kerää laivoja samalle reitille.

1820 illalliselta tullessani Sri Lankan eteläkärki oli näkyvissä. Kävin komentosillalla kokeilemassa, josko löytyisi joku kenttä tekstiviestitellä – ei oo, ei tuu, kuten Lea Laven lauloi jo 1979. Palasin takaisin hyttiini ja känny sanoi plink-plink eli olin väärässä: tekstari tuli, viisi päivää sitten lähetetty.

Laskin – ilman kiikareita – näkyvissä olevat alukset. Niitä oli lähes kolmekymmentä, siinä oli mukana jo kalastaja-aluksetkin. Osa oli ankkurissa odottamassa jotain, luultavasti satamaan pääsyä. Sri Lankan (ent. Ceylon) pääkaupunki on minun tietojeni mukaan Colombo, mutta seinällä olevassa kartassani sillä kohtaa lukee jämäkästi ja uskottavasti Sri Jayewardenpura-Kotte. Ja onhan Suomessakin Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä, suoalue Savukoskella.

1900 huonoja uutisia, äiti on viety sairaalaan. Ei auta kuin odottaa lisätietoja Pirjolta.

Day 42

22.4. Keskiviikko

UTC+07:00, yksi kellojen siirto vielä edessä.

Palataan normaaliin päiväjärjestykseen: Aurinko nousi keveiden poutapilvien lomaan killittelemään. Meri on upean sininen sekä rauhallinen ja tuuli lähes olematonta. Pari päivää pelkkää ulappaa, sitten Sumatra ja Malaccan salmi. Laivoja näyttäisi olevan menossa samaan suuntaan useita, samoin vastaan näkyy tulevan pari alusta. Kellään ei näytä olevan kiinnostusta etelän tai pohjoisen suuntaan. Etelässä ei edelleenkään tosin ole muuta kuin etelänapamanner. Pohjoisessa olisi tarjolla Intian lisäksi Bangladesh.

Pari huomiota laivoista. Jos nyt oikein muistan, niin olen nähnyt koko matkan aikana vain kaksi matkustaja-alusta. Nekin olivat molemmat satamissa, toinen Gibraltarissa ja toinen Suezin kanavan Punaisen meren puoleisessa päässä. Talvikuukausina Karibialla on paljon risteilyaluksia ja osa niistä siirtyy kesäksi Välimerelle. Ovatko loput turvallisimmilla vesillä vai missä ne luuraavat?

Toinen konkreettisesti silmiin pistävä huomio koskee autonkuljetusaluksia, niitä on näkynyt useita. Tai sitten minusta vain tuntuu siltä, koska ne erottuvat muista aluksista valitettavan selvästi. Laivat ovat sellaisia ikkunattomia laatikoita, kuin uivia varastohalleja. Jos minä saisin päättää, maalaisin niiden kylkiin isoja autojen kuvia, mieluiten Porscheja. Toki erilaisia kuivatavara-, bulkki- ja konttirahtilaivoja sekä tankkereita on selvästi eniten.

Olemme pysyneet aikataulussa, komentosillan yhden mittaritaulun alareunassa oli ilmoitus: Port Kelang ETA 26.4.2015 1200LT.

Kolmen vartin allasjumppa sujui hyvin, altaassa oli jopa vettäkin ja sain yksin leikkiä hippoa. Tasan kymmeneltä ollessani jo suihkussa, allasta ruvettiin aika ujelluksella tyhjentämään. Ääni tuli reunakourujen poistoventtiileistä, ne imivät kovalla ulinalla ilmaa samalla kun pohjaventtiilit imivät vettä. Perfect timing!

Marino oli siltavahtina, toivottavasti ei suuttunut passengerille. Ilmoittautuessani ennen uimasessiota altaalta sillalle hän kysyi, että onko altaassa vettä. Ennen kuin itsekontrolli ehti estää sanomisiani, tokaisin ”Sure, it´s easier to swim, You know.” Äh.

Aamiaisella sovin Beniton kanssa, että tänään maistan lounaalla filippiiniläistä ruokaa. Muut söivät lihakeittoa ja Fruta de Mare, minä söin kiinalaista nuudelikeittoa sekä kalaa ja riisiä. Keitto oli ihan ok. Benito sanoi minulle kolmeen kertaan kalan nimen, sitten lakkasin hokemasta Sorry? Kala oli kolmen sentin siivu aika isosta kalasta. Se toi ulkonäkönsä puolesta mieleeni ison kuhapalan, mutta oli sitkeämpää. Kala oli voimakkaasti mutta ei tulisesti maustettu etikalla ja sipulilla. Hyvää oli se, että ruodot olivat isoja ja etikka on terveellistä. Lisukkeena oli riisiä. Kiitos! Salamat!

Tähän väliin voisin kertoa hieman laivan ruokailuista. Aamiaismunista olen jo kirjoittanutkin, mutta tarjolla on muutakin. Kahvi, tee tai kaakao sekä tuoremehu, maito ja vesi ovat aina esillä. Kahvi on yleensä Nescafea, ihan hyvää sellaista. Leipänä on paahtoleipää, tummaa ja vaaleaa. Marmeladeja, suklaanötteä, tuorejuustoa ja voita löytyy myös. Jogurttia, muroja, hiutaleita ja mysliä on pariakin sorttia. Munat saa siis missä muodossa vaan (eggs to order) bekonin, kinkun tai jonkun aamiaismakkaran tai lihaisan lätyn kera. Kerran oli tonnikalasipulimössöä ja kerran nötköttisipulimössöä. Hyvä, että oli vain kerran. Aamuisin ei tarjoilla mitään salaattiin viittaavaakaan, mutta alkumatkasta sivupöydällä oli tarjolla paljon hedelmiä.

Aamiaismössöä, täyttävää!

Lounaalla on aina alkuruuaksi keitto. Ne ovat ihan hyviä, hieman ehkä suomalaiseen makuun laihoja. Lihakeittoa ja kanakeittoa on useimmiten, molemmissa paljon lihaa/kanaa, runsaasti lientä ja hyvin vähän mitään muuta. Herne-, kasvis-, sieni-, parsa- ja nuudelikeitto ovat ehkä ennemminkin liemiä. Keitoissa ei käytetä perunaa lainkaan, mutta varsiselleriä lähes aina. Benito tulee aina ruokailun aluksi ison keittokulhon kanssa pöytään ”Soup, Sir?”. Sama lounaskeitto on alkuruokana myös illallisella. Salaattia on aina pöydässä ja useita leikkeitä: salamia, metvurstia, kinkkua, emmental-juustoa. Joskus on oliiveja ja maustekurkkuja. Kattaukseen kuuluu myös lämpimät patongit korissa liinan alla sekä voi, tuorejuusto ja homejuusto. Tietysti mausteet, soija, oliiviöljy ja viinietikka kuuluvat asiaan. Ja hammastikut.

Kolme kertaa lounaalla on tarjottu Pasta Pajolia. Se on oikeastaan tuhtia ja paksua vihertävän ruskeata keittoa, missä on ruskeita papuja, paksuja pätkämakaroneja ja valtavia palvikinkun palasia nahkoineen. Silloin ei ole pääruokaa tai alkuruokaa, on vain Pasta Pajolia. Se ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta se on oikeasti maukasta. Loput ”pastasta” tarjotaan illallisella alkukeittona. Muiden pastaruokien kanssa on aina lisukkeena iso kulho parmesan-juustoa, ei Pajolin.

Lounaana on ollut ainakin seuraavia ruoka-annoksia, jotkut useampaan kertaan: (pakaste)pizza, lasagne, kanapasta, Pasta Carbonara, Cevapcici (kebakon näköisiä jauhelihapötkylöitä), Fruta de Mare (meren örkkejä), uunilohi, squid (joku kumikala), brudeth (joku ruma kala), kanapihvit, mustekalarenkaat, täytetyt paprikat, jättikatkaravut. Lämpimänä lisukkeena voi olla perunaa eri muodoissa, pastaa eri muodoissa, riisiä, hapankaalia kuumana tai kylmänä, pinaattia eri muodoissa on usein, (pakaste)vihanneksia. Lämpimän lisukkeen sijaan voi joskus olla kylmää perunasalaattia tai mustekalasalaattia, mikä oli kerran pääruokanakin.

Erikoisin kokemus lounaalla oli Black Risotto. Siinä oli riisiä, sitä kumikalaa, persiljaa, sitruunaa ja mustaa. Niin, siis mustaa, olisiko ollut mustekalan mustetta. Söin juuri ja juuri kaikki patongin ja hirveän pippurikasan avulla.

Illallisella on melkein aina lihaa, eniten sikaa, mutta usein myös nautaa ja joskus lammasta. Kanaa on usein ja joskus kalkkunaa. Kalaa ei yhtä kertaa lukuun ottamatta ole illallisella tarjottu. Lisukkeina on samat sörsselit kuin lounaillakin. Nimet ovat komeita: Tournedos, Beef Olives with Garlic Sauce, Pan Fried Marinated Pork Loin, Fried Boneless Chicken Leg Fillet, Roast Pork Neck, Fillet Mignon, Osso Bucco, Roast Turkey, Beef Goulash, Schnitzel, Honey Glaze Loin of Pork, ym. Hieman inhottavasti karrikoiden voisi sanoa joidenkin osalta, että nimi muuttuu mutta maku ja ulkonäkö ei.

Jälkiruokana on usein räiskäleitä, leivonnaisia, jäätelöä, hedelmäsalaattia. Korvapuustit ovat hyviä! Alkumatkasta oli paljon tuoreita hedelmiä, kuten taisin jo aiemmin todeta. Kahvia kukaan ei tunnu juovan ruuan päälle, ainakaan messissä. Koska moni tupakoi, oletan heidän menevän omaan oleskelutilaansa kahville ja tupakalle.

Ruokajuomana on aina vesi. Nykyinen kapteeni on pari kertaa tarjonnut viiniä, edellinen tarjosi pari pulloa.

Yhteenvetona voisin koota alle muutaman seikan:

– Ruoka on hyvin kalori-, hiilihydraatti- ja proteiinipitoista, koska kulutuskin on suuri.

– Jokunen ruoka ei ollut ihan minun makuuni, mutta ei tässä gurmeeta odotettukaan.

– Ruoka on hyvin tasalaatuista, joskus tasapaksuakin.

– Mukaan mahtuu myös erittäin hyviä annoksia.

– Kaikki on aina valmistettu kypsäksi ja lihat, kanat sekä kalat usein jopa kuivaksi ja kasvikset vetisiksi. Toisaalta ymmärrän tämän hyvin, mahapöpöt koetetaan pitää kaikin keinoin poissa laivalta.

– Jos joku ruoka ei maistu, sitä on helppo täydentää erinomaisilla leikkeillä. Ja/tai tuplata/triplata keksiannos kahvin kanssa.

– Alkumatkan tuoreet hedelmät olivat todella mehukkaita ja makeita.

– Jos ruoka ei ole ollut päällystölle mieluisaa, messissä on ollut hyvin hiljaista.

– Kakku- ja kermavaahtokiintiö tuli joksikin aikaa minun osaltani täyteen.

– Sitä syödään, mitä annetaan – laihtumaan ei pääse!

Keittiö on todella tilava, nykyaikainen, valoisa, kiiltävä ja siisti. Ravintoloiden avokeittiöitä katseltuani voin sanoa, että Calliston Galley hakkaa ne mennen tullen. Hygieniasta ja siisteydestä pidetään tarkkaa huolta ja niitä myös valvotaan.

1720 kävin tsekkaamassa komentosillan lämpömittarin, 33C. Se selittää, miksi meinasin iltapäiväkierroksellani neljä tuntia sitten läkähtyä portaisiin. Paljonkohan silloin oli lämpötila? Puolen päivän nurkilla varjoa löysi vain, jos yläpuolella oli jotain eli aurinko oli lähes suoraan pään päällä, zeniitissä. Loistava päänahanpolttokeli kaljuille ja sänkipäille.

1910 lueskelin seisten ikkunalaudalla olevasta tabletista e-kirjaa. Jotain hyötyä siitäkin näköjään oli, koska huomasin yhtäkkiä suoraan laivan sivulla ehkä parin sadan metrin päässä delfiinejä! Ne uivat ja hyppivät sulavasti jonkin aikaa samaan suuntaan Calliston kanssa leveänä rintamana. Se oli oudon näköistä, delfiinit uivat selvästi vierekkäin ja väliä toisiin oli ehkä parikymmentä metriä, kaikkiaan ehkä kolmen sadan metrin rintamana. Sitten yhtäkkiä ne tuntuivat menevän kuka minnekin, mutta ne kerääntyivätkin sukeltelemaan kaikki yhteen paikkaan. Callisto etääntyi nopeasti delfiineistä, mutta minusta operaatio vaikutti onnistuneelta kalastusretkeltä, missä saalisparvi paikannettiin, piiritettiin ja syötiin. Ja minulla oli tuhannen taalan aitiopaikka! Vau!

Ja jälleen upea auringonlasku.

Day 43

23.4. Torstai

0320 tsekkasin sähköpostit, ei vielä tietoa äidin vaivasta.

0710 aurinko paistaa, ei kyllästytä. Siis auringonpaiste ei kyllästytä, eikä mikään muukaan – kunhan ruokalistalla ei ole mustaa risottoa.

Terveisiä aamiaiselta, tarkistin päivän menyyn: lounaaksi on kalakeittoa ja mustekalasalaattia. Kalakeitto on sellainen kalaliemi, missä on juuri ja juuri lautaselle mahtuva kala. Mustekalasalaatti on hyvää.

Koetan huomenna päästä kyläilemään vajaan sadantuhannen (100.000) hepan tykönä. Käsittääkseni sen verran tehoja Callistosta irtoaa maksimissaan. Kirjasin ylös valmiiksi muutaman kysymyksen konepäällikölle ja muistelin englanninkielisiä moottoriin liittyviä termejä. Sanakirjasta ei ollut kauheasti apua, mutta eiköhän tässä pärjätä. Mäntä on piston, sylinteri on cylinder, kierros on revolution, kampiakseli on crank shaft, laakeri on bearing ja vääntömomentti on torque. Tuttuu huttuu Ajomestareilla!

Käpyttelin tunnin kannella ennen lounasta ja ihastelin kumpupilviä horisontissa. Pilvet olivat kiinni meressä jossain todella kaukana ja näyttivät ihan pumpulikasoilta. Kiersin toiselle puolelle laivaa ja sama juttu, horisontti oli katkeamaton pumpuliketju. Pakkohan se sitten oli tarkistaa, oliko pumpulia horisontissa peräti 360 asteen verran. Kyllä oli.  Taivas oli kuitenkin muuten täysin pilvetön. Pienen fundeerauksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että olemme keskellä laajaa korkeapaineen aluetta. M.O.T.

Richard poikkesi myös hytissäni ja toi kapteenilta sähköpostikopiot tiedoksi:

…The passenger is Finnish nationality and will disembark in PKL, had booked Hotel in Kuala Lumpur until 28th than will fly back to Finland. Pls arrange all necessary from vessel to nearest train station for KUA. Pls advise timing of trains PKL- KUA.

Capt. Damir Huber

Good day Capt,

Ref to yr msg, noted 1 passenger will disembark at MYPKG. Our transport agency Benline will assist with his disembarkation formalities. Kindly inform passenger charges fr immigration clearance formalities will be USD 50 and transport charges frm port to Port Klang train station, Benline will advise accordingly.

Mr. M.Shahan Ismail

Dear Nesan,

Ref to msg, kindly advise and assist 1 passenger with disembarkation formalities upon vsl arrival.

Mr. M.Shahan Ismail

Kapteeni teki mitä lupasi, sunnuntaina nähdään miten toimii.

Viranomaismenettelyt ovat iso osa laivan rutiineja. Tulli- ja maahantuloviranomaisten lisäksi laivaan saapuu aina paikallinen laivayhtiön agentti ennen kuin mitään muuta tapahtuu. Muodollisuudet kestävät tunnista kahteen. Kysyessäni Richardilta, mitä asioita tarkastetaan, vastaus oli selkeä: Everything! Miehistöluettelo, kaikkien passit, sairaat, lähtevä miehistö, saapuva miehistö, alkoholi, tupakat, elektroniikka, tullattavat tavarat jne. Laivan asiapaperit, todistukset, dokumentit, jne. Rahtiasiakirjat, vaaralliset aineet, jne. Esimerkiksi nämä, kuulemma.

Lounaalla kävin juttelemassa konepäällikkö Mr. Dorijan Milicin kanssa. Sovimme tapaavamme haluamaani aikaan aamulla laivan toimistossa yläkannella. Konepäällikkö ehdotti aamua ja kyseli koska herään. Sanoin nousevani ylös viiden jälkeen, mutta se ei ollut ilmeestä päätellen kovin hyvä ehdotus. 0900, ok? Deal! Kyselin varustuksesta ja taas sain vilkaisun keskivartalooni. Ymmärsin, että isoja haalareita ei ole, kypärä kuulemma riittää. Taidan kuitenkin pukea jotain vaatettakin.

Iltapäivällä huomasin, että pilvet olivat irronneet horisontista ja levittäytyneet mukavaksi hötöksi taivaalle. Ainoastaan luoteessa ne olivat enää takertuneet horisonttiin, muuten sininen taivas ja meri olivat kuin kaksi toisiinsa liimattua sinisen värikartan eri osaa. Onko minun ikioma korkeapaineen alueeni siis täyttymässä? Ei taida olla insinöörin pojassa meteorologin vikaa.

Beniton käydessä iltapäiväkierroksellaan annoin hänelle tipit koko matkalta, pelkäsin unohtavani ne sunnuntain lähtöhässäkässä. Summittainen ohje on noin viisi dollaria per päivä. Sanoisin, että tässä diilissä sain ainakin vastinetta rahoille.

Seitsemäs kirja luettu.

1900 kannelle valvomaan, että auringonlasku suoritetaan oikein. 1909 aurinko oli juuri ja juuri kokonaan horisontin yläpuolella, 1912 se oli kokonaan horisontin takana. Jälkeensä se jätti komean väripaletin ympäri taivasta, värit heijastuivat vaihtelevin sävyin eri korkeudella olevista kaikennäköisistä ja kokoisista pilvistä. Pieni kuunsirppi oli aika säälittävä siellä seassa mököttäessään. Se oli jotenkin väärinpäinkin. Yöllä kuu on upean näköinen, pienenäkin kirkkaampi kuin ne muutama miljardia tähteä, vai paljonko niitä nyt sitten onkaan. 1949 sysipimeää, humps.

Öitä!

Day 44

24.4. Perjantai

0400 tsekkasin sähköpostit, ei vieläkään tietoa äidin vaivasta.

Surffailin muutaman megan edestä uutisotsikoita. Taisin olla laivan ainoa verkossa notkuja tuohon aikaan, ainakin sivut aukesivat nopeasti. Kai tässä täytyy vähitellen palata ikävien uutisten maailmaan.

Merisää tänään:

Morning: Light and variable winds with smooth seas. Small long period swell. Seas: SSW 1.2 to 1.6 meters at 17 seconds. Winds: W 3 to 4 knots.

Afternoon: Light winds with a slight chop. Small long period swell. Seas: SSW 1.4 to 1.8 meters at 18 seconds. Winds: NW 7 to 10 knots.

Yllättävän voimakkaita nuo merivirtauksetkin.

0500 kipusin komentosillalle. Se oli aika erikoinen kokemus, kaikki valot olivat sammuksissa ja valaistun käytävän jälkeen en nähnyt ensin mitään. Olisin törmännyt lähellä portaiden yläpäätä olevaan tukipilariin, mutta onneksi muistin suunnilleen sen sijainnin. Kädet ojossa löysin pilarin ja vältin nenäkivut. Silmät tottuivat pian pimeään ja erotin jopa Richardin ja toisen kansivahdin epäselvät hahmot. Kaikki näytöt olivat himmeitä ja tummapohjaisia, päiväsaikaan ne olivat aivan erinäköisiä. Yhtään kirkasta valoa ei ollut missään, pieni valoviiru lattian rajassa verhon alta sentään kertoi kapyysinurkkauksesta.

Juttelin puolisen tuntia sillalla ja sinä aikana ehkä kymmenen minuutin välein syttyi ohjaustauluun keltainen muita isompi merkkivalo palamaan. Se kuitattiin aina heti sammuksiin ja taas oli pakko kysyä mikä se on. Dead man switch. Mikäli signaalia ei kuitata pois, syttyvät komentosillan valot jonkun ajan kuluttua. Seuraavaksi alkaa komentosillan sisäsummeri piipittää. Jos vieläkään ei kukaan kuittaa merkkivaloa pois, lähtee kapteenille hälytys. Jos kapukaan ei kuittaa hälytystä, koko laivassa annetaan yleinen hälytysmerkki. Vahtivuorossa ei varmasti nukuta tai pelata verhon takana korttia – automaattiohjauksesta huolimatta!

Takaisin sänkyyn pariksi tunniksi.

Lähestymme Nikobaareja ja Andaman merta. Nikobaarit ovat Intialle kuuluva saariketju Intian valtamerellä ja koostuvat 22 saaresta. Taas ihan uutta maantietoa meikäläiselle. Nikobaareilla on yhteensä noin 42 000 asukasta, hieman enemmän kuin Järvenpäässä mutta hitusen vähemmän kuin Hyvinkäällä.

0900 kypärä päähän ja laivan toimistoon konehuonekierrosta aloittelemaan.

1010 kypärä pois päästä ja hissillä hyttiin, litimärkänä.

Taisin jättää ainakin kilon itseäni konehuoneeseen, hikenä valitettavasti. Konehuone on ihan väärä sana, konesalikin on mielestäni vähättelevä. Kiersimme konesalia seitsemän kerroksen verran ja vieläkin jäi muutama alimmainen kerros tutkimatta. Tähän väliin on pakko todeta, että oli oikea liike jättää tämä tutkimusmatka viimeisille päiville. Pärjäsin nimittäin rappusissa jo ihan kiitettävästi, vaikka nyt oli lämpöäkin hirmuisesti enemmän kuin ulkona.

Ensin käytiin keskusvalvomoa tärkeysjärjestyksessä läpi: kahvinkeitin, keksit ja valtavasti tietokoneen näyttöjä, mittaritauluja, katkaisimia, säätimiä, merkkivaloja, ym. Sekä toinen, kolmas, neljäs konemestari ja sähkäri sekä reeferman vähemmän kiireisinä. Keskusvalvomossa oli siistiä, hiljaista ja mukavan viileää, pääväri sellainen laitosvihreä. Konepäällikkö Milic yritti tiivistää koko konesalin toiminnan tietokonenäytöltä, mistä pystyy seuraamaan joka ikistä venttiiliä, virtausta, lämpötilaa, kulutusta, tehoa, litraa, tonnia, jne. Koska ohjelma sisälsi paljon selkeitä kaaviokuvia, minäkin ymmärsin jotain.

Koneet, moottorit, generaattorit, pumput, putkistot, venttiilit, turbiinit, polttimet, kattilat, lämpövaipat, lauhduttimet, savukaasupuhaltimet – aivan selvästi suurehko voimalaitos!

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta koetan lyhyesti yksinkertaistaa asiat ja oikaista monissa paikoissa. Isäukko teki uransa Helsingin kaupungin energialaitoksella kunnossapitopäällikkönä. Hän olisi ollut haltioissaan tästä päivästä ja hänen avullaan olisin ymmärtänyt enemmän näkemääni. Toisaalta aika paljon löysin yhtäläisyyksiä kuorma-auton moottoreihin ja tuli siellä voimalaitoksellakin oltua muutamana vuonna kesätöissä.

Kaikki tietysti lähtee polttoaineesta. Se on raskasta polttoöljyä, minullekin tuttu tuote rekkakuskivuosiltani. Se lämmitetään yli 140-asteiseksi, jotta se on optimilämpöinen poltettavaksi. Ennen käyttöä se myös puhdistetaan keskipakoisvoiman avulla. Lisäksi laivalla käytetään osittain dieselöljyä muun muassa päästömääräysten takia.

Pääkoneen lisäksi laivalla on viisi apukonetta, pieniä sellaisia. Tai no, on niissäkin tehoa 2.000 – 3.000 hevosvoimaa per kone. Eri koneilla on tietysti eri tarkoituksensa.

Yksi tärkeä tehtävä on pitää pääkone aina lämpöisenä myös satamissa oltaessa. Se tehdään höyryllä ja siihenkin tietysti tarvitaan oma järjestelmänsä. Toisaalta konetta täytyy jäähdyttää sen ollessa käynnissä. Se tapahtuu vettä kierrättämällä.

Callisto pystyy tuottamaan sähköä maksimissaan 800 lämpösäädellylle kontille. Myös ne kuluttavat aika lailla sähköä, mikä pitää tuottaa generaattorilla. Eikä sekään itsekseen pyöriskele ilman apua. Pelkästään konttien sähkövalvontalaitteet valtasivat yhden erittäin ison huoneen. Sähköä tarvitaan tietysti kaikissa laivan toiminnoissa.

Minä juon pullovettä kuten kaikki muutkin laivalla olijat. Kraanasta tuleva vesi on kuitenkin täysin puhdasta ja juomakelpoista, tietysti ilman mitään mineraaleja. Dorijan veti minut kierroksella yhden masiinan luo, otti letkun käteensä, avasi kraanan ja joi suoraan letkusta. Se oli puhdistettua merivettä. Prosessista ymmärsin sen verran, että tyhjiössä vesi kiehuu alemmassa lämpötilassa (38C?) ja silloin siitä poistetaan suola ja epäpuhtaudet.

ALFA LAVAL – Merivedestä juomavettä.

Kuusilehtistä potkuria pyörittää hirmuinen kampiakseli. Arvioisin läpimitaksi noin metrin. Pituutta en tiedä, koska akseli jatkui laivan perän uumeniin pois näkyvistä. Potkurin halkaisija on muuten 8,90 metriä. Optiminopeus kulutuksen suhteen on noin 12 solmua, jolloin kierroksia on 53 rpm/min. Maximikierrokset ovat 104 rpm/min. Tähän väliin voi muuten livauttaa peräsimen pinta-alan: 70 m². Ruorimiehen kääntäessä hieman auton rattia pienempää ruoria komentosillalla, peräsin kääntyy sen käskyjen mukaan isojen hydraulitoimisten sylinterien avulla.

Pääkone on HYUNDAI – MAN B&W 12 K98 ME-C7. Kolme ensimmäistä kirjainyhdistelmää lienevät tuttuja, 12 tarkoittaa sylinterin määrää, loput saavat puolestani tarkoittaa mitä vaan. Se on kaksitahtinen jättiläinen ilman minkäänlaista kytkintä tai vaihteistoa. Olisihan se tietysti komeata pistää vaikka kolmonen silmään… Jos halutaan peruuttaa, koneet pysäytetään ja käynnistetään uudelleen – pyörimissuuntaa muuttaen. Koneen pysäyttäminen ja käynnistäminen suoritetaan paineilman avulla.

Näitä kaikkia Dorijan minulle osoitteli kierroksellamme. Osa piti tarkistaa jälkeenpäin, salissa oli kovan kuumuuden lisäksi aivan hirmuinen meteli ja kuulosuojaimet olivat kypärän lisäksi ehdottomasti pakolliset ja välttämättömät. Keskustelu oli mahdotonta. Oman lisänsä tähän yhdistelmään toi jatkuva tärinä. Dorijanin mukaan pahimmissa huolto- ja korjauskohteissa lämpötila nousee yli 60-asteiseksi.

Päällimmäiseksi tutustumiskierroksesta minulle jäi mieleen kaiken näkemäni valtava koko. Käsittäähän sen nyt kaikki, ettei lähes 400-metristä rautakasaa liikutella parilla kuorma-auton moottorilla, mutta silti kokemus oli järisyttävä. Pelkästään yksi mäntä on varmaankin viisi metriä korkea! Minusta on kuva kahdentoista sylinterin edessä, kerrankin olen pieni. Männän tiivisteet toivat kokonsa puolesta mieleeni traktorin renkaiden sisäkumit ennen vanhaan.

Ennen lähtöäni kerkesin vielä jututtaa kolmatta konemestaria, montenegrolaista Mr. Drasko Ljesaria. Hän pitää kovasti Callistosta todeten, että täällä on hyvin vähän ongelmia koneiden ja laitteiden kanssa. Vähemmän töitä siis? Laiva on tietysti uudehko, viisi vuotta sitten luovutettu varustamolle.

Hieno kokemus, Thanks Dorijan.

Ennen lounasta kerkesin käymään mukavasti suihkussa ja uimassa. Iltapäivällä voikin sitten taas hyvillä mielin laiskotella ja lueskella.

Noin 1600 luikahdimme Andaman merelle. Se kyllä näyttää aika lailla samanlaiselle kuin muutkin meret viime viikkoina. Ainakin täällä on vähintäänkin yhtä kuuma ja merivesi oli altaassa aamupäivällä tosi lämmintä. Mistä tulikin mieleeni, että Kuala Lumpurissa on varmaan myös kuuma. Muistini mukaan siellä on myös kosteata. Mikä tarkoittaa allasbaaria varjossa, mieluiten ilmastoidussa varjossa. Nähtävyydet on kahlattu jo aiemmin, ei tarvitse rypeä huonon itsetunnon kanssa senkään suhteen. Ei suorittamispakkoa tällä matkalla!

Täytynee poistaa Kuala Lumpurin allasbaari pois suunnitelmista, tsekkasin sääennusteen: su-ti 26C-33C, sateen mahdollisuus 80 % -90 %, ukkosmyrskyjä. Ihan jees, ei sinne lomailemaan mennä. Koska säätiedotus oli noin vesipitoinen, kävin taas katselemassa upean auringonlaskun pidemmän kaavan mukaan. Eihän sitä tiedä, vaikka huomenna olisi jo pilvistä ja sateista.

Viimeinen kellojen siirto eteenpäin. Nyt ollaan sitten Kuala Lumpurin ajassa UTC+08:00, Suomi on viisi tuntia jäljessä. Jotta pääsisin nopeammin Pispalan rytmiin, minun pitäisi nyt valvoa ja nukkua aamulla pitkään. Ei taida onnistua, mutta valvomista voisin vähän yritellä. Olen pikkuhiljaa huomaamattani aikaistanut nukkumaanmenoani, kai meri-ilma ja kellojen siirtely vaikuttaa. Eilen ja toissapäivänä menin jo ennen yhdeksää petiin.

Äidin tutkimukset jatkuvat kuulemma maanantaina.

Day 45

25.4. Lauantai

0555 varikkostoppi vessaan. Valvominen onnistui jotenkuten, pitkään nukkuminen ei.

Sijaintimme on nyt Malaccan salmessa, kurssi kaakkoon ja loppusuora edessä. Tänään on pyykkipäivä, eipähän tarvitse kotona kaataa ensimmäiseksi isoa likapyykkivuorta kylppärin tukkeeksi. Pieni tihkusade ei muutenkaan kannusta kannella oleskeluun.

Eteläpuolellamme oleva Sumatra kuuluu Indonesialle, mikä on väkiluvulla mitattuna maailman neljänneksi suurin maa. Siihen porukkaan näyttää mahtuvan paljon kalastajiakin, ainakin aluksien määrästä päätellen. Noita paatteja katsellessani herää kyllä epäilys, että kalastajakuolleisuus on täällä aika korkea. Maata ei näy missään ja kalastajaveneet ovat sen näköisiä, etten lähtisi niillä edes Pyhäjärvelle.

Meni taas fundeeraamiseksi. Ihminen on sopeutuvainen eläin. Callisto, ihmiset, oleskelutilat, messi ja hytti ovat tulleet hyvin tutuiksi ja kotoisiksi. Turvallinen lienee oikea sana kuvaamaan olotilaani. Asiat hoituvat miettimättä rutiinilla ja epäilykset sekä epäröinnit ovat jääneet pois. Ne asiat, joita ensimmäisinä päivänä aluksella ihmettelin tai pidin outoina ja erikoisina, ovat nyt itsestäänselvyyksiä.

Olen oppinut tuntemaan ne 25 miestä, jotka mahdollistavat tällaisen valtavan laitteen toiminnan ja saavat sen siirtymään toiselle puolelle maapalloa. Kaiken lisäksi se on tuottavaa liiketoimintaa, missä jokaisella miehellä on oma tärkeä tehtävänsä. Laivalla on oma tiukka hierarkiansa, mutta myös hyvä me-henki. Vaikka ”It´s all about money!” on varmasti totta, jokainen miehistön ja päällystön jäsen on silti myös ylpeä omasta osaamisestaan, vastuustaan ja laivastaan. Siksi minulla on turvallinen olo.

Olen mielestäni pärjännyt kohtuullisesti pian seitsemän viikkoa tönkkö-englannillani. Minun käy nyt jo hieman sääliksi perhettäni ja ystäviäni, suomenkielinen puheripuli odottaa vain sopivaa kohdetta purkautuakseen kovalla paineella Suomeen päästyäni.

Tänään laitoin ensimmäisen kerran laivalla ollessani valkoisen T-paidan päälleni. Lounaalla oli spagettia tomaattikastikkeessa ja paikallista rosollia eli punajuuria ja sipulia. Justiinsa. Case closed.

Illallista varten olin ostanut sekä päällystön että miehistön messeihin pari pulloa punaviiniä. Hyvin tuntuivat maistuvan. Mitään muodollisuuksia ei ollut, kävin vain molemmissa messeissä pitämässä lyhyet kiitospuheet.

Jälkiruokakahvit rinnuksille, ei prkl!

Pitkästä aikaa taivas on harmaa, ei tullut totutun kaunista auringonlaskua viimeisenä iltana. Onneksi ennakoin asian eilen. Taidan pakata vasta aamulla. Toivottavasti joku armahtaa huomenna ja tulee auttamaan kantamuksieni kanssa laskusillalla. Jos ei muu auta, sitten heitän matkakassini laiturille.

Neljäkymmentä vuorokautta laivalla on yhtä yötä vaille paketissa – olen matkustanut Saksasta rahtilaivalla Malesiaan. Ymmärrys omasta pienuudesta tällä pallolla miljardien muiden joukossa kasvoi taas muutaman piirun verran. Mitähän mahtaa omalla loppumatkallani ihmisenä tulla vielä vastaan?

Day 46

26.4. Sunnuntai

0550 pimeää, mutta paljon laivojen valoja ja joku tuikkiva majakka.

CC Callisto, tj 0.

Aamiaisen jälkeen oli pakko ruveta pakkaamaan. Se oli tietysti helppoa, tyhjensin vain kaikki kaapit ja ladoin kaikki tavarat laukkuihin. Ongelma oli sama kuin tullessa, millä ihmeellä raahaan nämä kaikki mukanani. Kuljetukset pitäisi olla järjestetty Port Kelangin rautatieasemalle saakka. Näen jo kauhukuvia itsestäni raahautumassa ukkosmyrskyssä viiden pakaasin kanssa ruuhkaiselle rautatieasemalle. Jos ikinä saan hankittua lipun oikeaan junaan, se on varmaankin laituri numero ѬҘӾ yhdeksänsataa metriä that way. Ja jos ikinä löydän sen junan ja vaunun, se oviaukko on varmasti mitoitettu malesialaisille keskivertokansalaisille (esim. hississä 200kg tai 4 henkilöä, you know), puhumattakaan penkeistä. Olen ollut linja-autossa, missä oli kuusi penkkiä vierekkäin ja käytävä tietty välissä.

Olin ajatellut ottaa taksin Port Kelangista Kuala Lumpuriin, koska matkaa olisi alle 50 kilometriä. Kapteeni kuitenkin varoitteli kovasti, että hinnat ovat aivan ryöstöhintoja, kirjaimellisesti. Koska minun oli vaikea uskoa, että täällä hintatasoltaan suomalaiselle turistille halvassa maassa taksi voisi olla kallis, googletin. Onneksi. Monesta eri lähteestä sain sen käsityksen, että Port Kelangin taksit ovat rikollisten kontrolloimia ja alalla on laiton kartelli. Varsinkin taksat Kuala Lumpuriin ovat tiukasti sovittu kaikille samoiksi. Port Kelangiin tulee paljon matkustaja- ja risteilyaluksiakin eli potentiaalisia Kuala Lumpuriin menijöitä. Kapteeni kertoi, että eräältä aussilta oli pyydetty taksimatkasta viisisataa ringgiä. Menen kai siis junalla.

Kävin kannella tiirailemassa laivoja. Ilma oli kuuma ja kostea, taivas puolipilvinen ja hieman utuinen. Merivesi oli yön aikana muuttunut upeasta kirkkaansinisestä hieman sameaksi ja roskaiseksi sekä väriltään vihreäksi. Lopunajan tunnelmaa? Liioittelua, mutta muutos oli selvä, emme ole enää valtamerellä. Malaccan salmi on tällä kohtaa suunnilleen Suomenlahden levyinen.

1030 putputetaan vain muutaman solmun nopeudella, hidastellaan, jonoa?

1200 merellä, mutta ainakin jonkun sataman nosturit erottuvat paapuurin puolella. Aika vilskettä, tämähän on kuin rahtilaivojen Champs Elysee. Ainakaan vielä ei ole pudotettu ankkuria, vaikka lähes paikallaan ollaankin. Odottelemme kuulemma pilottia laivalle.

1330 taas mennään ja suuntakin on oikea. Kävin sillalla kääntymässä, mutta en viitsinyt mennä sisälle. Siellä oli ainakin pilotti, kapteeni, ykkönen, kakkonen ja kadetti. Kaikilla oli virkapuvut päällä ja joku tohina menossa, joten eiköhän tänään vielä päästä laituriin. Olisin jäänyt ylös sillalle katselemaan satamaan tuloa, jos lämpöä olisi ollut 15 astetta vähemmän.

1510 kiinnityimme laituriin Port Kelangin konttisatamaan. Jos ymmärsin oikein, tämä satama on rakennettu ainakin osittain saarille ja se koostuu kolmesta isosta kokonaisuudesta. Olemme keskellä viidakkoa.

Karibian risteilyllä meitä oli yli kolmetuhatta matkustajaa ja laivasta poistuttiin ryhminä, muistaakseni me odottelimme Jussin kanssa kolmisen tuntia vuoroamme. Hytit piti luovuttaa jo aamulla, jotta ne ehdittiin siivota illaksi. Laiturilla odottelimme sitten matkalaukkujamme. Täällä odotan ensin sitä, että maahantuloviranomaiset antavat luvan poistumiselleni. Sitten odotan agenttia hakemaan. Minä olen ryhmänä aika pieni. Agentti on arvoitus.

1515 Benito tuli siivoamaan hyttini, toinen ausseista majoittuu tähän hyttiin. Benito vei myös pari laukkuani alas toimistoon eikä antanut minun auttaa. Minä olisin ilomielin hoitanut ainakin tämän hissiosuuden. Kuulemma ainakin tunti menee ennen kuin pääsen lähtemään.

1605 soitti kapteeni ja sanoi, että agentti kerkiää valitettavasti aikaisintaan 1730 minua hakemaan. No hurries, no worries.

1645 soitti ykkönen ja sanoi, että agentti kerkiää valitettavasti aikaisintaan 1830 minua hakemaan. Hyvä, saa ainakin raahata niitä laukkuja maha täynnä. Eikä ole enää niin kuuma. Otetaan rennosti ja odotellaan. Joo, tiedän – ei kuullosta minun sanomisiltani!

1910 istuskelin reteesti laivan toimiston yhdellä nahkatuolilla ja hörpin kahvia. Olin jo varautunut siihen, että tänään ei lähdetä enää mihinkään. Samassa pölähti kroatialaisia, filippiinejä ja intialaisia uusia miehistön ja päällystön jäseniä toimistoon (onneksi isoon) ilmoittautumaan töihin. Benito oli kyllä varoittanut, että tänään voi jäädä jopa kymmenen uutta päällystön tai miehistön jäsentä pois laivalta ja uusia tulla tilalle. Siihen päälle vielä two (2) Australian passengers, yhteisikä yli 150 vuotta.

Ou jee ja ou nou! Nahkatuoli valvontapaneelin edessä ja kahvikuppi kädessä antoivat kai väärän kuvan, mutta kaikki tulokkaat kävivät esittelemässä itsensä minulle. Kättäpäivää ja Wellcome aboard sitten vaan kaikille! Ykkönen (chief officer) katseli ihmeissään, mutta naureskeli sitten kuitenkin.

Ja sitten menoksi! Kansivahti otti ensin kuittauksen yläkannella ja sitten tavarani. Kaveri jätti pienimmän kassin minulle ja sitten paineltiin gangway alas, edelleen 72 askelmaa. Oli muuten pirun helppoa yhden pienen kassinrääpäleen kanssa – ja vielä alaspäin.

Agentti klompsi alas laivasta jonkin ajan kuluttua ja sitten paineltiin lopun ajan minibussilla konttirekkojen sekaan. Sääolosuhteet vaihtelevat täällä viidakossa nopeasti. Callistolla paistoi aurinko ja maa oli kuiva, laiturin toisessa päässä sade oli juuri loppumassa ja lätäköt olivat suuria. Laituri oli ehkä parin kilometrin mittainen.

Maahantuloviranomaisten kanssa aikaa meni alle puoli tuntia eikä maksanut mitään. 90 päivää saisin olla Malesiassa, jos en hakisi töitä (chic). Leima passiin, kiitos ja näkemiin. Sitten vaihdettiin kuskia ja kulkuneuvoa. ”50 dollars, please, provision for the arrangements, you know, Sir.” No totta kai, Of course I know. Ei tarjottu kuittia enkä pyytänytkään.

Nyt oltiin siis menossa rautatieasemalle. Tämä heppu oli selvästi pelimies ja ajattelin kokeilla kepillä jäätä. Mitä maksaisi, jos hän veisi minut suoraan hotellille Kuala Lumpuriin? Valitettavasti hänellä oli työvuoro satamassa eikä kerkiäisi millään, mutta kilautetaan kaverille.

100 dollars, Sir?” Ensinnäkin se oli mielestäni vähemmän kuin 500 ringgiä ja toisekseen ei tarvitsisi raahata kasseja junaan ja junasta pois sekä hommata taas yhtä taksia hotellille. Kolmanneksi se oli käypäinen hinta Suomeen verrattuna. Deal!

Vartin kuluttua vaihdettiin taas kuskia ja kulkuneuvoa. Hätiin oli hälytetty kaverin pomomies, joka lähti mielellään omalla malesialaisella autollaan – Proton jotain – sadalla taalalla käymään Kuala Lumpurissa, win-win. Tämä kaveri esittelikin itsensä, mutta en saanut nimestä selvää. Auton sisustus oli hauska, kaikki verhoilut olivat tiikerinnahkakuvioisia kattoa myöten! Ei siis mielestäni eikä toivottavasti aitoa tiikeriä.

Matka meni leppoisasti, kaveri puhui erittäin hyvää englantia ja kertoili työstään sekä kyseli minusta ja Suomesta. Sekin selvisi, että bensan hinta Malesiassa on alle 0,50 euroa per litra. Vajaassa tunnissa oltiin hotellin etuovella ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Matkatavaroihini ei tarvinnut enää hotellin edessä koskea, ne suorastaan tempaistiin laukkukärryihin kuskia kiitellessäni. Olin huoneessani alle kymmenessä minuutissa ainoana huolenani enää löytää ilmastoinnin katkaisija. Sitten suihkuun ja huonepalvelusta valkkaria ja etelän hetelmiä. JESS!

Day 47

27.4. Maanantai

Hotel Ramada Plaza Dua Sentral Kuala Lumpur. Kolmen tähden hotelli, minä annoin neljä tähteä.

Kuten epäilinkin, koko hotelli heilui ja keinui koko yön. Ja päivän.

Laiskan turistin hotellipäivä. En siis poistunut minnekään hotellilta. Päivällä oli puolipilvistä, illalla vettä tuli taivaan täydeltä ja oikeasti ihan hirmuisesti. Päivällä siis lämmintä ja kosteata, illalla vielä paljon kosteampaa ja edelleen lämmintä.

Päivällä näin neljä muuta turistia altaalla, passeli määrä sopeutumiseen takaisin sivilisaation pariin.

Jutustelua pitkin päivää allaspalvelijan ja baarimikon kanssa, heillä oli työt todella vähissä. Missä kaikki turistit ovat?

Kuala Lumpurissa on asukkaita pari miljoonaa, esikaupunkeineen kai lähemmäs kymmenen miljoonaa. Turisteja täällä käy vuosittain samoin kymmenisen miljoonaa. Sateisimmat kuukaudet – yllätys, yllätys – ovat huhtikuu ja marraskuu. Ahaa, turistit pelkäävät vettä.

Päivä oli oikeastaan tähän väliin mukavan laiskanpullea. Illalla söin hotellin japanilaisessa ravintolassa, menu oli mahtava ja ruoka erinomaisen hyvää. Ei mustaa risottoa eikä pasta pajolia. Hyvä päivä.

Aikaisin sänkyyn, vaikka vähän pyörimiseksi meni koko yö. Siis minä pyörin ja hotelli keinui. Mahtavaa päästä huomenna kotiin.

Day 48

28.4. Tiistai

48. matkapäivä.

Kotimatka.

Ei yhtään mitään mielenkiintoista raportoitavaa, tylsä lentopäivä alkoi taksimatkalla kentälle.

Pää tyhjä, ei fundeerata sitä eikä tätä eikä tota.

Pispala, here I come!

Kiitos seurasta ja näkemiin, nyt ei enää irtoa.

————————————————

Konttilaiva                               11 388 TEU (800 TEU lämpösäädellyt)

Rekisteröity                             London

Kansallisuus                            United Kingdom

Omistaja (varustamo)          CMA SHIPS, Marseille, France

Luovutettu                              2.7.2009

Telakka                                     HYUNDAI, SOUTH KOREA

Järjestysnumero                    1994

Bruttotonnit                           131 332 (Suez 135 479)

Nettotonnit                             59 901 (Suez 122 614)

Syväys                                       15,52 m

Kuollut paino                          131 267 tn

Ruumat                                     10 kpl, 81 kansiluukkua

Pituus                                        363,6 m

Leveys                                       45,6 m

Ankkuri                                     17,2 tn

Ankkuri ketju                          800 m, noin 500 tn

Korkeus (kölistä)                   69,7 m

Vapaa korkeus                        54,2 m

Nopeus (jatkuva 100 rpm)  25 solmua (kulutus 244 tn/vrk)

Teho                                          72 240 KW = 98 219 BHP

Potkuri                                      Kuusilapainen, halkaisija 8,9 m

Peräsin                                      Pinta-ala 70 m2

Painolasti max                        27 376 m3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.